Euroalueen uudet koronarajoitukset eivät sokeeraa, mutta lisäävät loppuvuoden epävarmuutta
Viime viikko oli Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla vaihteleva. USA:ssa S&P 500 päätyi koko viikon osalta pieneen nousuun, mutta Euroopassa viikkojen nousuputki puolestaan katkesi ja perjantaina Eurostoxx tuli alas ennätystasoiltaan. USA:ssa viikon teemoina olivat vahva vähittäismyynti ja kiihtyvä inflaatio sekä yhä lisääntyvä puhe koronnostoista. Euroopassa koronapandemian neljäs aalto on puolestaan johtanut jälleen uusiin rajoitustoimiin. Talouden yllätysindeksit ovat painuneet negatiivisiksi Kiinassa ja euroalueella, mutta USA:ssa odotettua parempi talousdata on vienyt yllätykset jälleen positiivisen puolelle. Pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat USA:ssa edelleen 2,6 %:n ja euroalueella 2,0 %:n tuntumassa.
Perjantaina Itävalta ilmoitti uusista rajuista rajoituksista koronapandemian pahennuttua maassa. Rajoitukset sulkevat julkiset kokoontumispaikat, kuten ravintolat, kahvilat, baarit, teatterit, osan kaupoista ja kampaajat vähintään 10 mutta enintään 20 päiväksi. Työpaikat ja koulut pysyvät auki, mutta maan hallitus ohjeistaa vanhempia pitämään lapsensa kotona, jos se vain on mahdollista. Itävallan rajoitustoimet osoittavat, ettei koronapandemiasta ja rajoitustoimista vieläkään yli puolentoista vuoden jälkeen ole päästy eroon. Maa ei ole tilanteen kanssa yksin, sillä uusia rajoitustoimia pois sulkenut ei ole myöskään Saksa ja koronatilanne on nopeasti pahentunut sielläkin.
Osakemarkkinalla uutisiin rajoitustoimista reagoitiin perjantaina hieman negatiivisesti. Vaikka rajoitukset ovat askel taaksepäin Itävallan talouskasvulle, kyse on toistaiseksi yhdestä maasta. Lisäksi koronapandemian kanssa elämiseen on totuttu, se ei ole enää 2020 kevään kaltainen tuntematon vaara, ja rokotukset ovat tuoneet rutkasti luottamusta pandemian selättämiseen. Useissa talouksissa onkin bkt:n osalta palattu jo pandemiaa edeltäville tasoille. Mahdollista kuitenkin on, että vaikka rajoitustoimia halutaan välttää, niitä joudutaan muuallakin tekemään, mikä heijastuisi loppuvuoden talouskasvulukemiin. 20 päivän laajat rajoitukset Itävallassa ja Saksassa laskisi Bloombergin laskelmien mukaan euroalueen Q4:n talouskasvua 0,2 %-yksiköllä. Rahapolitiikan osalta pahentuva tilanne puolestaan antaisi EKP:lle mahdollisuuden jatkaa elvyttävällä linjalla, vaikka puheet inflaation väliaikaisuudesta ovat kohdanneet haasteita inflaation kiihdyttyä viime kuukausina.
Kuvio. Laajojen rajoitusten vaikutus euroalueen Q4:n talouskasvuun. Lähde: Bloomberg
Kuvio. Itävallan koronatilanne pahenemaan päin. Lähde: Reuters