Sijoitustoiminnan järjestäminen verotuksen näkökulmasta | Investco 17.11.2023
Investcon kirjoitukset täydentävät Inderesin analyysipalvelua. Esitetyt näkemykset eivät edusta Inderesin näkemyksiä eikä kirjoituksia pidä tulkita sijoitussuosituksina.
Tervetuloa lukemaan Investcon tekstejä sijoittajan omistusjärjestelyihin ja verotukseen liittyen. Investco on sijoittajien tilitoimisto, joka toimii sijoittajien kumppanina kirjanpidossa, verotuksessa ja yhteistyökumppaneidensa kautta myös omistusjärjestelyissä. Teksteissä ei oteta kantaa siihen, mihin kannattaisi sijoittaa, vaan pohditaan miten missäkin tilanteessa verotus, kirjanpito ja omistusrakenne olisi järkevintä rakentaa.
Ensimmäisessä tekstissä henkilö on saanut henkilökohtaiselle tililleen suuren summan rahaa esimerkiksi yrityksen myynnistä, perintönä tai pitkään säästämällä. Miten verotus ja kirjanpito kannattaisi järjestellä kerralla oikein, pitkä aikaväli huomioiden? Toisessa tekstissä henkilö on saanut varat henkilökohtaisen tilinsä sijaan yhtiönsä tilille esimerkiksi myymällä suuren sijoituksen tai kerännyt varat esimerkiksi konsulttilaskutuksella. Varojen ollessa yhtiössä, asetelma on verosuunnittelumielessä hyvin erilainen.
Syventäviä aiheita, joista tullaan kirjoittamaan seuraavia tekstejä, ovat ylisukupolvinen varallisuussuunnittelu tuomalla perheenjäseniä omistajiksi sijoitusyhtiöön (”family office”) ja sijoitusyhtiön omistajan varautuminen kuoleman varalta. Suosiotaan kasvattava sijoitusmuoto ovat olleet ulkomaiset suljetut listaamattomiin kohteisiin sijoittavat private equity ja private debt -rahastot. Aihe on hallinnollisesti kompleksi ja sijoitussummat näihin kohteisiin ovat suuria, joka johtaa helposti merkittäviin veroriskeihin. Tästä aiheesta on myös syventävä teksti työn alla.
Yksityissijoittajan varojen verosuunnittelu
Tämä teksti käsittelee tilanteita, joissa varallisuus on henkilökohtaisessa omistuksessa. Kokemuksemme mukaan tilanteeseen päädytään tyypillisesti mm. yrityskaupalla, menestyksekkäällä uralla ylimmässä johdossa ja/tai perinnöllä/sukupolvenvaihdoksella. Yleistä on myös, että ennen kyseisiä tapahtumia pitkäaikaiselle varallisuussuunnittelulle ei ole ollut aikaa tai tarvetta. Mitä asioita kyseisissä tilanteissa pitäisi ottaa huomioon? Verotehokkuus on luonnollisesti ensimmäinen mietittävä asia. Toisena tulee pääsy sijoituskohteisiin: mitä vaaditaan, että päästään sijoittamaan haluttuihin sijoituskohteisiin. Kolmas aspekti on yhteisomistusrakenteet kuten perheen mukaan ottaminen omistajaksi tai muiden yhtiökumppaneiden kanssa omistetut yhtiöt.
Lähdetään liikkeelle siitä, mitä varteenotettavia vaihtoehtoja on käytettävissä. Sijoituksia on tyypillisesti mahdollista tehdä:
1. Henkilökohtaisesti
2. Kapitalisaatiosopimuksen eli vakuutuskuoren alla
3. Osakeyhtiön kautta
Säätiöt, trustit ym. harvinaisemmat rakenteet jätetään tässä vaiheessa tarkastelun ulkopuolelle. Myös osakesäästötili on jätetty ulkopuolelle siihen liittyvän sijoituskaton vuoksi. Osakesäästötili on muuten kuten kapitalisaatiosopimus ilman kuluja, mutta sijoituskohteet rajoittuvat osakkeisiin ja tili ei ole mahdollinen yrityksille.
Verotus
Henkilöverotuksessa sijoitusten tuotot verotetaan pääomatulona, joka on 30% €30.000 asti vuodessa ja sen ylittävät pääomatulot 34%. Osinkotulot pörssiyhtiöistä verotetaan huojennettuna ja ovat 85% osalta pääomatuloa ja 15% osalta verovapaata tuloa. Toinen etu on mahdollisuus käyttää hankintameno-olettamaa eli luovutusvoittoa laskettaessa on mahdollista käyttää hankintamenona 20% myyntihinnasta tai 40% myyntihinnasta jos sijoitus on tehty yli 10v sitten. Hankintameno-olettamasta saa etua jos sijoitus on prosentuaalisesti suuresti voitolla (tyyppiesimerkkinä alkuvaiheen startup-sijoitukset).
Kapitalisaatiosopimuksessa tuottoja tai muita tuloja ei veroteta lainkaan jos kuoresta ei nosteta varoja. Verotus realisoituu vasta siinä vaiheessa, kun rahaa palautetaan ulos kuoresta. Tuloksi lasketaan sama osuus nostosta, kuin kuoren sisältö on nostohetkellä voitolla. Esimerkki: pääomitetaan kuorta €1.000.000 ja sijoitetaan varat. Vuoden päästä kuoren sisällä tehdyt sijoitukset ovat 20% voitolla ja kuoren arvo on €1.200.000. Päätetään nostaa kuoresta 10% eli €120.000. Kuoren haltijalle verotettavaa pääomatuloa muodostuu €20.000, koska 10% alkuperäisestä sijoituksesta on €100.000 ja nostettu summa on €120.000. Jos kuoren sisältö on tappiolla, pääomatuloverotukseen ei muodostu tappiota nostohetkellä. Tappion saa hyödynnettyä vasta kun kuori suljetaan. Kapitalisaatiosopimuksissa vakuutusyhtiö ottaa tyypillisesti prosentuaalista hallintopalkkiota järjestelyn ylläpidosta. Toisin kuin osakesäästötilin, kapitalisaatiosopimuksen saa myös yhtiölle.
Osakeyhtiö maksaa verotettavista tuloistaan kiinteän yhteisöveron 20% ja lisäksi 0,35% yle-veroa yli €50.000 tuloksen osalta, yle-veroa maksimissaan kuitenkin €3.000. Yhteisöveron lisäksi, jos yhtiö jakaa voittovarojaan osinkona omistajilleen, maksaa osingonsaaja osinkoveroa 7,5-8,5% osingon määrästä, mikäli yhtiön jakama osingon määrä on korkeintaan 8% yhtiön nettovarallisuudesta. Tässä on kyse huojennetusta osingosta, joka verotetaan 25% osalta pääomatulona ja 75% osalta verovapaana tulona. Kokonaisveroaste sijoitustuotoille huojennetun osingon kautta on 26-26,8%. Esimerkiksi, jos yhtiö tekee €1.000 voittoa, maksaa se ensin 20% eli €200 yhteisöveroa tulostaan. Loput €800 jaetaan osinkona ja osingonsaaja maksaa tästä veroa 7,5-8,5% eli €60-68. Kokonaisvero on näin ollen €260-268 €1.000 tulosta, johtaen efektiiviseen 26-26,8% veroon.
Pääsy sijoituskohteisiin
Kapitalisaatiosopimuksen kautta voidaan hallinnoida ns. pankkivarallisuutta eli sijoittamaan pääsee yleensä sijoitusrahastoihin, etf-rahastoihin ja osakkeisiin. Listaamattomiin yhtiöihin, suoriin velkakirjoihin, suljettuihin rahastoihin, kiinteistöihin tai johdannaisiin sijoittaminen on tyypillisesti rajattu pois. Kapitalisaatiosopimuksen kautta sijoittaessa on hyvä huomioida, että ulkomaisten osakkeiden osingoista pidätettyä lähdeveroa (tyypillisesti 15%, vaihtelee kuitenkin maittain) ei saa hyvitettyä, joka efektiivisesti johtaa osittaiseen tuplaverotukseen. Esimerkiksi jos saat 5% osinkotuottoa ruotsalaisesta osakkeesta, sanotaan 200.000e arvoinen sijoitus maksaa 10.000e vuosittaista osinkoa, pidätetään osingosta 15% eli 1500e. Tätä ei saada hyvitetyksi, jolloin efektiivisesti ruotsalaiselle 5% osinkoa maksavalle osakkeelle muodostuu 0,75% vuosittainen lisäkulu.
Henkilöt ja yhtiöt pääsevät sijoittamaan käytännössä kaikkiin sijoituskohteisiin, vaikkakin joissain ammattimaisille sijoittajille tarkoitetuissa rakenteissa henkilösijoittajia pyritään välttämään ja suositaan/vaaditaan yhtiön kautta omistamista.
Listaamattomat osakesijoitukset
Listaamattomiin osakeyhtiöihin sijoittaminen asettaa henkilöomistajan alttiiksi turhille osinkoveroille verrattuna osakeyhtiön kautta omistamiseen. Aloitetaan siitä, että listaamattomiin osakeyhtiöihin sijoittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi seuraavia tilanteita:
1. Omistat yrityksen kokonaan
2. Yhteisyritykset tai pääomasijoitukset - olet mukana yrityksen toiminnassa ja omistat merkittävän osuuden
3. Enkelisijoitukset - olet hieman mukana yrityksen toiminnassa pienemmällä omistusosuudella
4. Kylmät suorat sijoitukset listaamattomiin osakeyhtiöihin
Jos omistetaan listaamatonta osakeyhtiötä ja osakeyhtiö maksaa osinkoa yli 8% nettovaroistaan, on ylittävä osa henkilöomistajalle progressiivisesti verotettua ansiotulo-osinkoa (75% ansiotuloa ja 25% verovapaata tuloa). Sijoitusyhtiölle osingot listaamattomasta osakeyhtiöstä ovat verottomia summasta riippumatta. Useat yhtiöt kuitenkin jakaa osinkoa yli 8% nettovaroistaan, erityisesti jos omistajakunta ei koostu henkilöistä. Kevyen pääomarakenteen korkeaa kassavirtaa tuottavat yhtiöt, kuten esimerkiksi konsulttiyhtiöt, jakavat tyypillisesti lähes kaikki voittonsa (esim. 80% nettovaroista) osinkoina. Näissä ääritapauksissa huojennetusti verotetun osingon osuus on vain 8/80 ja ansiotulo-osingon osuus 72/80 ja henkilöomistaja voi hyvinkin joutua maksamaan osingoistaan jopa n. 40% veroa kun yhtiölle osinko olisi vastaavassa tilanteessa verovapaa. Osakeomistuksen siirtäminen henkilöomistuksesta oman sijoitusyhtiön alle siinä vaiheessa kun sijoituskohteella alkaa mennä hyvin, on usein jo siinä mielessä myöhäistä, että siirrosta koituisi helposti merkittävät luovutusvoittoverot henkilölle.
Perheen mukaan ottaminen
Pieniä verohelpotuksia lukuun ottamatta henkilökohtaisia tuloja ei voi jakaa muiden perheenjäsenten kanssa. Osakeyhtiö mahdollistaa rakenteen, jonka kautta perheenjäsenet pääsevät mukaan omistamaan ilman alkupääomaa ja nauttimaan sijoitusten tulevista tuotoista. Myös tästä aiheesta tullaan kirjoittamaan oma tekstinsä myöhemmin.
Yhteenveto
Verotuksen osalta yhteenvetona voidaan todeta osakeyhtiön 26-26,8% tuloverotuksen olevan selvästi henkilön pääomatuloverotusta matalampi jos pääomatuloja on yli 30.000€ ja veroprosentti on 34%. Kapitalisaatiosopimus on verotehokas ratkaisu pankkivarallisuuden hallintaan, jos vakuutusyhtiön palkkiorakenteen saa neuvoteltua tarpeeksi matalaksi, eikä varoja ole tarvetta nostaa suurissa määrin ulos sopimuksesta pitkään aikaan. Yhtiön sisällä oleva kapitalisaatiosopimus yhdistää kapitalisaatiosopimuksen verotuksen lykkäämisen ja yhtiön henkilöä matalamman verotuksen.
Jos sijoitat muihin kohteisiin kuin pörssiosakkeisiin tai rahastoihin, on sijoitukset tyypillisesti tehtävä suoraan henkilökohtaisesti tai yhtiön kautta. Jos teet listaamattomia osakesijoituksia, on osakeyhtiön kautta sijoittaminen lähes poikkeuksetta ehdoton valinta.
Investcon foorumiketjun löydät täältä.
Tuomas Puotinen
InvestCo Accounting Partners Oy
www.investco.fi
---
Investcon kirjoitukset inderes.fi:ssä:
Sijoitusyhtiö perintösuunnittelun työkaluna | Investco 8.2.2024 (linkki)
Yhtiön voitonjako ja varojen käsittely verotuksen näkökulmasta | Investco 11.12.2023 (linkki)
Sijoitustoiminnan järjestäminen verotuksen näkökulmasta | Investco 17.11.2023 (linkki)