Valtio on Helsingin pörssin suurin omistaja

Elisan huutokauppa käänsi valtion omistajapolitiikan suunnan finanssikriisissä. Nykyiset linjaukset mahdollistavat valtaosasta valtion pörssiomistuksista luopumisen, mutta Solidium on lähinnä laajentanut reviiriään.

Kirjoittaja: Antti Järvenpää

Syksyllä 2008 maailmantalous oli romahtamispisteessä. Investointipankki Lehman Brothersin kaatumisesta alkunsa saanut tulipalo oli levinnyt Yhdysvalloista nopeasti globaaliksi finanssikriisiksi, jonka sammuttaminen näytti hetkittäin jopa mahdottomalta.

Islannin talous kaatui vain muutamassa viikossa. Atlantin valtamerellä kelluva lilliputtimainen saarivaltio koki yhden maailmanhistorian laajimmaksi kansalliseksi pankkikriisiksi sanotun romahduksen, minkä vaikutukset tuntuivat Suomessa asti, kun ympäri maailmaa yrityksiä ja kiinteistöjä ostaneet islantilaiset pankit ja sijoittajat romahtivat lähes yhtä aikaa, yhtenä heistä Thor Björgólfsson.

Vain kuukausia ennen piinan alkua Islannin ensimmäinen miljardööri oli vaatinut Elisan hallituksen vaihtamista ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Thorista oli tullut Elisan suurin omistaja teleoperaattorin ostettua omilla osakkeillaan viikingin valtaaman Saunalahden.

Elisassa hänen tavoitteekseen tuli teleoperaattorin pilkkominen, ja sitä varten hallitus piti vaihtaa. Poikkeuksellisessa yhtiökokouksessa oli sen verran kovat panokset, että Helsingin jäähalliin kokoontui arviolta yli Elisan 2 000 osakkeenomistajaa pitämään huolen, että Elisan valtausyritykseksi kuvattu hanke epäonnistuu. Niin myös kävi. Elisan hallitus sai taakseen noin 35 miljoonaa ääntä. Epäluottamusehdotus keräsi noin 31 miljoonaa ääntä.

Syksyllä Thor ja sijoitusimperiuminsa Novator olivat jo myrskyn silmässä. Elisa ja myös muut omistukset, kuten Amer Sports ja eQ-pankki, saisivat mennä. Suuren teleoperaattorin osakkeiden tiedettiin herättävän kiinnostusta. Huhuttiin, että Thor oli yrittänyt niiden myyntiä jo paria vuotta aiemmin norjalaiselle Telenorille ja venäläiselle Altimolle.

Suomen valtion intressissä oli, että osakkeet löytäisivät suomalaisen kodin, esimerkiksi kilpailija DNA:sta. Tavoitetta vain korosti Huoltovarmuuskeskus, joka määritteli pakkohuutokaupan kansallisesti elintärkeäksi.

Kun Novatorin neuvottelut DNA:n kanssa eivät näyttäneet etenenevän, valtion piti reagoida. Ongelmana oli, että pelimerkkejä neuvotteluihin ei ollut. Osakekauppojen rahoitus olisi vaatinut päätöksen eduskunnan suuresta salista, ja poliittiseen debattiin ei ollut aikaa. Jotakin oli keksittävä.

Bulvaanista Solidiumiin

Apuun hälytettiin työeläkeyhtiö Varma, jonka valtio sai bulvaanikseen. Valtio solmi Varman kanssa poikkeuksellisen yhteistyösopimuksen Novatorin Elisa-osakkeiden ostosta. Sopimuksessa se lupasi ostaa myöhemmin vähintään puolet Varman hankkimista osakkeista, kun rahoitus saadaan varmistettua. Varma osti 10,4 prosentin siivun Elisasta ja maksoi osakkeista yhteensä 194 miljoonaa euroa. Huutokauppa oli päättynyt.

Elisa-vääntö käänsi valtion omistajapolitiikan uuteen asentoon, minkä vaikutukset tuntuvat edelleen. Alle kuukausi huutokaupan jälkeen hallitus oli päättänyt esittää eduskunnalle valtion pörssinoteerattujen omistusten siirtämistä Solidium Oy:lle, jonka tarkoituksena oli varmistaa Suomelle tärkeiden yhtiöiden omistuksen pysyminen sinivalkoisissa hyppysissä.

"Silloin yhden viikonlopun aikana päätettiin, että meillä pitää olla toimija, joka pystyy nopeaan reagointiin, kun kyseessä on merkittävä kansallinen intressi. - - Erityisesti finanssikriisin aikana oli syytä epäillä, että tulee tilanteita, joissa tärkeät omistuserät ovat kansallisessa intressissä, eikä tämä asia ole muuttunut", valtion omistajaohjauspolitiikasta finanssikriisin aikana vastannut Jyri Häkämies kommentoi Helsingin Sanomille vuonna 2013.

1980-luvulta lähtien valtio oli järjestelmällisesti myynyt omistuksiaan pörssiyhtiöissä, sillä voimakkaiden valtio-omistusten ei katsottu sopivan vapaaseen markkinatalouteen. Keskellä finanssikriisiä päättävät poliitikot kuitenkin katsoivat, että suomalaisen omistajuuden turvaamiseksi Suomella on oltava nopea työkalu osakkeilla kaupankäyntiin.

Kipuilua suomalaisesta omistajuudesta

Siemen edelleen tänä päivänä Suomessa käytävälle keskustelulle talouden tytäryhtiöitymisestä istutettiin 1990-luvun alussa. Suomalaisten yritysten kansainvälinen omistus vapautettiin vasta vuonna 1993, mutta ei kestänyt kauaa ennen kuin huoli yritysten valumisesta ulkomaiseen omistukseen heräsi: Kone oli myynyt Valtran amerikkalaiselle Agcolle. Porin Karhu-olut oli siirtynyt tanskalaisen Carlsbergin omistukseen. Turun Sinapin valmistus oli siirretty Ruotsiin. Tunturi-polkupyöriä valmistavan yrityksen omistus myyty Hollantiin. Sisu-pastillien omistuskin oli siirtynyt ulkomaille Huhtamäen myytyä Leafin Hollantiin.

Helsingin pörssin markkina-arvosta kolme neljäsosaa oli 2000-luvun taitteessa ulkomaalaisten sijoittajien hallussa. Merkittävän osa tästä selittyi toki Nokialla, jonka omistuksesta yli 90 prosenttia oli ulkomaisten sijoittajien käsissä. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi oli poikkeustapaus, sillä muissa maissa ulkomaiset sijoittajat omistivat selvästi pienemmän osuuden julkisen kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista. Valtiota vaadittiin talkoisiin huolehtimaan, etteivät suomalaiset yritykset valuisi ulkomaiseen omistukseen.

Kuvio. Eurooppalaisten pörssien ulkomaalaisomistuksia vuonna 2000

Kuvion lähde: Onko omistamisella väliä -raportti (2004)

Valtiolla oli Suomessa kuitenkin 2000-luvun alussa edelleen eurooppalaisittain jopa poikkeuksellisen suuri osuus pörssiyhtiöiden omistuksesta, ja merkittävä omaisuus myös pörssin ulkopuolella. Jälkikäteen tarkasteltuna vuosituhannen alun keskustelu suomalaisten yritysten valumisesta ulkomaisille sijoittajille ja ratkaisuesitykset siihen näyttävät samalta kuin tänä päivänä.

Tiivistetysti: Suomesta uhkaa tulla tytäryhtiötalous, ja tämä kehityskulku voidaan estää vahvistamalla suomalaista omistajuutta ja yritysten kasvuedellytyksiä. Samaan syssyyn unohdetaan helposti, että suomalaiset yritykset ostavat yhtä lailla yrityksiä ulkomailta. Niitä käsitellään usein kuitenkin vähemmän julkisuudessa kuin suomalaisten yritysten myyntejä.

Kansainvälinen omistajapohja voidaan nähdä myös luonnollisena tilana yrityksissä, joiden liiketoiminta on muuttunut kansainväliseksi.

Kuvio. Valtionyhtiöiden osuus kaikista pörssiyrityksistä

Kuvion lähde: Onko omistamisella väliä -raportti (2004)

Euroclearin tilastojen perusteella ulkomaiset sijoittajat omistavat Helsingin pörssistä yli 40 prosenttia, mutta suurin yksittäinen omistaja on edelleen valtio. Oy Suomi Ab:n pörssiomistusten arvo hätyytteli toukokuun viimeisenä päivänä 40 miljardia euroa, mikä vastasi noin 12 prosenttia Nasdaq Helsingin 323 miljardin euron markkina-arvosta. Finanssislangilla ilmaistuna valtio on Nasdaqin valas.

Suomessa onkin toivottu vuosia lisää sinivalkoisia ankkuriomistajia. Suurten pörssiomistusten vuoksi valtiota on verrattu Suomessa Pohjolan valtiaaksikin kutsuttuun Wallenbergin sukuun. Wallenbergit ovat yksi Ruotsin elinkeinoelämän vaikutusvaltaisimmista ja varakkaimmista suvuista. Vertaus konkretisoi sen, miten olennainen rooli valtiolla on Suomen pääomamarkkinoilla.

Kuvio. Suomen valtion pörssiomistusten yhteenlaskettu arvo

Kuvion lähde: Valtioneuvoston kanslia

Solidiumin vaikutusvalta on kasvanut

Solidium on tiivistänyt otettaan viime vuosina omistamistaan yhtiöissä. Käytännössä tämä on tarkoittanut hallituspaikkoja Solidiumin omistamissa yhtiöissä. Tällä hetkellä Solidiumilla on paikka 12 omistamansa yhtiön hallituksissa kuudessa: Sammossa, Stora Ensossa, Metso Outotecissa, TietoEVRYssä, SSAB:ssa ja Valmetissa.

Aiemmin Solidium on vaikuttanut pörssiyhtiöissä lähinnä hallitusten kokoamisesta vastaavissa nimitysvaliokunnissa, ja niissä sillä on myös edelleen vahva asema. Hallituspaikkojen kautta Solidiumin päätös- ja vaikutusvalta yhtiöissä on kasvanut kuitenkin selvästi aiempaa suuremmaksi viime vuosina. Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen nousi tänä keväänä jopa Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi.

Yhtä aikaa Solidium on terävöittänyt kaupankäyntiään ja silmiinnähden alkanut myös puolustamaan suomalaista omistajuutta. Nokian Renkaiden osakkeita se alkoi ostaa vuoden 2019 alussa Bridgestonen osakemyyntien käynnistettyät spekulaatiot muista omistusjärjestelyistä yhtiössä. Kesään 2021 mennessä Solidium oli hankkinut yhtiön osakkeista yhdeksään prosentin siivun itselleen.

Entuudestaan Solidumilla ei ollut omistuksia Nokian Renkaissa, kuten ei myöskään Nokiassa, jonka sinivalkoisen omistuksen vahvistamisen se aloitti noin vuoden Nokian Renkaita aiemmin. Se, että valtion sijoitusyhtiön omistus on vahvistunut viime vuosina lähinnä näissä kahdessa yhtiössä viittaa suhteellisen selvästi siihen, että niiden itsenäisyydestä on kannettu huolta.

Mahdollisten omistusjärjestelyiden torppaamiseen Solidiumin tämänhetkinen noin 5 prosentin omistusosuus Nokiassa ei tosin riittäisi vieläkään. Nokian Renkaissa sen sananvalta on vahvempi. 9 prosentin omistuksellaan Solidium voisi äkkiä torpetoida epämieluiset yritysjärjestelyt kasvattamalla omistuksensa 10 prosenttiin.

Solidiumin muutos henkilöityy vahvasti sen toimitusjohtajaan Antti Mäkiseen, joka aloitti tehtävässä vuonna 2017. Mäkisen aikana Solidium on onnistunut välttämään pahimmat poliittiset hyökkäykset, vaikka Neleksessä sen toimintaa tai toimimattomuutta moitittiinkin. Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laineen raivokas taistelu yhtiöstä kuitenkin esti Nelestä havitelleen Alfa Lavalin ostotarjouksen onnistumisen.

Vähemmän huomiota Mäkisen aikana Solidium on kerännyt yritysjärjestelyistä, vaikka Solidium on ollut osallisena monissa merkittävissä yrityskaupoissa Suomessa: Metso Mineralsin ja Outotecin fuusiossa ja siihen liittyneessä Neleksen irtautumisessa Metsosta, Tiedon ja EVRYn yhdistymisessä sekä Konecranesin ja Cargotecin fuusiossa. Yhdistymiset voidaan nähdä vastauksena koventuvaan globaaliin kilpailuun. Ajatus niistä ehti kyteä kuitenkin vuosia ennen kuin mitään tapahtui.

Mikä on valtion omistusten tulevaisuus?

Vaikka valtio on myynyt viime vuosikymmenen aikana useiden miljardien eurojen arvosta omistuksiaan, sillä on edelleen lähes 40 miljardin euron omaisuus suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Omistuksien myynti ei ole riippunut siitä, mitä puolueita hallituksessa istuu, vaikka painotuseroja niin hallitusten kuin puolueiden välillä on. Todennäköisesti omistuksia tullaan myymään myös tulevaisuudessa.

Solidiumilla on halutessaan periaatteessa vapaat kädet myydä omistuksiaan, sillä niihin ei liity valtion näkökulmasta strategista intressiä eikä omistuksista luopuminen edellytä eduskunnan päätöstä. Valtioneuvoston kanslian alla hallinnoitavista omistuksista Fortumissa, Nesteessä, Finnairissa strategisen intressin leima on. Se tarkoittaa, että omistuksen alaraja on määritelty.

Nykyisen omistajapolitiikan linjauksen mukaan valtion omistusosuus esimerkiksi Nesteestä on mahdollista vähentää enintään 33,4 prosenttiin eli yhteen kolmasosaan. Valtio omisti Nesteen osakkeista toukokuun lopussa 44,7 prosenttia. Fortumissa ja Finnairissa valtion omistus tulee säilyttää nykyisen linjauksen mukaan yli 50 prosentissa.

Kuvio. Valtion omistusosuudet pörssiyhtiöissä ja eduskuntavaltuudet omistuspohjan laajentamiseksi

Yhtiöryhmä 1a: Valtiolla on omistajana ainoastaan tai lähes yksinomaan vahva sijoittajaintressi. Omistajaohjausta järjestettäessä on otettava huomioon valtion omistusosuuteen liittyvä määräys- tai vaikutusvalta sekä siihen liittyvät omistajan riski ja omistukseen perustuva osallistuminen yhtiön päätöksentekoon.
Yhtiöryhmä 1b: Vahvan sijoittajaintressin lisäksi yhtiöön liittyy strategisia intressejä, joiden vuoksi valtion on syytä pysyä toistaiseksi vahvana omistajana tai turvata muulla tavoin kyseiset strategiset intressit, jos omistusosuutta pienennetään tai omistuksesta luovutaan.

Kuvion lähde: Valtioneuvoston kanslia

Lue lisää: Norja rakensi öljyvaroillaan merkittävän sijoitusvoiman