Ruokakaupasta on tulossa todellisten jättiläisten pelikenttä
Samaan aikaan, kun meillä Suomessa pohditaan ruoan verkkokaupan kasvua, maailmalla kaupan alan todelliset jättiläiset alkavat investoida ruokaan entistä kovemmin.
Walmart on jo 1990-luvun alusta asti ollut maailman suurin kaupan alan yritys sekä suurin ruokakauppias. 2010-luvulla Walmartin haastajia on alkanut ilmaantua horisonttiin. Ensimmäinen merkittävämpi merkki siitä oli Amazonin historian ylivoimaisesti suurin yritysosto: Whole Foods $13,5 miljardilla. Amazon ei kuitenkaan ole onnistunut saamaan Whole Foodsista mitään irti.
"Siinä missä ruokakauppa porskuttaa historiallisissa kasvuluvuissa läpi maailman, on Whole Foodsin myynti matanut nolla-tasolla."
Whole Foodsin epäonnistumisen ohella, tai juuri siksi, Amazon on kehittänyt ruokakauppaansa muissakin yhteyksissä. Amazon Go -kassattoman myymälän sanotaan olevan yhtiön historian suurin kehitysohjelma, joka on maksanut satoja miljoonia ja kestänyt vuosia. Tämän ohella Amazon on alkanut rakentamaan Whole Foodsin rinnalle toista ruokakauppaketjua, Amazon Freshiä. Lisäksi yhtiö on investoinut merkittävästi ruokakaupan tukkuriin Spartan Nashiin.
Kiinassa jättiläiset alkavat liikehtiä
Samaan aikaan, kun Amazon Yhdysvalloissa kehittelee ruokakaupan konseptejaan, ovat Tyynenmeren toisella puolen kiinalaiset jättiläiset aktivoituneet. Alibaba on jo vuosia kehitellyt Hema-ruokakauppojaan kohti uuden ajan ruokakaupan ja ravintolan symbioosia. Tämän innoittamana yhtiö investoi hiljattain peräti $3,6 miljardia ostaakseen hypermarket-ketju Sun Artin.
Kiinan toistaiseksi toiseksi suurin verkkokauppa JD.com on myös hiljattain aktivoitunut ruoan myymisessä. Muutama vuosi sitten JD investoi yhdessä Walmartin kanssa kiinalaiseen ruoan kuljetusyhtiöön Dada-JD Daojaan noin $500 miljoonaa. He ovat myös kertoneet ruoan olevan heidän nopeimmin kasvava osa, johon he tulevat satsaamaan suuresti tulevaisuudessa.
Alibaban haastajiksi hurjaa vauhtia kasvava Pinduoduo puolestaan on alusta asti rakentanut malliaan palvelemaan nimenomaan pieniä ruoan tuottajia. Merkittävä osa heidän noin $250 miljardin alustan kaupan arvosta tulee ruoasta. Pinduoduo on kasvanut hengästyttävää vauhtia. Vain viidessä vuodessa he ovat onnistuneet kasvattamaan käyttäjämääränsä jo 3/4-osaan Alibaban käyttäjämääristä (20 vuodessa luotu). Pinduoduo keräsi hiljattain markkinoilta peräti $6,5 miljardia rahaa nimenomaan kehittääkseen ruoan jakeluaan ja myyntiään.
Isoja liikkeitä odotettavissa maailman suurimmilta yhtiöiltä
Yllä kuvatut liikkeet vain osoittavat, kuinka ruoka on alkanut kiinnostamaan maailman suurimpia ja parhaiten resursoituja yrityksiä. Amazonin ja Alibaban kaltaisten yritysten resurssit tai Pinduoduon kasvu tulevat olemaan iso haaste jokaiselle ruokakaupassa toimivalle yritykselle.
"Ruoka on pitkään ollut yksi digitalisaation, etenkin verkkokaupan, hitaimmista linnakkeista. Tähän luvassa muutoksia."
Vaikka muutoksen syklit ruokakaupassa ovat hyvin hitaita, jopa vuosikymmeniä, lienee isoja muutoksia edessä. Menee vielä muutama vuosi ennen kuin nämä jätit saavat aisansa siihen kuntoon, että näemme isompia muutoksia. Kuten aina ennenkin, muutokset siirtyvät Yhdysvalloista ja Kiinasta viiveellä Eurooppaan ja vielä pidemmällä viiveellä Suomeen. Kaikki kaupan suuret konseptit ovat kuitenkin rantautuneet ennen pitkää myös Suomeen.
Tulee olemaan mielenkiintoista mitkä toimijat ovat Pohjoismaissa parhaiten valmiina, kun ruokakaupan isommat muutokset alkavat tapahtumaan. Muutoksen reagointi on usein toimimista siinä vaiheessa, kun muutos on jo hyvin pitkälle.
Ruokakauppa on selkeästi kaupan alan suurin osa. Ruoan arvoketju on yksi maailmantalouden keskeisiä elementtejä. Siitä haluavat osansa myös maailman merkittävimmät yhtiöt.
Arhi Kivilahti
Arhi Kivilahti (PhD) on työskennellyt urallaan muun muassa tutkijana Aalto-yliopistossa, vierailevana tutkijana Oxfordin yliopistossa, verkkokaupan konsulttina, kehitystehtävissä Keskossa sekä yrittäjänä. Arhi Kivilahden näkemykset eivät edusta Inderesin näkemystä, eikä niitä ole syytä tulkita sijoitussuosituksena.
Aiemmat kirjoitukset
- Kenelle ovi aukeaa ruokakaupassa (10.2.2021)
- Mitä tämä viikko opetti kaupan alan tilanteesta? (1.11.2020)
- Mihin ruoan verkkokauppa on menossa? (1.10.2020)
- Mihin kotimainen ruokakauppa on menossa? (29.9.2020)
- Target: 2020-luvun tavaratalo (23.9.2020)
- Mikä määritteli kaupan 2010-lukua? (21.9.2020)
- Amazon osa 2: Amazonin kasvu hyödyttää muitakin (verkko)kauppoja (17.9.2020)
- Mitä Amazonin vaikutuksesta voimme oppia Australiasta ja Saksasta? (16.9.2020)
- Miten Amazon tulee vaikuttamaan kaupan myyntiin? (14.9.2020)
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.02.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 669,2 | 10 504,5 | 10 713,0 |
kasvu-% | −0,48 % | −1,54 % | 1,98 % |
EBIT (oik.) | 567,5 | 570,5 | 578,1 |
EBIT-% (oik.) | 5,32 % | 5,43 % | 5,40 % |
EPS (oik.) | 0,97 | 0,99 | 1,00 |
Osinko | 0,75 | 0,77 | 0,80 |
Osinko % | 3,75 % | 4,25 % | 4,42 % |
P/E (oik.) | 20,53 | 18,37 | 18,08 |
EV/EBITDA | 9,33 | 8,87 | 8,82 |