EKP-haukka jättää pesän, Saksan tuottajahinnat 1970-luvun lukemissa

Euroopan keskuspankin pitkäaikainen inflaatiohaukka lennähtää pesästä, sillä Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään vuodenvaihteessa. Weidmannilla on takana pitkä 10-vuotinen ura keskuspankin johdossa, ja saksalaisen konservatiivisen rahapolitiikan edustajalle tämä taival ei ole välttämättä ole ollut se palkitsevin. Weidmann otti tehtävän vastaan suhteellisen myrskyisässä talousympäristössä keskellä eurokriisiä vuonna 2011. Tuona vuonna sekä Bundesbankin pääjohtaja Axel Weber että EKP:n johtokunnan saksalaisjäsen Jürgen Stark ilmoittivat erostaan vastalauseena EKP:n elvyttävään suuntaan kallellaan olevalle rahapolitiikan linjalle. Heti Weidmannin keskuspankkiuran alkupuolella silloinen keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi piti kuuluisan ”Whatever it takes”-puheensa ja oikeastaan siitä alkoi EKP:n elvytyksen vuosikymmen: ohjauskorko laskettiin nollaan ja keskuspankin taseen annettiin paisua, koronakriisin aikoihin yhä jyrkemmällä kulmakertoimella.

10 vuotta kritiikkiä

Jens Weidmann kritisoi tiukasti Draghin politiikkaa ja oli vastarannan kiiskenä oikeastaan koko Draghin kauden ajan, kuten takavuosina julkaistuista uutisista (ks. kuvat) makrokommenteistakin on huomattu (esimerkkejä täällä ja täällä). Eropäätöksen tarkkoja taustoja ei kerrota, mutta rivien välistä on luettavissa turhautuminen EKP:n rahapolitiikkaan. Weidmann pysyi tyylilleen uskollisena myös erokirjeessään, ja totesi, että tulevaisuudessa on tärkeää olla kiinnittämättä turhan yksipuolisesti huomiota deflaatioriskeihin, mutta pitää inflaatiouhatkin tarkkailussa. Lisäksi hän muistutti, että rahapolitiikan on tärkeä kunnioittaa mandaattiaan eikä toimia finanssipolitiikan tai rahoitusmarkkinan alaisuudessa. Se tuli herkulliseen hetkeen, sillä Saksassa käydään paraikaa hallitusneuvotteluita, ja siellä suhde velkaan ja EU:n velkasääntöihin on yksi keskeisiä ratkaistavia asioita.

Weidmannin jättäessä EKP:n on luonnollisesti alkanut jo arvuuttelu seuraavasta pääjohtajasta, jonka Saksan tuleva hallitus valitsee. Luonnollisesti pätevyys ja kokemus ratkaisevat, ja sukupuolikin valinnassa voi painaa, sillä Angela Merkel jätti Saksan johtoon yhden naisen tyhjiön. Mielenkiintoista on sekin, mitä tekee Weidmann itse: mahdollista on, että hän ”tekee Draghit” ja lähtee politiikkaan ja tarkastelemaan Saksan taloutta finanssipolitiikan laidalta. Weidmann työskenteli liittokanslerin toimistossa viisi vuotta ennen keskuspankkinimitystään, joten piiritkään eivät olisi täysin vieraat. Mutta sitä ennen Weidmann istuu vielä kahdessa EKP:n korkokokouksessa, viikon kuluttua ja joulukuussa, ja niissä hänellä on varmasti haukkamainen sanansa sanottavansa elvytyspaketin pysyvyyteen ja jatkoon liittyen. Ja kyllä keskuspankkiin inflaatiohaukkojakin tarvitaan, jotta saadaan aikaan monipuolista keskustelua.

Tuottajahintojen nousu kiihtyi jo 1970-luvun lukemiin

Inflaatiohaukoilla riittääkin keskuspankissa tarkkailtavaa, sillä Saksan inflaatio on jo yli 4 % ja sen odotetaan kiihtyvään 5 %:iin vuoden loppua kohti mentäessä. Myös maan tuottajahintojen kehitys oli syyskuussa odotettua nopeampaa, 14,2 % vuodentakaisesta ja 2,3 % kuukausitasolla. Ennen tätä hinnat olivat yhtä korkealla öljykriisin aikoihin vuonna 1974 (ks. kuvio). Joissakin tuoteryhmissä hintojen nousu on jo todella kovaa: esimerkiksi metallien hinnat nousivat syyskuussa 35,5 %, rautamalmin tuontihinta 96,8 % ja maakaasun hinta 58,9 % vuodentakaisesta. Energian ja raaka-aineiden hintojen nousu heijastuu nyt laajalti tuottajahintoihin, ja yritysten hinnoitteluvoimasta riippuu se, missä määrin se siirtyy kuluttajahintoihin. Vielä toistaiseksi nousu kulutus- ja kestohyödykkeiden hinnoissa oli suhteellisen maltillista (syyskuussa 3,2 ja 2,2 %).