Neste: Tuotannollisia haasteita kasaantuu
Neste laski perjantaina Uusiutuvien tuotteiden myyntimäärien ohjeistusta, kun Rotterdamin jalostamon odottamaton tuotantokatkos leikkaa tuotantoa ja sitä kautta myös myyntimääriä. Olemme laskeneet tätä heijastellen lyhyen tähtäimen ennusteitamme lähikvartaaleille. Osakkeen arvostus on varsin matala, kunhan Uusiutuvien tuotteiden tuloskunto elpyy lähivuosina edes tyydyttävälle tasolle. Lähivuosien tuotto-odotuksen takapainotteisuuden ja Uusiutuvien tuotteiden markkinanäkymän parantumisen ollessa vaikeasti ennakoitavissa, emme ota vahvempaa näkemystä osakkeessa merkittävästä keskipitkän aikavälin potentiaalista huolimatta. Toistamme lisää-suosituksemme ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17,5 euroa).
Rotterdamin jalostamon tulipalo leikkaa myyntimääriä
Neste päivitti perjantaina Uusiutuvien tuotteiden myyntimäärän ennustetta alaspäin, minkä taustalla on Rotterdamin vanhalla linjalla tapahtunut tulipalo ja siitä seurannut tuotantokatkos. Yhtiö on aloittanut tapahtuman tutkinnan ja korjaustyöt aloitetaan mahdollisimman pian. Tässä kohtaa on siis vielä epävarmaa, kuinka pitkä tuotantokatkoksesta lopulta tulee. Suuntaa antava arvio voidaan kuitenkin haarukoida 200 Ktonnilla laskeneesta myyntimäärän ennusteesta, sillä tämä vastaa karkeasti linjan puolentoista kuukauden tuotantomäärää. Neste ohjeistaa nyt Uusiutuvien tuotteiden myyntimäärän nousevan noin 3,7 Mtonniin (+/- 5 %) vuonna 2024 (aik. noin 3,9 Mtonnia). Uusiutuvien tuotteiden vuoden 2024 km. vertailukelpoisen myyntimarginaalin odotetaan olevan 360-480 $/tonni (ennallaan).
Operatiivisia haasteita on kasaantunut viime aikoina
Nesteen historia hyvästä operatiivisesta suorituskyvystä on kokenut kolauksia viime aikoina, kun sen tuotanto on kärsinyt useista takaiskuista. Tämä nostaa huolia operatiivisen suorituskyvyn laskusta, mutta toisaalta pääosin yksittäisillä eri jalostamolinjoilla olleista haasteista on vaikea tehdä suuria johtopäätöksiä. Tuotantokatkos osuu ikävään aikaan, sillä tuotantokykyä rajoittaa nyt huoltoseisokkien myötä laskeneet varastotasot. Viime aikoina erityisesti Euroopan uusiutuvan dieselin markkina on vahvistunut, mikä kasvattaa menetetyn myyntimäärän tulosvaikutusta. Kuluvasta vuodesta muodostuu yhtiölle joka tapauksessa surkea, minkä kokonaiskuvaa oletettavasti lyhyeksi jäävä tuotantokatkos ei muuta. Sijoittajan näkökulmasta keskeistä onkin edelleen, millä aikataululla Uusiutuvien tuotteiden markkinan kysyntä-/tarjontatilanne tasapainottuu ja mille tasolle Uusiutuvien tuotteiden myyntimarginaali asettuu pitkässä juoksussa. Tämän osalta emme ole tehneet ennustemuutoksia, mutta leikkasimme Q4’24:n ja Q1’25:n ennusteitamme lievästi tuotantokatkoksen seurauksena. Näin ollen vuosien 2024-2025 vuosien vertailukelpoisen käyttökatteen ennusteemme laskivat 5-2 %.
Arvostus on varsin matala tuloksen elpyessä
Kuuvan vuoden heikolla tuloksella osakkeen arvostus on varsin korkea (EV/EBIT > 40 x). Arvostus kuitenkin painuu varsin houkuttelevalle tasolle keskipitkällä tähtäimellä (2026e P/E 7x ja EV/EBIT 7x), kun odotamme Uusiutuvien tuotteiden tuloksen kasvavan lähivuosina merkittävästi uuden kapasiteetin tuoman volyymikasvun ja myyntimarginaalin elpymisen seurauksena. Markkinoiden ylitarjontatilanteen vuoksi sen elpymisen tarkka arviointi on hyvin haastavaa, mutta emme odota tämän tapahtuvan merkittävältä osin vielä vuonna 2025. Siten lähivuosien tuotto-odotus on takapainotteinen ja puoltaa mielestämme ostojen ajallista hajautusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Neste
Neste on vuonna 1948 perustettu maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen valmistaja, joka tuo uusiutuvia ratkaisuja myös muovi- ja kemikaaliteollisuudelle. Nesteellä on toimintaa yli kymmenessä maassa ja tuotantoa Suomessa, Singaporessa ja Alankomaissa sekä yhteisyrityksen kautta Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22 925,9 | 20 590,4 | 23 829,7 |
kasvu-% | −10,82 % | −10,19 % | 15,73 % |
EBIT (oik.) | 2 591,5 | 343,6 | 979,3 |
EBIT-% (oik.) | 11,30 % | 1,67 % | 4,11 % |
EPS (oik.) | 2,88 | 0,27 | 0,93 |
Osinko | 1,20 | 0,00 | 0,40 |
Osinko % | 3,73 % | 3,43 % | |
P/E (oik.) | 11,18 | 43,78 | 12,60 |
EV/EBITDA | 10,69 | 11,90 | 6,25 |