Matka pohjoiseen, osa 10: Perillä
Tämä on yhdeksäs osa blogisarjassa, jossa seurataan Witted Megacorp Oy:n matkaa listautua NASDAQin First North -markkinapaikalle. Tarina kerrotaan toimitusjohtaja Harri Siepin näkökulmasta.
Matkaraportti tähän mennessä
Maalissa on helppo hymyillä onnellisena ja helpottuneena viivan ylittämisestä. Kellot soivat 13. päivä perjantaina ja projekti saatiin päätökseen. Pitkä tie on kuljettu siitä, kun helmikuussa 2021 kirjoitin Googlen hakukenttään “Miten tehdään IPO?”
Projekti oli niin massiivinen, että se oli pakko pilkkoa osiin, agilesta tuttua tapaa hyödyntäen.
Ensin selvitettiin, miten IPOn vaatimukset voisi täyttää ja voisiko firma olla valmis. Kun näytti siltä, että tämä voisi olla tehtävissä, kasattiin joukkue. Firmalla oli osakkuus- ja tytäryhtiöitä, joiden omistus kannattaa yhdistää kokonaan emoyhtiöön, jos ne tulevat mukaan. Piti selvittää, ketkä lähtisivät mukaan matkalle - niin omistajien, johdon kuin henkilöstönkin näkökulmasta. Useimmat yrityksistä lähtivät soutamisen ja huopaamisen jälkeen mukaan ja IPO-joukkue koostui emo-Wittedin lisäksi Mavericksista New Things Companystä sekä Talentedista Suomessa ja Norjassa.
Tuon porukan kasaaminen yhtenäisen omistuksen alle vaati kolmet yritysjärjestelyt ja Talentedin Suomen kasvukonsultointi- ja rekryliiketoiminnan eriyttämisen omaksi yhtiökseen. Se tehtiin muutamassa kuukaudessa viime kesän aikana. Edelleen ihmetyttää, kuinka se saatiin niin nopeasti hoidettua.
Kun oli valmis yhtenäinen joukkue, tarvittiin myös emoyhtiölle uusi brändi, joka toimisi tulevan listayhtiön brändinä. Syksyllä 2021 julkistettiin Witted Megacorp -yhtiö ja Witted-brändi.
Kun Witted Megacorp oli kasassa, tehtiin IPO-readiness-projekti, jossa selvitettiin olennaiset yrityksen riskit ja varmistettiin, ettei kaapissa ole luurankoja. Tämän ja monen muun pohjalta kirjoitettiin vajaa sata sivua yhtiöesitettä. Tässä kohtaa tuon ohittaminen parilla lauseella tuntuu helpottavalta. Silloin se tuntui kuin olisi kirjoittanut gradua, jonka ohjaaja on Nasdaq.
Matka oli raskas ja täynnä käänteitä. Vaikeustaso nousi kesken projektin, kun maailma muuttui tämän vuoden alussa epävakaammaksi. Maailman pörssit ottivat osumaa. Kurssit olivat turbulenssissa. Pandemia ei ollut katoamassa mihinkään. Sitten vielä Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Suomen IPO-ennätysvuoden jälkeen listautumismarkkinalla oli hiljaista. Witted painoi silti eteenpäin.
Ankkurisijoittajaneuvottelut alkoivat juuri päivä Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Maailmalla myllersi ja ahdistus ihmisten tuskasta oli kova. Meitä kaikkia jännitti. Silti Wittedin bisnekseen uskottiin ja firma sai ankkurisijoittajia jopa enemmän kuin suunnitteli.
Osakkeiden merkintä alkoi toinen toukokuuta – ja tähän kohtaan jäätiin viime jaksossa.
Merkintä
Tavoitteena oli saada anti merkittyä täyteen jo ennen ensimmäistä mahdollista annin keskeytysajankohtaa. Siinä onnistuminen on merkki sijoittajille ja julkisuudelle, että kiinnostusta riittää. Haastavassa markkinatilanteessa ja maailman turbulenssissa ei ollut mitenkään varmaa, kuinka paljon sijoittajat puristavat mailaa nyt. Markkinoilla nähtiin ensimmäisenä merkintäpäivänä myös ”Flash Crash”.
Viikon jokaisen päivän päätteeksi tuli Nordnetiltä raportti merkintöjen etenemisestä IPO-projektin ydinryhmälle. Koska tuo on sisäpiiritietoa, en voinut fiilistellä sitä juuri kenenkään kanssa. Tuolla viikolla olleessa johtoryhmän workshopissakin piti olla naama tonnin setelinä, kun meiliin kapsahti raportti, eikä saanut paljastaa sitä, että siinä vaiheessa tiesi, että toiveet ylimerkinnästä tulisivat toteutumaan.
Lopulta saimme kertoa uutiset: Yleisöanti merkittiin 3,5-kertaisesti ja henkilöstöanti 1,3-kertaisesti. Pois lukien ankkurisijoittajien merkintäsitoumukset, instituutioanti merkittiin 5,3-kertaisesti – eli kaikki kolme annin osaa ylimerkittiin. Se tuntui tosi hyvältä.
Merkinnän jälkeen oli edessä viikon odotus, kun osakkeita siirretään tuleville omistajilleen ja kaikki järjestelyasiat hoidettiin kulisseissa. Enää ei tarvinnut tehdä IPO-projektin eteen mitään, eikä onneksi myöskään voinut tehdä mitään. Silti kädet hikosivat ja leposyke huiteli taivaissa - Garmin löi lieskoja.
Kello soi, kauppa käy
Saimme kaupankäynnin aloituspäiväksi perjantai 13. toukokuuta. Mikä voisi mennä pieleen? Jos olemme selvinneet kaikesta tästä, pandemiasta, pörssien sukelluksesta ja Euroopassa syttyneestä sodasta, Flash Crashistä - perjantai kolmastoista ei tunnu enää missään. Se oli ”Meidän Päivä” ja tuntui sopivan ajanhetkeen.
Nasdaqilla on perinne, että listautujat kilistävät kelloa ensimmäisen kaupankäyntipäivänsä aamuna. Menimme aamulla Sanomatalolle, jossa oli studio, josta striimasimme kellonsoittoseremoniamme. Paikalla olivat neuvonantajat, kumppanit ja IPO-ydintiimi. Kerättiin porukka lavalle pari minuuttia ennen kymmentä. Laskettiin viimeinen lähtölaskenta kaupankäynnin alkuun ja kello 10.00 kaikki projektin patoutunut helpotus päästiin purkamaan Nasdaqin kelloon.
Kun kello soi ja kaupat alkoivat vilistä Nasdaqin ruudulla, oli epätodellinen olo. Se on siinä. Se on tehty. Witted Megacorp Oyj on listattu Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalle. Matka pohjoiseen oli tehty. Seuraavaksi hypättiin Teemun kanssa ratikkaan ja kohti Kallion toimistoamme. Meidän maailma muuttui sinä päivänä, stressi oli poissa ja helpotus oli silmin havaittavissa. Ruuhka-ratikassa kukaan tuskin tätä huomasi.
Mitä nyt?
Kun tämä projekti on valmis, on outo olo. Kaksi päivää oli tavattoman tylsää ja kerkisin soittamaan myös hallituksen puheenjohtajalle ja valittamaan kuinka aika käy pitkäksi, kun pyörii toimistotuolilla ympyrää. Olin antanut operatiiviset vastuut IPO-matkan alussa bisnesten vetäjille ja heillä homma rullasi hienosti - duunit eivät palautuneet takaisin pöydälleni. IPO-projekti oli täyspäiväinen yli vuoden mittainen duuni ja se loppui kellonsoiton jälkeen. Kaksi päivää kerkisin ihmettelemään hommaa, kunnes päätin että parempi alkaa taas hommiin - pitää tehdä itselleni kiire. 150/15/5 on vielä kesken ja minun tehtäväni on pitää huolta siitä, että kasvutarinamme jatkuu suunnitelman mukaan.
Yhtiöesitteessä mainitsimme, että listautumisen motivaatiot ovat omistuspohjan laajentaminen (nyt tehty!) sekä kasvun mahdollistaminen kolmella keinolla: yritysostot, palvelutarjoaman laajentaminen ja kansainvälistyminen. Ottakaa meikäläiseen yhteyttä, jos haluatte mukaan kyytiin.
Ctrl-Z Undo? Ctrl-Y Redo?
Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, tekisinkö tämän uudestaan, jos tietäisin, minkä verran tämä vaatii minulta ja muilta? Aivan ehdottomasti. Se oli oikea liike firman kasvun mahdollistamiseksi ja se oli tehtävä. Vaikka joskus otti voimille, suosittelen täysin rinnoin muillekin listautumista harkitseville – jos bisnes on kunnossa.
Kiitos henkilöstölle, sijoittajille, IPO-partnereille, asiakkaille ja kiitos kaikille, jotka ovat vuosien varrella mahdollistaneet sen, että nyt meillä on listattu julkinen osakeyhtiö Witted Megacorp Oyj.
Kiitos. Nyt eteenpäin, jatketaan kasvua. Hauskaa kesää!