Federal Reserven korkopäätös: Pieni inflaatiokärpänen lennähti ennustesoppaan
Federal Reserven keskiviikkoinen korkopäätös oli päälinjoiltaan kuten odotettu, mutta pieniä yllätyksiä nähtiin etenkin ennusteissa. Muutoksia rahapolitiikan linjaan ei tehty, eli ohjauskorko pysyi 0-0,25 %:ssa ja arvopapereiden osto-ohjelmat ennallaan (yhteensä 120 mrd. $/kk). Päätöksen mukaan USA:n talous elpyy, mutta koronapandemian uusi aalto hidastaa elpymistä. Kuitenkin päätöksessä ja lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että edistyminen kohti Fedin tavoitteita on jatkunut, ja arvopaperiostoja voidaan alkaa hiljalleen vähentää ”pian”. Toisin sanoen Fed valmistelee markkinaa viralliseen ilmoitukseen marraskuussa.
Päivitetyissä talousennusteissa nostoja nähtiin inflaatio- ja korkoennusteissa ja lasku talouskasvuennusteessa. Kuluvan vuoden talousennustetta laskettiin kesäkuusta (nyt 5,9 %, silloin 7,0 %) ja tämä on linjassa koronapandemian uuden aallon vaikutusten kanssa. Kolmannen kvartaalin ja loppuvuoden talousennusteissa on laskettu laajasti myös muissa ennustelaitoksissa (ks. kuvio). Inflaatioennusteissa nähtiin puolestaan kunnon nosto 4,2 %:iin kesäkuun 3,4 %:sta. Koska ennusteissa oli suhteellisen suuri muutos vain kolmen kuukauden aikana, inflaatiovauhti on tainnut yllättää keskuspankkiirit. Keskuspankin väliaikaisuusmantra kuitenkin pitää, sillä tämä vuosi on jo loppupuolella ja vuoden 2022 ennuste on tavoitteen tuntumassa 2,2 %:ssa. Kuten alla olevasta kuviosta on nähtävissä, inflaation pitäisi hiljentyä yhtä nopeasti kuin kiihtyikin. Luonnollisesti tässä näkemyksessä on riskinsä, ja useat talousasiantuntijatkin ovat varoitelleet, että nykyiset inflaatiopaineet voivat hyvinkin osoittautua pysyvämmiksi esim. tuotannon pullonkaulojen osalta.
Lähde: Bloomberg
Korkoennusteet taas vuoden lähempänä
Kerroin kokousennakossa, että korkoennusteiden pisteet ovat erityisen huomion kohteina. Viimeksi kesäkuussa korkoennusteet tulivat kertaheitolla vuoden lähemmäs, sillä mediaaniennuste osoitti ensimmäisen koronnoston olevan ajankohtainen vuonna 2023 vuoden 2024 sijaan. Nyt puolet jäsenistä odottaa ensimmäistä koronnostoa jo ensi vuoden loppuun, eli tasapaino on keikahtamassa koronnostojen puolelle jo ensi vuonna. Samoin puolet avomarkkinakomitean jäsenistä (9 jäsentä) ennustaa, että ohjauskorko on yli 1 %:n tason 2023 lopussa (kesäkuussa vain 5 jäsentä oli tätä mieltä) ja yli 1,75 % vuonna 2024. Kun verrataan puolen vuoden takaiseen, koronnostojen aikajana on lyhentynyt selvästi.
Pääjohtaja Jerome Powell jaksaa muistuttaa, että yksittäisille ennusteille ei kannata antaa liikaa painoarvoa, mutta jotain ne kertovat keskuspankkiirien tunnoista. Korko- ja inflaatioennusteiden nostojen valossa onkin syytä miettiä, onko pieni inflaatiokärpänen lennähtänyt keskuspankkiirien soppaan kesäkuun kokouksen jälkeen. Inflaatiokärpäsestä huolimatta makeutta rahapolitiikkaodotuksiin tuo uumoiltu koronnostojen tahti: mediaaniennusteessa ohjauskorko olisi alle kahden prosentin vielä kolmen vuoden kuluttua. Tähän kärsivällisyyteen osakemarkkinalla edelleen nojataan.
Teksti julkaistu 22.9. ja muokattu 23.9. klo 6.48.