Talouden filosofian perusteita, osa 4: Koska minä haluan

Eräänä iltana televisiota katsellessani verkkokalvoilleni lävähti ruokalähettipalvelun pinkit värit ja mainos, jonka iskulauseena oli ”Koska minä haluan”. Luultavasti mainoksen suunnittelija halusi herättää katsojissa tunteita ja onnistui siinä ainakin minun kohdallani, tosin negatiivisella tavalla. Tässä artikkelissa puhutaan hedonismista ja sen vaaroista.

Monta syytä ärsyyntyä

Miksi sitten ärsyynnyin mainoslauseesta niin vahvasti? Monesta syystä. Pieni konservatiivi sisälläni huusi että ”Et voi vain haluta, kaikki täytyy ansaita”. Luontoaktivistiminä puolestaan mietti maapallon rajallisia resursseja ja sitä, ettemme voi vain kaikki haluta koko ajan. Sosiologiminä puolestaan pohti, mikä olisi vaikutus yhteiskunnassa, jos kaikki miettivät omaa hyvää yhteisen hyvän sijaan. Urheilijaminää harmitti puolestaan se, että pitääkö koko maailman pyöriä siinä oman sohvan ympärillä, kun voisi mennä kauppaan ja saada vähän liikuntaakin samalla.

Mainoslause tuo esiin hedonistisen tavan ajatella. Hedonismi on oppi, jossa ihmisyyden tavoitteena on mielihyvän tavoittelu ja toisaalta mielipahan välttäminen. Itselleni hedonismista tulee mieleen yltäkylläisyydessä elävä ihminen, joka on laiska mutta tyytyväinen. Inderesin foorumilla nimimerkki Mungeroinen pohtii seuraavasti: ”Filosofisissa pohdinnoissa huomaan itsestäni, että ajatukset poukkoilevat aina ääripäiden välillä. Hetkittäin tuntuu, että ainoa oikea on ehdottoman hedonistinen elämäntyyli, sillä elämme vain kerran ja koskaan ei tiedä koska se loppuu. Toiseen ääripäähän puolestaan menee se, että älyllisinä olentoina meidän tulee kyetä asettumaan välittömän tunne-elämän yläpuolelle, ja maksimoida ultrapitkän aikavälin tavoitteita nousemalla tunteiden yläpuolelle ja pitää fokus aina kristallin kirkkaasti lapsenlapsissa ja siinä mitä jätämme jälkeemme.” Hedonismissa onkin tunnistettavissa jotakin hyvin äärimmäistä. Sen rinnalle rakentuu myös pitkälti perinteinen taloustieteen kuluttajan teoria, jossa kuluttajat maksimoivat hyötyään ja yritykset voittojaan.

Hyvä renki mutta huono isäntä

Hedonismi on hyvä renki, mutta huono isäntä eli toisin sanoen, hedonistina on hyvä olla, kunhan ei mene överiksi, eli kun oman mielihyvän tavoittelu ei aiheuta muille mielipahaa. Perimmäinen kysymys kuuluukin, onko meillä oikeus haluta kaikkea ja tuoko se mukanaan vastuuta. Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen totesi kirjoituksessaan hedonismista: ”On ilmeistä, että ihmiset tavoittelevat mielihyvää väärin perustein. Mielihyvän tavoittelu saattaa saada haluamaan asioita, jotka vahingoittavat omaa minää. Vahingon kohteena saattaa olla toinen ihminen. Vahinko saattaa kohdata yhteiskuntaa. On selvää, että yhteiskunta rajoittaa hedonistisia (ja muita) haluja, jotka vahingoittavat sitä”.

Hedonismilla voi siis olla selviä negatiivisia ulkoisvaikutuksia, jolloin mielihyvän tavoittelun vaikutukset ulottuvat myös muihin kuin itseen, ja tällöin yhteiskunnan on puututtava peliin. Esimerkkeinä ovat huumausaineiden käyttö ja alkoholismi. Kun näissä ”vedetään överit”, yksilön ongelmasta tulee yhteiskunnan ongelma. Entäpä sitten hedonismin muut ilmentymät: Mikäli herkuttelee vuosikymmenten ajan eikä juuri liiku, lopputuloksena tyypillisesti on sairas ja työkyvytön ihminen. Suomessa ja monessa muussa maassa kestävyysvaje on jo nyt suuri ongelma ja sote-menot kasvussa, mutta kuuluuko vastuu yksilöstä aina yhteiskunnalle? Tai överikuluttaminen: jos ostamme taas tänä jouluna kasan lahjoja, esimerkiksi kodin elektroniikkaa, joka muutaman vuoden kuluttua on jätettä, kenellä on vastuu sen loppusijoituspaikasta ja valmistuksen aiheuttamien kustannusten (mm. käytetyt luonnonvarat, saasteet) korvaamisesta? Kuluttajalla, myyjällä, vai valmistajalla? Yritysten vastuu ei suoranaisesti liity hedonismiin, mutta on ongelmallista sekin. Katsoin taannoin Ylen uutisia, joissa kerrottiin edelleen saastuttavista Yhdysvaltain hylätyistä öljylähteistä. Nyt Joe Bidenin masinoimassa talouspaketissa on korvamerkitty rahaa öljylähteiden tulppaamiseen, mikä on hyvin tervetullut uutinen. Luulisi kuitenkin, että päävastuussa vahingoista olisivat lähteet omistaneet öljy-yhtiöt.

”Koska minä haluan” -lausahdus tiivistää napakasti nyky-yhteiskunnassa pinnalla olevan keskustelun yksilön oikeuksista. Sen rinnalla pitäisi kuljettaa keskustelua vastuista, joita haluaminen tuo tullessaan, ja jatkuvan haluamisen kääntöpuolista. Oppia voisi ottaa vaikka antiikin filosofiasta ja hedonismin tunnetuimmasta edustajasta Epikuroksesta. Hän ei itse asiassa ollut rajattomien aistillisten halujen kannalla, vaan painotti rauhallista mielihyvää ja kohtuutta. Nykyajan näkökulmasta Epikuros oli askeetikko, mutta piti suurimpana ilona ystävien kanssa keskustelemista. Jälkimmäinen on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta mitä miellyttävin tapa olla hedonisti!

Sarjan aikaisemmat osat:

Taloustieteen filosofiaa, osa 1: Kell’ onni on, se rahakirstun päällä istuu?

Taloustieteen filosofiaa, osa 2: Kasvun rajat - kuinka pitkään voimme kuluttaa?

Taloustieteen filosofiaa, osa 3: Mä joka päivä töitä teen, mutta miksi?