Alma Media Q3'24: Ennätyksiä syntyy myös vaisussa markkinassa
Ennätystasolle kohonneen digitaalisen myynnin ja hyvän kustannustehokkuuden siivittämänä Alma Median kannattavuus ylsi Q3:lla kaikkien aikojen korkeimmalleen. Olemme tehneet lyhyen tähtäimen ennusteisiimme kuitenkin vain pieniä tarkistuksia ylöspäin. Siten toistamme 11,0 euron tavoitehintamme ja osakkeen ollessa mielestämme oikein hinnoiteltu toistamme vähennä-suosituksemme. Alma Median toimitusjohtajan Q3-haastattelu on katsottavissa tästä linkistä.
Kasvu odotetun mukaista, kannattavuus vahvistui tuntuvasti
Alma Median Q3-liikevaihdon kehitys oli linjassa odotuksiemme kanssa, kun kasvun pääasiallisena ajurina toimi epäorgaaninen kasvu Marketplaces-liiketoiminnassa. Yhtiön liikevaihdon rakenne on kuitenkin kehittynyt edelleen parempaan suuntaa, kun Q3:lla digitaalisen liikevaihdon osuus kohosi ennätystasolle 84 %:iin. Tämän korkeamman katetason liikevaihdon sekä jo pidempään varsin onnistuneen kulutehokkuuden siivittämänä yhtiön Q3:n oikaistu liikevoittomarginaali kohosi sekin ennätystasolle 29,1 %:iin kausiluonteisesti parhaalla neljänneksellä. Kaikkien kolmen segmentin kehitys oli isossa kuvassa odotuksiemme mukaista. Segmenttitasolla huomionarvoista on erityisesti News Median kehitys, kun segmentti on onnistunut parantamaan kannattavuuttaan samalla kun sen liikevaihto supistuu. Segmentin Q3:n oikaistu liikevoittomarginaali oli varsin hyvällä 16,4 %:n tasolla Q3:lla (Q1-Q3’24 13,3 %). Kommentoimme Q3-tulosta tarkemmin torstain aamukatsauksessa ja kommenttimme on luettavissa täällä.
Pieniä positiivisia ennustemuutoksia
Alma Media toisti odotetusti vuodelle 2024 annetun ohjeistuksen, jonka mukaan sen liikevaihdon (2023: 305 MEUR) ja oikaistun liikevoiton (2023: 73,6 MEUR) arvioidaan olevan vuoden 2023 tasolla. Tämä vastasi odotuksiamme ja olemmekin tehneet lähivuosien tulosennusteisiimme vain pieniä 2-3 % tarkistuksia ylöspäin. Ennusteiden nousun ajuri oli positiiviset tarkistukset Marketplaces-liiketoiminnan kasvun ennusteisiin, minkä lisäksi kohotimme lievästi News Median kannattavuusennusteitamme. Alma Media on osoittanut jälleen kuluvana vuonna pystyvänsä sopeuttamaan kulujaan heikossa markkinassa. Odotamme ensi vuonna piristyvän talouskasvun tukevan kaikkien liiketoimintojen kasvunäkymää, mikä yhdessä niiden skaalautuvien kulurakenteiden kanssa vauhdittaa tuloskasvua. Ennustamallamme lähivuosien tuloskasvulle (+ 7 %) keskeisin riski on mielestämme Keski-Euroopassa nähdyn talouden heikkouden jatkuminen ja sen heijastuminen rekrytointiliiketoimintaan nähtyä voimakkaammin.
Tuotto/riski-suhde on mielestämme tasapainossa
Edellisen 12 kk:n tuloksella laskettuna osakkeen oikaistut P/E- ja EV/EBIT-kertoimet ovat 17x ja noin 14x. Näkemyksemme mukaan Alma Median korkea pääoman tuotto, hyvä kassavirrantuottokyky ja kasvunäkymä huomioiden nämä arvostuskertoimet ovat perustellulla tasolla, mutta kertoimien venymiselle entisestään emme näe perustetta. Siten melko neutraaleista arvostuskertoimista, odottamastamme keskipitkän aikavälin tuloskasvusta ja kohtuullisesta osinkotuotosta ( + 4 %) muodostuva tuotto-odotus kipuaa näkemyksemme mukaan selvästi positiiviseksi, mutta on karkeasti linjassa tuottovaatimuksemme kanssa. Suhteellisen neutraalia arvostuskuvaa tukee myös kassavirtamallimme, joka on lievästi nykykurssin yläpuolella 11,7 eurossa/osake. Siten kyttäämme parempia ostopaikkoja hyvät arvonluonnin näytöt pitkältä aikaväliltä omaavassa Alma Mediassa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alma Media
Alma Media Oyj on 1998 perustettu Suomessa, itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa toimiva digitaalisiin rekrytointi- ja markkinapaikkapalveluihin sekä talous- ja ammattilehtien julkaisutoimintaan keskittynyt mediakonserni. Suomessa liiketoimintaan kuuluvat myös asumisen ja autoilun markkinapaikat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältö- ja datapalvelut ammattilaisille ja yrityksille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 304,9 | 313,1 | 322,2 |
kasvu-% | −1,28 % | 2,71 % | 2,91 % |
EBIT (oik.) | 73,6 | 76,4 | 79,6 |
EBIT-% (oik.) | 24,13 % | 24,41 % | 24,71 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,68 | 0,71 |
Osinko | 0,45 | 0,46 | 0,47 |
Osinko % | 4,69 % | 4,09 % | 4,18 % |
P/E (oik.) | 14,64 | 16,66 | 15,86 |
EV/EBITDA | 10,21 | 11,61 | 10,79 |