Tarjoilija, keitossani on inflaatiokärpäsiä
Inflaatio ei ole ongelma, kunnes siitä tulee ongelma, on hyvä tokaisu kuvastamaan tämänhetkistä tunnelmaa osakemarkkinalla. Euroopan keskuspankin johdolle inflaatio ei puheiden perusteella vieläkään ole ongelma, mutta Federal Reserven ennustesoppaan lennähti jo inflaatiokärpänen ja sijoittajien soppaan niitä on ilmestynyt viimeaikaisen markkinahermoilun perusteella jo useita. Tästä on merkkinä USA:n pitkien korkojen nousu korkeimmalle tasolle sitten heinäkuun (tosin taso edelleen historiallisesti matala) sekä korko-odotusten aikaistuminen.
Korkotodennäköisyyksiä monitoroivan Fed Watchin mukaan Federal Reserven ohjauskorkoa on ensi vuoden lopussa nostettu 1-2 kertaa jo 70 %:n todennäköisyydellä, kun sama lukema kuukausi sitten oli 57 %. Luonnollisesti Federal Reserven korkopäätöksen yhteydessä tehdyt ennustemuutokset heijastuivat todennäköisyyksiin ja markkinalla on alettu samalla sulattelemaan sitä, että koronnostot ovat askel askeleelta lähempänä.
Mielenkiintoinen on tilanne myös Euroopan keskuspankissa, jonka pääjohtaja Christine Lagarde jälleen eilen alleviivasi inflaation väliaikaisuutta ja sitä, että vaikka hintojen nousu yltäisi 4 %:iin kuluvana vuonna, se hyytyisi nopeasti ja palautuisi lähelle keskuspankin tavoitetta. EKP:n puheissa on väläytelty mahdollisuutta korkean inflaation jakson jatkumisesta vielä ensi vuodelle, mutta ennusteiden valossa inflaation pitäisi hävitä yhtä nopeasti kuin se talouteen ilmestyi. Hintapaineita ei näy keskuspankin mukaan vielä työmarkkinoilla ja palkoissa, mikä helpottaa tilannetta. Itse hintamittareissa näkyy edelleen kuumeneminen, sillä yritysten inflaatio-odotukset ovat nousseet rajusti ja tuottajahinnoissakin nousu ollut terävää. Esimerkiksi Espanjassa tuottajahinnat nousivat elokuussa jo 18 % vuodentakaisesta, mikä on kaikkien aikojen nopein tahti. Myös muissa suurtalouksissa on alettu nähdä kaksinumeroisia lukuja.
Yksinäinen EKP
Lagarden mukaan EKP ei saisi lähteä kiiruhtamaan rahapolitiikan kiristämistoimissaan, ja kovin yksinäinen se elvytysympäristössään alkaa pian olemaan. Norjan keskuspankki nosti viime viikolla ohjauskorkoaan, Englannin keskuspankki vihjaili koronnostoista tämän vuoden puolella ja Federal Reservessä odotukset ovat kallistuneet ensi vuoteen. EKP:n osalta koronnostokalenteri on tyhjä, mutta markkinaodotuksissa viisari on sentään hieman värähtänyt. Reuters uutisoi eilen, että futuurimarkkinalla EKP:n ensimmäistä koronnostoa uumoillaan kolmen vuoden päähän, kun vielä elokuun lopussa aikajana oli 5-6 vuotta.
Mikäli inflaatiosta tulisi keskuspankille virallisesti ongelma, pakottaisi se EKP:nkin punnitsemaan rahapolitiikan odotettua aikaisempaa kiristämistä. Koronnostoihin ryhtyminen ei kuitenkaan olisi mutkatonta, sillä raskaasti velkaantuneiden jäsenmaiden julkiset taloudet eivät niitä kestäisi.