Sisäpiiritieto: Cyrille Viellard nimitetty Rapala VMC Oyj:n toimitusjohtajaksi
RAPALA VMC OYJ, Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus, 17.12.2024, kello 17:30 EET
Rapala VMC Oyj:n hallitus on tänään nimittänyt Cyrille Viellardin Rapala VMC Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi 7.3.2025 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Lars Ollberg jatkaa tehtävässään 6.3.2025 saakka, jonka jälkeen hän jää eläkkeelle palveltuaan yhtiötä yli 45 vuoden ajan erilaisissa tehtävissä.
"Vuosien varrella Lars Ollberg on ollut merkittävä vaikuttaja Rapala VMC:n kehityksessä, ja haluamme kiittää häntä hänen pitkäaikaisesta panoksestaan ja omistautumisestaan konsernille. Tulevaisuuteen katsoen haluamme koko hallituksen puolesta ilmaista tukemme Cyrille Viellardille sekä konsernin johtoryhmälle strategian toteuttamisessa", sanoo hallituksen puheenjohtaja Emmanuel Viellard.
Lars Ollberg toteaa: “Olen iloinen Cyrille Viellardin nimityksestä. Uskon, että hänellä on arvokasta osaamista ja visio, joka vie yhtiötä eteenpäin. Uutena toimitusjohtajana hänen taustansa on vahva, hänellä on laaja kokemus alalta sekä syvällinen ymmärrys Rapala VMC:n liiketoiminnasta.
Kun palasin Rapala VMC:hen toukokuussa 2023 tehtäväni oli vakauttaa Rapalan tilanne ja olen ylpeä siitä, että olen voinut toimia tämän siirtymäkauden johtajana.
Haluan kiittää kaikkia työntekijöitä, asiakkaita ja sidosryhmiä tuesta ja yhteistyöstä tämän siirtymäkauden aikana. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana Rapala VMC:llä on ollut viisi toimitusjohtajaa. Uskon, että Cyrille Viellardin nimitys toimitusjohtajaksi tuo yritykselle tarvittavaa jatkuvuutta ja uusia kasvumahdollisuuksia.”
"Haluan syvästi kiittää Lars Ollbergia hänen energisyydestään, vertaansa vailla olevasta toimialatietämyksestään ja johtajuudestaan, joka synnytti luottamusta ja yhtenäisyyttä organisaatiossamme ja sidosryhmissämme. Yhdessä vahvan tiimimme kanssa, koen suurena kunniana jatkaa määrittelemäämme Rapala VMC:n etenemissuunnitelmaa edelleen vahvistaen meidän operatiivista erinomaisuuttamme ja kiinnostavia brändejämme.”, sanoo Cyrille Viellard.
Cyrille Viellard (s. 1977, MBA, ESSEC Graduate School of Management, Pariisi) on työskennellyt Rapala VMC Oyj:ssä vuodesta 2014. Ennen liittymistään Rapala VMC -konserniin Cyrille Viellard työskenteli Selectarc Welding & Brazing -konsernissa ja Bosch -konsernissa. Hän on toiminut Rapala VMC Oyj:n varatoimitusjohtajana vuodesta 2023 alkaen samalla vastaten konsernin EMEA ja Latinalainen Amerikka liiketoiminta-alueesta. Ennen tätä hän työskenteli konsernin Euroopan-jakeluyhtiöiden johdossa ja liiketoiminnan kehityksen parissa ja johti myöhemmin VMC Pêcheä, konsernin kalastuskoukkuliiketoimintaa, vuodesta 2020 lähtien. Cyrille Viellard on ollut Rapala VMC -konsernin johtoryhmän jäsen vuodesta 2015.
Emmanuel Viellard
Hallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja antaa Tuomo Leino, sijoittajasuhteet (+358 9 7562 540)
Rapala VMC Oyj lyhyesti
Rapala VMC -konserni on maailman johtava kalastusvälineyritys ja globaali markkinajohtaja uistimissa, kolmihaarakoukuissa ja kalastukseen liittyvissä veitsissä ja työkaluissa. Konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja Rapala VMC:n jakeluverkosto on alan kattavin. Päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa ja Isossa-Britanniassa. Rapala VMC -konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, 13 Fishing sekä Okuma Euroopassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 222 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1 400 henkilöä noin 40 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella on käyty kauppaa Nasdaq Helsingissä vuodesta 1998.
Liite