LapWall H1'24: Pelaamme pitkää takaiskun uhasta huolimatta
LapWallin eilen julkaisema H1-raportti kääntyi pettymykseksi, sillä Q2:n heikko tilausvirta ja varovaiset lyhyen ajan kysyntäkommentit loivat kuluvalle vuodelle tulosvaroitusriskin. Laskimme raportin jälkeen tämän ja ensi vuoden ennusteitamme. Pidemmällä sihdillä olemme kuitenkin yhä vakuuttuneita LapWallin kilpailukyvystä ja arviomme mukaan yhtiöllä on eväät selvään tuloskasvuun lähivuosina rakennussyklin toipuessa. Keskipitkällä tähtäimellä osakkeen tuotto-odotus on mielestämme tuloskasvun ajamana selvästi kaksinumeroinen, minkä takia toistamme LapWallin lisää-suosituksemme ja 3,60 euron tavoitehintamme. Korostamme silti, että konkreettinen riski tulosvaroituksesta puoltaa osakkeen lisäostojen ajallista hajautusta ja vaatii sijoittajilta keskipitkää aikajännettä. Kesäkuussa päivittämämme LapWallin laaja raportti on edelleen ajankohtainen, ja luettavissa vapaasti täällä.
Ensimmäisen vuosipuoliskon luvut vastasivat odotuksiamme uusia tilauksia lukuun ottamatta
LapWallin liikevaihto kasvoi H1:llä vaisusta vertailukaudesta 12 % 21 MEUR:oon, joten Q2:lla (Q1-numerot olivat tiedossa) liikevaihdon kehitys oli tismalleen odotuksiemme mukaista. Liikevaihtoa tuki odotetusti H1:lle ajoittunut suuri Metsä Woodille toimitettu projekti. LapWallin oikaistu liikevoitto kasvoi H1:llä liikevaihdon kehitystä mukaillen 12 % 2,1 MEUR:oon. Yhtiön kannattavuus vastasi H1:llä (ts. Q2:lla) ennusteitamme ja oli olosuhteisiin nähden hyvällä noin 10 %:n tasolla (oik. EBIT-%), vaikka joustaneet myyntihinnat vaimensivatkin yhtiön tulosvivun. Uusmyynniltä yleensä hyvällä Q2:lla tilauskertymä jäi vajaaseen 9 MEUR:oon, mikä alitti odotuksemme selvästi. LapWall lähtikin H2:lle yli 30 % vertailukautta alemmalla 16 MEUR:n tilauskannalla. Vertailukauden tilauskanta oli toki harvinaisen pulska Metsä Woodin ison projektin takia, mutta kasvun jatkumisen kannalta tilauskanta on silti ikävän ohut.
Kuluvan vuoden ohjeistukseen yltäminen vaatii onnistumisia myyntityössä
LapWall toisti kuluvan vuoden ohjeistuksensa jonka mukaan yhtiön vuoden 2024 liikevaihto on 43–48 MEUR ja oikaistu liikevoitto 4,3–4,8 MEUR. Tämä oli odotettua, mutta odotuksiamme heikompien Q2:n uusien tilauksien myötä ohjeistuksen saavuttaminen muuttui näkemyksemme mukaan hyvin epävarmaksi ja se edellyttää yhtiöltä onnistumisia uusmyynnissä Q3:n aikana. Mahdotonta tämä ei ole hyvällä tasolla 50 MEUR:ssa (+9 % v/v) olevan tarjouskannan takia. Riskit ovat silti korkealla, sillä asuntomarkkinavetoisten seinäelementtien kysynnän elpyminen viipynee pitkälle ensi vuoteen, minkä lisäksi julkisen ja teollisen rakentamisen ajaman kattoelementtien kysynnän suhteen kommenttien sävy oli mielestämme aiempaa piirun pessimistisempi. Laskimme LapWallin kuluvan ja ensi vuoden ennusteitamme etenkin seinäelementtisegmentin odotuksiamme hitaamman toipumisen sekä kattoelementtien kohonneiden kysyntäriskien takia hieman tälle vuodelle ja selvemmin ensi vuodelle. Kuluvan vuoden ennusteemme ovat yhtiön ohjeistushaarukoiden alalaitojen tienoilla. Ensi vuonna odotamme yhä LapWallin tulostrendin kääntyvän ylös, kun liikevaihto kasvaa rakennussuhdanteen asteittain parantuessa.
Keskipitkän aikavälin tuotto-odotus kompensoi niukasti lyhyen aikavälin kohonneet riskit
LapWallin vuosien 2024–2025 ennusteidemme mukaiset oikaistut P/E-luvut ovat 14x ja 11x sekä vastaavat EV/EBIT-kertoimet 12x ja 9x. Kuluvan vuoden vaisuun tulokseen pohjautuvissa kertoimissa ei mielestämme ole nousuvaraa eivätkä ensi vuodenkaan kertoimet ole huomattavat halvat ennusteriskit huomioiden. Toisaalta LapWall on mielestämme erinomaisissa asemissa hyötymään (asunto)rakentamisen toipumisesta keskipitkällä sihdillä. Potentiaalista suuntaa antaa yli 4 euroon osakkeelta nouseva DCF-arvo. Siten suosittelemme lisäostojen jatkamista lyhyen ajan takaiskuriskeistä huolimatta. Korostamme, että kuluvan vuoden tulosvaroitusriskin takia sijoittajien kannattaa hajauttaa ostojaan ajallisesti. Samasta syystä osake ei sovellu juuri nyt pohjaonkijoille.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
LapWall
LapWall Oyj on suomalainen vuonna 2011 perustettu puuelementtien valmistaja ja rakennustuoteteollisuusyhtiö. Yhtiön päätuotteita ovat puiset seinäelementit yksi- ja monikerroksisiin rakennuksiin, lämpimät kattoelementit, kattoelementtijärjestelmät sekä julkisivuelementit. LapWallin kehittämä LEKO®-puuelementointijärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden elementoida muun muassa rivi-, pari- ja kerrostalot, hoiva- ja päiväkodit, koulut sekä liiketilat ja teollisuusrakennukset. LapWall on Yhtiön johdon käsityksen mukaan toimialan suurin puuelementtien valmistaja Euroopassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 41,9 | 42,5 | 49,4 |
kasvu-% | −20,25 % | 1,56 % | 16,23 % |
EBIT (oik.) | 3,9 | 4,3 | 5,8 |
EBIT-% (oik.) | 9,36 % | 10,07 % | 11,80 % |
EPS (oik.) | 0,22 | 0,23 | 0,30 |
Osinko | 0,13 | 0,13 | 0,13 |
Osinko % | 4,21 % | 3,61 % | 3,61 % |
P/E (oik.) | 14,07 | 15,62 | 12,02 |
EV/EBITDA | 7,96 | 9,82 | 7,64 |