Huhtamäki Q3’24 -ennakko: Kysynnän virkoaminen on jäänyt vielä hitaaksi
Toistamme torstaina Q3-raporttinsa julkistavan Huhtamäen lisää-suosituksemme ja laskemme tavoitehintamme 40,00 euroon (aik. 41,00 €). Olemme leikanneet hieman yhtiön H2:n ja lähivuosien ennusteitamme etenkin aiempia odotuksiamme hitaammin elpyneen kysynnän takia. Huhtamäen tuloskasvusta, kohtuullisesta osingosta ja arvostuksen nousuvarasta muodostuva keskipitkän ajan tuotto-odotus on mielestämme yhä tuottovaatimusta korkeampi. Siten lisäostot osakkeessa ovat perusteltuja, vaikka markkinan toipuminen antaa vielä odotella itseään.
Tarkastimme ennusteitamme alaspäin Q3:lle ennen torstaina julkistettavaa raporttia
Odotamme Huhtamäen liikevaihdon nousseen Q3:lla 1 %:n 1044 MEUR:oon. Ennusteemme on konsensuksen tasolla. Liikevaihdon vaisun kehityksen taustalla on etenkin normaaleja olosuhteita heikompi kysyntä ja sen myötä korkeintaan hidas volyymikasvu. Arviomme mukaan hinnoittelusta ja valuutoista on kummunnut myös lievää vastatuulta Q3:lle. Odotamme liikevaihdon kehityksen olleen nihkeää kaikissa divisioonissa. Huhtamäen oikaistun liikevoiton arvioimme kohonneen Q3:lla 3 % 103 MEUR:oon lähinnä lievän kasvun ja säästötoimien ansiosta. Ennusteemme on piirun yksimielisen konsensuksen alapuolella. Olemme laskeneet Huhtamäen Q3:n operatiivisen tuloksen ennusteitamme vajaat 5 % etenkin vaisuksi jääneestä kysynnän toipumisesta johtuen. Arviomme mukaan markkinatilanteen haasteet koskettavat etenkin kehittyviä markkinoita ja Kiinaa, kun taas Pohjois-Amerikassa kysyntä on vahvempaa. Laskimme lievästi myös kertakulujen ennusteitamme, sillä yhtiö ei ole tiedottanut suuremmista uusista toimenpiteistä käynnissä olevaan 100 MEUR:n säästöohjelmaan liittyen Q3:lla.
Odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksensa, vaikka kysynnän toipuminen onkin ollut nihkeää
Odotamme Huhtamäen toistavan näkymänsä tämän vuoden parantuvista liiketoimintaedellytyksistä Q3-raportissaan, vaikka kysynnän laaja-alainen toipuminen onkin jäänyt varsin vaisuksi. Kuluttajat kärsivät hankalasta taloustilanteesta ja heikosta luottamuksesta useissa osissa maailmaa. Vaikka edellytykset kulutuskysynnän parantumiselle ovat edelleen olemassa inflaation laskun ja reaalipalkkojen nousun myötä, olemme leikanneet ennusteitamme etenkin Eurooppaan, Kiinaan sekä kehittyviin markkinoihin liitännäisissä Food Service E-A-O:ssa ja Flexible Packagingissa. Lisäksi säädimme hieman valuuttoihin liittyviä odotusarvoja sekä rahoituskulujen ennusteitamme. Konsernitason oikaistun EPS:n ennustemme laskivat vuosille 3-6 % muutosten myötä. Ennustamme Huhtamäen pystyvän kuitenkin tuloskasvuun (Q2’24 LTM-2026e oik. EPS CAGR 8 %) asteittaisen volyymien toipumisen, käynnissä olevien merkittävien tehostustoimien ja tuotemixin parantumisen myötä. Ennusteidemme pääriskit liittyvät kuluttajien ostovoimaan ja luottamukseen, raaka-ainehintoihin ja regulaatioon.
Arvostuskuva on edelleen houkutteleva
Huhtamäen ennusteidemme mukaiset oikaistut P/E-luvut vuosille 2024 ja 2025 ovat 15x ja 13x sekä vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat noin 8x. Lähivuosien osinkotuotot ovat reilun 3 %:n tasolla. Jo tämän vuoden kertoimet ovat valuneet yli 20–30 % alle yhtiön 5 vuoden mediaanitasojen. Pidämme näitä arvostustasoja maltillisina, vaikka aivan pidemmän ajan mediaanitasojen paluun varaan emme nykyiset korko-odotukset huomioiden laskekaan. Siten lähivuosien kohtuullisesta tuloskasvusta, arvostuksen lievästä nousuvarasta ja osingosta muodostuva Huhtamäen osakkeen tuotto-odotus ylittääkin tuottovaatimuksemme edelleen varsin selvästi. Osakkeesta positiivista näkemystä puoltaan myös tavoitehintamme tienoilla oleva DCF-arvo sekä Huhtamäelle tyypilliseltä ja mielestämme ansaitulta suhteelliselta preemiolta viime aikoina neutraaliksi pudonnut suhteellinen arvostus.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Huhtamäki
Huhtamäki on vuonna 1920 perustettu maailmanlaajuisesti toimiva noutoruoka ja elintarvikepakkausratkaisujen toimittaja. Huhtamäki toimittaa ratkaisujaan kuluttajille ja yrityksille ympäri maailman. Huhtamäki tarjoaa käyttötarkoituksen mukaisesti suunniteltuja pakkauksia ruoalle ja juomalle, lemmikkieläinten ruoalle sekä hygienia- ja kodinhoitotuotteille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4 168,9 | 4 153,4 | 4 339,0 |
kasvu-% | −6,92 % | −0,37 % | 4,47 % |
EBIT (oik.) | 392,6 | 414,8 | 452,0 |
EBIT-% (oik.) | 9,42 % | 9,99 % | 10,42 % |
EPS (oik.) | 2,32 | 2,34 | 2,64 |
Osinko | 1,05 | 1,10 | 1,15 |
Osinko % | 2,86 % | 3,28 % | 3,43 % |
P/E (oik.) | 15,84 | 14,30 | 12,68 |
EV/EBITDA | 8,17 | 7,83 | 7,23 |