USA:n inflaatio kiihtyi odotetusti, asumisesta pysyvämpää painetta lukuihin
Viime viikko oli Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla vahva omikron-huolista huolimatta. USA:ssa S&P 500-indeksi päätyi jälleen perjantaina uusille ennätystasoilleen ja Euroopassakin viikko oli paras viime maaliskuun jälkeen. Tällä viikolla vuorossa on varsinainen keskuspankkien paraativiikko, kun korkopäätöksensä julkaisevat USA:n, euroalueen, Japanin ja Ison-Britannian keskuspankit. Rahapoliittista päätöksentekoa mutkistaa poikkeuksellisin talousympäristö moneen vuoteen, sillä inflaatio laukkaa yhä kovempaa vauhtia.
USA:n perjantaina julkaistut marraskuun inflaatioluvut olivat laajalti odotetut ja otettiin positiivisesti vastaan markkinoilla. Inflaatioluvut olivat kovia: kuluttajahintojen nousu vuodentakaisesta kiihtyi 6,8 %:iin ja rajuimmaksi vuoden 1982 jälkeen, ja energian ja ruuan hinnan vaihteluista putsatut pohjahinnatkin nousivat 4,9 % vuodentakaisesta. Kuukausitasolla hintojen nousu tasoittui hieman, 0,8 %:iin lokakuusta.
Vuokrista pysyvämpää painetta inflaatioon
Pohjahintojen nousun kiihtyminen kertoo yhä laaja-alaisemmista inflaatiopaineita, minkä vuoksi Federal Reserven pääjohtaja Jerome Powell hylkäsi väliaikaismantransa inflaatiosta kaksi viikkoa sitten. Suurimpina hinnan nousujen tuoteryhminä olivat viime kuukauden tapaan ruoka, polttoaineet, asuminen, eli pitkälti hinnat nousevat nyt välttämättömyyshyödykkeissä. Etenkin asumisen kulut, joita voidaan pitää inflaation rakenteellisena ja pitkäaikaisempana tekijänä, ovat kallistuneet USA:ssa viime aikoina urakalla. Marraskuussa ne kallistuivat 0,5 % lokakuusta ja 3,8 % vuodentakaisesta jälkimmäisen ollessa korkein lukema vuoden 2007 jälkeen. Asumisen kuluihin odotetaan lisäpainetta ensi vuonna, kun vuokrien nousu alkaa näkyä kuluttajahintaluvuissa, kuten Bloombergin tekemä mallinnus näyttää. Vaikka tuotannon pullonkaulat helpottaisivatkin, kuluttajahintoja pitävät korkealla muut tekijät. Siksi inflaatiopaineet lienevät kuluttajien kiusana vielä ensi vuoden alkupuoliskon.
Luonnollisesti kiihtynyt inflaatio lisää painetta Federal Reserven suuntaan, ja väliaikaispuheesta luopuminen on merkki keskuspankin valmistautumisesta kiristystoimiin. Korkoympäristö on muuttunut nopeasti ja reaalikorko painunut negatiivisimmaksi useaan vuosikymmeneen, mikä tekee Federal Reserven nollakorkopolitiikasta vielä elvyttävämpää kuin ”normaalioloissa” inflaation ollessa hitaampaa. Tässä mielessä velkakirjaostojen lopettamiselle ja koronnostoille olisi jo tilausta. Markkinaodotuksissa on edelleen 2-3 koronnostoa ensi vuonna.