Turpiin tulee, mutta pidetään päät pystyssä
Kirjoittaja Petri Deryng on PYN Eliten salkunhoitaja. PYN Elite on suomalainen osakerahasto, jonka varat on tällä hetkellä sijoitettuna Vietnamiin. Rahasto on sijoittanut Aasian osakemarkkinoille vuodesta 1999.
PYN Eliten osuuden arvo laski nopeasti viime keväänä. Tuolloin merkittävimpänä syynä tuntui olevan Vietnamin pörssiin kohdistuneet kurinpitopalautustoimet, kun markkinan tunnetuin omilla säännöillä pelannut liikemiesmiljardööri pidätettiin. Näytti siltä, että Vietnam laski nimenomaan näiden syitten takia, sillä samaan aikaan muut Kaakkois-Aasian markkinat pysyivät vakaina.
Nopean laskun innoittamana päädyin itse tekemään isohkon merkinnän rahastoon 31.05.2022. Sen jälkeen Vietnamin pörssin lasku on jatkunut, ja nyt tuo lisämerkintäni on jo noin -15 prosenttia tappiolla. Tällä hetkellä kasvanut epävarmuus markkinoilla liittyy Euroopan ja USA:n näkymiin. Vertailun vuoksi, edellisen merkittävän USA-lähtöisen finanssikriisin aikaan 2008-2009 päädyin ottamaan pankkilainan ja tekemään suhteellisen ison merkinnän 30.09.2008. Seuraavien kuukausien aikana osuuden arvo valahti ikävästi -30 prosenttia alemmaksi. Tuon kriisin aikaan PYN Elite oli vielä kiinni thaimaalaisissa ja kiinalaisissa osakkeissa. Salkussa oli myös olennaisesti pienempiä yhtiöitä kuin nykyään.
Vuoden 2008-2009 kriisin aikaan globaalin ulkomaankaupan hyytyminen iski Aasian teollistuviin vientimaihin eniten vuoden 2009 aikana, mutta Aasian pörssit ottivat pohjat jo sitä edeltävänä vuonna, joulukuussa 2008. Lopulta tuon lisämerkintäni arvo PYN Elitessä tuplaantui hankintahintaan nähden kahdessa vuodessa, vaikka tein merkinnän liian aikaisin, 30 prosenttia PYN Eliten pohja-arvoa korkeammalla tasolla.
Nyt PYN Eliten salkku koostuu laadukkaista vietnamilaisista osakkeista. Vietnamilaiset osakkeet ovat jo halventuneet liikaa, mutta ne voivat toki halventua edelleen heikon kansainvälisen sentimentin myötä, kun osakkeiden arvostukset johtavilla pörssimarkkinoilla pyrkivät sopeutumaan nopeassa tahdissa nouseviin korkoihin ja taantuman myötä tuleviin tuloskasvun leikkauksiin.
Käynnissä oleva heikko markkinatilanne on nyt vain kärsittävä. On luotettava siihen, että salkku on kunnossa, osakkeet on ostettu edullisilla arvostuksilla, ja Vietnamin hyvä talous ja tuloskasvu tuovat vietnamilaiset osakkeet nopeasti ylös, kun turbulenssi hellittää. PYN Eliten koko toiminta-ajan datasta käy ilmi, että vahvasti kehittyvät taloudet, joiden pörssit eivät ole ylihinnoiteltuja mutta laskevat yleisen pörssisuhdanteen takia, pystyvät nousemaan pikaisesti uusiin korkeuksiin hyvän tuloskasvun johdattamina. S&P 500 -indeksillä meni vuoden 2000 teknokuplasta toipumiseen kuusi vuotta. Samoin S&P 500:lla vei kuusi vuotta, ennen kuin se pääsi vuoden 2008 finanssikriisiä edeltäneille huipputasoille. Molemmissa tapauksissa meni siis kuusi vuotta ennen kuin päästiin edes sivuamaan vanhoja ennätyksiä.
PYN Eliten osuuden arvo laski molempien kyseisten kriisien mukana. PYN Elite kuitenkin ohitti kriisejä edeltäneet huippuarvot jo kahdessa vuodessa, sillä rahastolla oli allaan kehittyvä maa, jonka pörssi romahti valmiiksi kohtuuhintaisista arvostuksista hyvin alhaisiin arvostuksiin. Tämän jälkeen PYN Elite jatkoi vanhoilta ennätystasoilta reippaasti ylöspäin.
Pidetään päät pystyssä, vaikka nyt tulee kunnolla turpiin.
PYN Elite
PYN Elite on kansainvälisissäkin vertailuissa poikkeuksellisen menestynyt rahasto. Se aloitti toimintansa vuonna 1999 helmikuussa sijoittamalla Thaimaan pörssiin. Rahaston salkunhoitajana on ollut alusta alkaen Petri Deryng. Toimintansa aikana rahaston osuuden arvo on yli viisikymmenkertaistunut ja keskimääräinen vuosituotto on ollut noin 20 prosenttia. Aasian arvopaperimarkkinoilla PYN Elite on kokenut sijoittaja. Rahasto on tehnyt sijoituksia Thaimaan lisäksi Kiinassa, Indonesiassa ja Filippiineillä. Vuodesta 2017 kaikki sijoitukset ovat olleet Vietnamissa. Rahaston kohdemaa Vietnam on yksi Aasian nopeimmin kasvavista kansantalouksista. Koronavuosienkin aikana se onnistui kasvattamaan talouttaan, ja jatkossa Vietnamin talouden arvioidaan yltävän 6-7 prosentin vuosikasvuun. Viime vuosina Vietnam on tehnyt yhteensä 14 vapaakauppasopimusta, muun muassa EU:n ja Maailman kauppajärjestön WTO:n kanssa. Samalla Vietnamista on tullut houkutteleva investointikohde yrityksille: vuonna 2021 sinne tehtiin suoria teollisia sijoituksia noin 20 miljardin Yhdysvaltain dollarin verran. Vietnamin kilpailukyky mahdollistaa palkkatulojen kasvun yli 10 prosentin vuosivauhtia. PYN Elite on salkussaan painottanut yhtiöitä, jotka hyötyvät kotimarkkinoiden ja kulutuksen kasvusta. PYN Eliten ajatuksena on toimia Vietnamissa, kunnes sen indeksitavoite 2 500 pistettä saavutetaan. Vuoden 2021 lopussa VN-indeksi oli 1 500 pisteessä.
Lue lisää yhtiösivulla