Remedy Q3'24: Pitkän aikavälin potentiaali rakentuu
Yhtiön Q3-luvut olivat selvästi odotuksia paremmat ja kehitteillä olevat peliprojektit etenevät hyvin. Alan Wake 2:n myynnin kehitys on kuitenkin ollut odotuksiimme nähden pettymys ja tämän suhteen yhtiöllä on nyt näytön paikka vuoden lopun tärkeimpinä myyntikuukausina. Viime aikaisten päätösten myötä Remedyn askelmerkit nykyisten pelihankkeiden suhteen alkavat olla selvillä ja rahoitus niiden kehittämiseksi on varmistettu. Tulevien pelien itsejulkaisu kasvattaa huomattavasti Remedyn pitkän aikavälin rojaltipotentiaalia, mihin peilattuna osakkeen nykyarvostus näyttää kiinnostavalta. Lyhyellä tähtäimellä AW2:n heikompi myynnin kehitys ja epävarmuus FBC: Firebreakin menestyksestä voi kuitenkin pitää osakkeen paineessa, ja ei puolla vielä vahvempaa näkemystä. Siten toistamme lisää suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaa 19,0 euroon (aik. 21,0 EUR).
Q3-luvut selvästi yli odotusten, AW2:n myynnin kehitys pettymys
Remedyn Q3-liikevaihto kasvoi 129 % 17,9 MEUR:oon, mikä ylitti selvästi 14,2 MEUR:n ennusteemme. Kasvun taustalla oli odotetusti takautuvat kehitysmaksut Control 2:sta Annapurna-sopimuksen myötä, joita kuitenkin tuloutui odotuksiamme enemmän. Remedyn kiinteästä kulurakenteesta johtuen liikevaihdon ylitys näkyi suoraan myös tulosriveillä ja Q3:n käyttökate (6,6 MEUR) ylitti reilusti 1,2 MEUR:n ennusteemme. Alan Wake 2 ei kuitenkaan ollut vastoin odotuksiamme vielä kattanut tuotanto- ja markkinointibudjettiaan, ja yli 80 %:n kulujen kattamiseen viittaava kommentti toistettiin. Laskimme rojaltiodotuksiamme pelin osalta melko reilusti, mutta odotamme yhä Q4:llä pelin kattavan kustannuksensa, jolloin pelin toinen lisäosa, fyysisen peliversion julkaisu, suunnitellut alennuskampanjat ja muutenkin vahva myyntisesonki (halloween ja joulu) tukevat myyntiä.
Lähivuosien askelmerkit kehitteillä olevien peliprojektien osalta alkavat olla selvillä
Remedyn strateginen valinta itsejulkaisusta Control 2:n ja FBC: Firebreakin osalta vaatii yhtiöltä lähivuosina enemmän panostuksia, mutta kasvattaa pitkän aikavälin rojaltipotentiaalia. Remedyn nykyinen kassa (Q3’24: 31,2 MEUR) ja Tencentiltä vaihtovelkakirjalla kerättävät 15 MEUR tarjoavat nähdäksemme tähän riittävän liikkumavaran. Samalla FBC: Firebreakin osalta tehdyt sopimukset Sonyn ja Microsoftin kanssa tuoda peli näiden alustojen tilauspalveluihin heti julkaisuhetkellä ensi vuonna rajaa peliin liittyviä taloudellisia riskejä (oletamme näistä 10 MEUR liikevaihtoa) ja tarjoaa potentiaalisesti lentävän lähdön pelin pelaajamäärille. Control 2 on yhtiön mukaan myös ensi vuonna etenemässä täyteen tuotantoon, ja vuodelle 2027 kaavailemamme julkaisu näyttää realistiselta. Myös tuotannossa oleva Max Payne -alihankintaprojekti etenee tasaisesti ja tuo Remedylle hyvää kassavirtaa julkaisun (oletuksemme 2026) jälkeisellä rojaltioptiolla. Iso kuva ennusteissamme on ennallaan ja näemme yhtiöllä potentiaalia huomattavaan tuloskasvuun pitkällä aikavälillä uusia Alan Wake ja Control-pelejä kehittämällä.
Pitkä peli houkuttelee, vaikka lyhyen aikavälin ajureissa ristivetoa
Uskomme Remedyn kykyyn luoda pitkällä aikavälillä useampia laadukkaita ja menestyviä pelejä, mihin peilattuna osakkeen nykyarvostus on houkutteleva. Lyhyellä aikavälillä arvostus (EV/S 4x) on kuitenkin koholla ja yksi keskeinen ajurit (AW2:n rojaltit) kehittyy odotuksia vaisummin, mikä voi pitää osakkeen paineessa. Yleinen sentimentti pelisektorin yllä jatkuu myös melko synkkänä. FBC: Firebreakin julkaisu kuitenkin lähenee, ja tämä tulee olemaan seuraavan vuoden aikana selkeä ajuri osakkeelle. Remedyn ensimmäisen moninpelihankkeen onnistuneessa julkaisemisessa on kuitenkin vielä todistettavaa. Näin ollen ennen näkyvyyttä FBC: Firebreakin menestykseen osakkeen ostojen kanssa on syytä edetä vielä maltilla, kun samalla arvonluonnin kannalta keskeisen Control 2:n julkaisuun on vielä useampi vuosi aikaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Remedy Entertainment
Remedy Entertainment on vuonna 1995 perustettu suomalainen videopelikehittäjä. Yhtiö on yksi Suomen vanhimmista pelinkehittäjistä, jonka tunnetuimpia pelejä ovat Max Payne, Alan Wake, Quantum Break ja Control. Remedy tunnetaan maailmalla parhaiten tarinavetoisista toimintapeleistä ja on yksi arvostetuimpia itsenäisiä AAA-pelistudioita maailmassa. Remedy kehittää korkeatasoisia, suurten pelistudioiden massapeleistä selkeästi erottuvia pelejä pääsääntöisesti PC:lle, Xboxille ja Playstationille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 33,9 | 48,6 | 57,3 |
kasvu-% | −22,15 % | 43,15 % | 17,96 % |
EBIT (oik.) | −28,6 | −7,1 | −2,0 |
EBIT-% (oik.) | −84,37 % | −14,69 % | −3,49 % |
EPS (oik.) | −1,68 | −0,41 | −0,12 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 41,10 |