Teemu Hinkula Alokkaan haastattelussa
23. TEEMU HINKULA
Haastattelu on julkaistu alun perin Inderesin foorumilla maaliskuussa 2023.
Teemu erottuu varmasti harmaasta massasta ja nimenomaan hyvällä tavalla; hauska, idearikas ja älykäs kaveri, joka osaa vielä kirjoittaa erinomaisesti. Mielestäni hän osaa ottaa hyvin irti erilaisista sijoituskohteista esimerkiksi lyncheilemällä tai vaikkapa kyselemällä rohkeasti eri tahoilta. Sinänsä monet hänen tavoistaan tutkia ja selvittää asioita ovat yksinkertaisia, mutta ne vaativat rohkeutta ja vaivaa.
Itse ajattelen ja uskon, että Teemu pitkässäkin juoksussa menestyy sijoittajana em. asioiden takia sekä monista muistakin syistä. Varmaan suurin osa sijoittajista loppujen lopuksi tutustuu sijoituiskohteisiin aika samalla tavalla katsoen samanlaisia asioita, lukien samoja juttuja ja ehkä vain toiset perehtyy ajallisesti enemmän kuin toiset, mutta Teemu tekee kyllä varmasti about samat asiat kuin muutkin, mutta siihen päälle hän oikeasti tutustuu firmoihin tavoilla, mitä suurin osa ei keksisi tai jaksaisi tehdä.
Teemu näkee enemmän vaivaa kuin suurin osa, mutta myös katsoo ja tutkii asioita eri tavalla kuin muu sijoitusmassa… ehkä näillä tavoilla juuri voi päihittää sen indeksinkin? Hinkulan vahvuus on kaikkien näiden juttujen lisäksi myös se, miten eri näkökulmista hän osaa katsoa asioita ja se, että hän selvästi tunnistaa kehittämisen kohteensa ja osaa varmasti huomioida sen sijoitustoiminnassaan.
Kannattaa lukea tämä haastattelu läpi, koska tästä saa hyviä käytännönkin vinkkejä. 🙂
Aluksi iso kiitos Alokkaalle tästä ketjusta. On kerta kaikkiaan mielenkiintoinen ja opettavainen innovaatio. Vetää nöyräksi saada olla mukana, kun katsoo tuota nimilistaa.
@Harri_Sieppi ehdotti, että sarjaan voisi liittä ns. kolme kuvaa osion. En lähtenyt siihen, mutta yksi kuva, podcast ja video löytyy.
1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.
Olen Oulun läheltä lähtöisin oleva Saksassa asuva, mutta Luxemburgissa operoiva opettaja. Kuulun tässä sarjassa tutuksi tulleeseen kohta nelikymppisten miesten kerhoon. Tosin sillä erotuksella edellisiin, että minä en ole perustanut perhettä.
2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.
Tähän osioon on tullut aikaisemmilta vastaajilta paljon hauskoja sekä monipuolisia vastauksia. Päätin itse valita muutaman sellaisen merkkipaalun elämäni varrelta, joista olen erityisen ylpeä.
i) Olen ainakin omasta mielestäni Inderesin tulosliveidean isä. Se perinnehän alkoi Nokian vuoden Q1 2018 Facebookin Osakesijoittaminen ryhmästä ja mielestäni tästä päivityksestä.
Sain viime vuoden yhtiökokouksen jälkeisissä kekkereissä pummattua Mikaelilta Inderesin paidan palkkioksi tästä hyvästä. Olenkin kantanut sitä ylpeänä päällä eri tilaisuuksissa. Varsinkin lyncheillessäni.
ii) Olen toiminut Luxemburgin jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajana III-divisioonan MM-kisoissa sekä olympiakarsinnoissa.
iii) Siitä huolimatta, että olen asunut aikuisiästäni ulkomailla yli 10 vuotta, olemme käyneet 23 vuoden ajan lapsuusajan kavereiden kanssa kesäisin kalareissulla samoissa maisemissa. Ainoastaan koronavuosi ja yksi toinen kesä on jäänyt välistä, mutta niitä on paikkailtu pilkkireissuilla.
3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittaavaa ei saa sanoa.
Uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen on ollut aina intohimo. Kiinnostuksen kohteet ovat hieman vaihdelleet aikakausittain, mutta siihen on liittynyt liikuntaa, filosofiaa, maailmankaikkeuden tutkimista ja viime aikoina enemmän ja enemmän sellaiset asiat mihin tässä kysymyksessä ei saanut viitata.
Tiedän muuten elämän tarkoituksen. Se on havainnoida. Pidän kyllä enemmän englannin kielisestä termistä ”to observe”, koska se kuulostaa aktiivisemmalta. Ei ole löytynyt vielä argumenttia, joka saisi näkemykseni muuttumaan.
Harrastuksiin kuuluu etenkin jääkiekko, mutta myös muunlainen urheilu. Lisäksi pidän matkustelusta ja luonnossa samoilusta. Asun täällä makeiden metsäpolkujen läheisyydessä ja pyrin kesäisin tekemään sooloreissun jonnekin Lapin erämaihin. Tykkään nauttia myös hyvästä ruuasta ja juomasta. Ensimmäisiä asioita saisi harrastaa enemmän, viimeistä vähemmän.
Täkäläisestä lätkästä tekisi mieli puhua enemmänkin, koska se on tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia. Säästetään kuitenkin merkkejä eikä poiketa liikaa aiheesta. Jos jotain asia sattuu kiinnostamaan, niin tämän podcastin lopussa (n. ajasta 50 min) kertoilen aiheesta enemmän.
Sen verran haluan kuitenkin elvistellä, että olen päässyt toteuttamaan jokaisen suomalaisen pienen pojan unelman tekemällä maalin leijonapaidassa. Se tosin oli Luxemburgin punainen leijona ja vastassa oli Belgia, mutta ei takerruta yksityiskohtiin. Toivottavasti osakepoimintamahdollisuudetkin tipahtaisi samallalailla tarjottimelle kuin tuo ripari.
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Heräilen klo 6-7 riippuen monelta on ensimmäinen oppitunti. Siinä sitten aamutoimet yleensä jonkun podcastin tai esimerkiksi Vernerin Vartin pyöriessä taustalla.
Töihin ajellessa kuunteleen taas jotain sijoitusaiheista podcastia tai äänikirjaa. Töissä sitten viisastelen oppilaille ja kollegoille aikani tai mökötän toimistossa. Kotiin ajelen jälleen podcastien tahdissa yleensä klo 16-17, jos ei ole mitään muuta ihmeellistä. Siinä sitten ruokailu, power nap ja illalla töitä, sijoitusjuttuja tai lätkää/muuta urheilua. Nukkumaan sitten toivottavasti ennen puolta yötä.
5. Kuvailetko lyhyesti millainen olet sijoittajana ja millainen sijoitushistoria sinulla on?
Pyynnöstä huolimatta ajattelin kuvailla pitkästi. Kapinoin myös sen verran, että yhdistin tähän kolme kysymystä alkuperäisestä kysymyspatteristosta.
Olen aina ollut kiinnostunut taloudesta ja sijoittamisesta. Muistan pienenä lueskelleeni sanomalehdistä ja teksti-tv:ltä änäritulosten lisäksi pörssikursseja. Tein joitain senttiosakkeisiin perustuvia leikkisalkkujakin. Lukion jälkeen hain jopa taloustieteitä opiskelemaankin, mutta motivaatio pääsykokeisiin lukemiseen sai kolauksen, kun huomasin yllättäen pääseväni suoraan lukion papereilla matikkaa lukemaan. Päätin silloin allokoida ajankäytön lyhytjänteisen taloudellisen edun tavoitteluun ja menin raksoille nakuttelemaan rakennustelineitä pääsykokeisiin lukemisen sijasta.
Taustani on sellainen, ettei lapsuudessa tai nuoruudessa koskaan ollut suurempia pääomia käytössä, eikä täten sijoittamisesta puhuttu muutoin kuin omistusasumisen muodossa. Itseäni sijoittaminen aina kiinnosti jollain tasolla, mutta välityspalkkiot tuntuivat aina kovin suurilta verrattuna sijoitettavissa olevaan pääomaan. Silloin en vielä tiennyt ETF:stä, mutta opiskeluaikoina laittelin jonkun verran kesätyörahoja pankin rahastoihin. Nostelin niitä aika herkästi ulos, kun tuli tarve nautiskella elämästä. Sama kaava jatkui myös työuran alussa, jolloin lisätulot ohjautuivat elintason nostoon, eli siis hauskan pitoon.
Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi, että ostin heti valmistuttuani ja vuoden mittaisen työkeikan Brysselissä tehtyäni kämpän pääkaupunkiseudulta. Siihen aikaan eli 2010 sen pystyi saamaan ilman käsirahaa ja omaa takaajaa vaan apuna oli jokin pankin/vakuutusyhtiön varmaankin kallis vehikkeli. Ihmetytti kyllä, kun minulla oli silloin vuoden työsoppari ja olin ollut siinä työssä vasta kolme kuukautta. Pankissa ei koskaan pyydetty näyttämään mitään työsopimusta tai vastaavaa. Sanoivat vain, että olen ollut luotettava asiakas ja palkka on tullut säännöllisesti tilille. Kolme kuukautta ilmeisesti riitti säännöllisyyteen, sitä ennen palkka oli tullut Belgian tilille…
Pari vuotta siitä ja muutin tänne Luxiin töiden perässä. Kämpän laitoin vuokralle, joten tässä kohtaa minusta tuli varmaan oikea asuntosijoittaja. Myöhemmin olen myynyt tuon kämpän ja ostanut kaksi muuta sijoituskämppää. Täällä Luxissa sitten alkoi rahaa kertymään tilille. Aikani rallateltuani, losomersun ostettuani sekä tietyn käteispuskurin rakennettuani aloin miettimään, että rahan voisi laittaa myös tuottamaan. Siinä sitten aikani googleteltuani löysin Laiska Sijoittaja-blogin, jonka perusidea resonoi kovasti. Samoihin aikoihin alkoi pyörimään myös Rahapodi, jossa Martin Paasi paasasi passiivisesta indeksisijoittamisesta. Siitä sitten Nordnetin tiliä auki, kk-säästäminen tulille sekä pieniä osakepoimintoja kokeilemaan. Ekat taisivat olla Orava ja öljy bull 2x vivulla. Ei niistä sen enempää.
Tästä pari vuotta ja ostin myös kämpän Luxista. Olin ollut siinä pari vuotta vuokralla, kunnes vuokranantajani ilmoitti, että minun olisi aika lähteä hänen hlökohtaisiin syihin vedoten. Kysyin, että voisiko syy olla se, että hän on myymässä kämppää ja olihan se. Kysyin sitten hintaa ja vaikka Luxi ei kaikista halvin paikka ole ja asuntojen hinnat olivat nousseet parikymmentä vuotta hurjaa tahtia, tuntui hinta aivan no-brainerilta. Sanoin siltä istumalta, että ostan kämpän kysymättä pankilta mitään. Onneksi pankki lämpesi, tosin ei millään huokeilla ehdoilla. Olin silti laskenut, että ei siinä pahimmassakaan tapauksessa kovin paljoa voi tappiolle jäädä vuokra-asumiseen verrattuna.
Tässä vaiheessa minun työsopparini oli määräaikainen, tosin siitä oli vielä 4 vuotta jäljellä, mutta sen jälkeisestä lokaatiosta saatikka tulotasosta ei ollut mitään tietoa. Sen vuoksi siis suuri osa osakesijoituksista meni ETF:iin, koska halusin pelata varman päälle, ettei tältä reissulta tarvitsisi palata kotiin tyhjin käsin. Jossain vaiheessa ETF:t muuttuivat sellaisiksi, joissa on ESG-filtteri. Samaan aikaan harrastelin pientä osakepoimintaa vaihtelevilla strategioilla ja yritin opetella alaa. Nordnetin myötä olin tutustunut Inderesin aamukatsauksiin, lueskelin blogeja ja someen alkoi ilmestyä sijoitusaiheisia ryhmiä. Ala tempaisi mukaan ja halu oppia oli kova. Inderesin mantra pienistä suomalaisista yhtiöistä iskostui myös minuun ja siitä alkoi kehkeytymään jonkinlainen oman sijoitusfilosofiani peruspilari. Olkoot isot firmat niissä ETF:ssä.
Kiinnostuksen kasvua ei myöskään haitannut se, että Luxemburgissa on helpompi törmätä sijoittamiseen perehtyneisiin ihmisiin esim lätkäjoukkueessa kuin vaikkapa Vantaan lähiöissä tai Oulun ympäryskunnissa. On heitä toki sielläkin, muttei ehkä yhtä paljon. Lisäksi Suomessa näistä asioista ei hirveästi juteltu ainakaan minun kuplassani, vaikka joku sitä ehkä harrastikin. Täältä taas löytyy helpommin useita eri kaliiberin sijoittajia.
Suuri muutos minun sijoittajataipaleella koitti sitten 2020 koronan myötä. Klassisena bumtsibum-sijoittajana sain kokea voittamattomuuden tunteita. Näihin aikoihin löysin myös Inderesin foorumin. Myös muilla elämän osa-alueilla tuli muutoksia. EU:n määräaikainen työpaikka vaihtui Luxin valtion vakituiseen virkaan, joka aiheutti sen, että oli aika päivittää asumisolosuhteita. Luxin asuntomarkkina oli jatkanut kuumenemistaan ja onnistuin myymään kämppäni ihan hyvään hintaan. Koska uusi työpaikkani ei enää ollut Luxin keskustassa, päätin ostaa seuraavan asunnon Saksan puolelta, jossa hinnat ovat ehkä noin kolmasosan Luxin vastaavista. Tässä kohtaa tuli siis mahdollisuus allokoida suurempi osa varallisuudesta myös osakemarkkinoille. Tämä myös pakotti suhtautumaan osakesijoittamiseen entistä vakavammin. Sivuhuomautuksena se, että Luxissa asuminen olisi ollut siinä mielessä järkevämpää, että osakkeesta ei tarvitse maksaa myyntivoittoveroa, jos sitä on omisanut yli 6kk:n ajan ja omistusosuus yhtiöstä on alle 10%. (Nämä ulkomuistista)
Joka tapauksessa salkun koon muuttuminen aiheutti sen, että kun ennen oli ollut mahdollista korjata virheitä ansiotulojen rahoittamilla lisäostoilla, enää se ei ollutkaan niin helppoa. Tämä lisäsi entisestään motivaatiota kehittää sijoittajan taitoja. Jatkoin indeksipainotteista sijoittamista, mutta jossain vaiheessa alkoi heräämään ajatus, että kun näin perheettömänä en ole hirveästi vastuussa tekemisistäni kellekään ja kun lisäksi omaan vakituisen sekä ihan hyvän työpaikan, niin miksen alkaisi ottamaan enemmän riskiä.
Olin törmännyt Luxissa Arimatti Alhankoon ja hänen kanssa tehdyn lyncheilyreissun aikana sekä muutenkin hänen kanssaan keskustellessani huomasin kuinka raakile olenkaan osakesijoittajana. Oikea yrityksiin perehtyminen vaatii paljon syvempää perehtymistä, mitä olin siihen asti tehnyt. Lisäksi huomasin, että sivutoimisena sijoittajana minulla ei ole resursseja oikeasti seurata suurta joukkoa yrityksiä.
Olen siis viime aikoina yrittänyt paneutua enemmän yhtiöihin ja suhtautua niihin kriittisemmin. Tästä johtuen rivien määrä salkussa on pienentynyt ehkä 15:stä noin 5:een, mutta niihin laitettu panos on vastaavasti kasvanut. Indeksien paino on silti vielä huomattava, jopa 2/3 salkusta. Pyrin pääasiassa omistamaan yrityksiä, joissa näen selvästi indeksiä parempaa tuottopotentiaalia. Kukapa ei näin toimisi. Salkkuni löytyy Sharevillestä, jos joku haluaa sitä stalkkailla.
Tulipa pitkä vastaus ja ollaan vasta kysymyksessä nro. 5.
6. Mihin kolmeen osakkeeseen luotat eniten salkussasi ja miksi?
Mietin tätä pitkään ja jotain kirjoitinkin, mutta lopulta totesin, etten luota yhteenkään osakkeeseen salkussani! Ideanahan on ollutkin ottaa poiminnoilla riskiä. Olen valmis istumaan kyydissä pitkäänkin, mutta myös hyppäämään pois, jos tarina ei kestä tai huomaan tehneeni virheen.
Mutta sanotaan nyt, että Efecte on ihan hyvin tehnyt sitä mitä on luvannut.
7. Mitkä ovat kolme viimeisintä osakemyyntiäsi ja miksi myit ne?
Viime vuonna tätä taitoa tuli harjoiteltua aika paljon. Tässä kolme viimeisintä.
- Nasdaq etf. Olin ostanut sitä salkunhajautusmielessä superluotto silmissä kiiluen ja ehkä vähän treidausta harjotellen, mutta sain mielestäni paremman sijoitusidean, johon halusin allokoida varoja. (On muuten typerää, että Nordnetilla satoja firmoja sisältävä ETF lasketaan yhdeksi osakkeeksi hajautusmielessä)
- Kamux: Kamuxia on tullut seurailtua välillä kyydissä istuen ja välillä sivusta seuraten. Yleensä jälkimmäinen on osoittautunut järkeväksi paitsi nyt. Myin viimeisimmän pienen positioni niihin aikoihin, kun Tesla ilmoitti hintojen laskusta eli aika lailla pohjilla. Yleisesti olen ollut vähän huolissani Kamuxin kyvystä pitää huolta markkinaosuudestaan vaikka se on iso toimija. Lisäksi olen ollut hieman ihmeissäni Kamuxin ongelmista myyntimikseissä, kun luulin juurin datan käytön olevan yhtiön vahvuus. Nyt kirjoitus hetkellä tämä näyttää kovinkin iditootilta liikkeeltä. Täytyy toivoa, että kohde johon uudelleenallokoin ko. rahat toisi tuottoja.
- Stockmann: Olin tässä tietoisesti ottanut hieman vahvempaa näkemystä, mutta päädyin pienentämään sen painoa salkussa loppu vuodesta, kun alkoi näyttämään, ettei osien summa alakaan oikein purkautumaan kuten olin aluksi ajatellut. Oma moka. Nämäkin rahat meni lopulta johonkin mielenkiintoisempaan.
Ei kuulosta kovin mairittelevalta tuo lista, mutta miksipä sitä niitä osakkeita myisi, joihin on tyytyväinen. Ei sillä, että salkkussa olisi pelkkiä menestyjiä jäljellä.
8. Millainen on osakepoimintaprosessisi alusta ostotoimeksiantoon asti kerrottuna?
Tätä osa-aluetta olen pyrkinyt jatkuvasti kehittämään. Kukapa ei. Selvä kehityskohde on uusien ostokohteiden haarukointi. Siihen minulla ei ole oikein selkeää menetelmää. Yleensä kuulen idea jostain yhtiöstä tutulta tai luen foorumilta ja alan perehtymään siihen. Yleensä liian myöhässä.
Viime aikoina prosessi on mennyt suurin piirtein siten, että tutkailen yrityksen perusluvut läpi ja sen jälkeen tutustun liiketoimintamalliin esim. lukemalla foorumilta yrityketjun, jonkun analyysin tai yhtiön omia raportteja sekä katsomalla esim. toimitusjohtajan haastatteluja. Jos tuntuu että ymmärrän mitä yritys tekee ja sen liiketoimintamalli vaikuttaa mielenkiintoiselta, tutustun hieman enemmän toimialaan sekä mikä on yrityksen asema siinä. Jos vieläkin vaikuttaa hyvältä, alan näpyttelemään lukuja Exceliin. Se yleensä vahistaa omaa käsitystä yhtiöstä sekä mahdollistaa lukujen pyörittelyn. Yleensä kirjaan tuloslaskelman luvut kvartaaleittain vähintään parilta kolmelta vuodelta. Samalla lueskelen tilinpäätöksiä sekä osavuosikatsauksia. Jos tässä vaiheessa vielä vaikuttaa hyvältä, saatan avata ns. seurantaposition.
Tämän jälkeen pyrin tutustumaan lisää toimialaan. Tämä aina riippuu yrityksestä, mutta se voi tapahtua lukemalla joitain muita julkaisuja ja tutkimalla kilpailijoita. Saatan etsiä joitain datapisteitä, joilla uskon olevan vaikutusta yhtiön toimintaan. Lisäilen ne myös Exceliin. Tärkeimmistä huomioista teen myös sellaisen tekstimuotoisen uutisvirtaseurannan, jota päivittelen aina sitä mukaan, kun tietoa kertyy.
Jos tuntuu, etten löydä jotain tietoa, en ymmärrä jotain tai kaipaan muuten vain sparrausta, saatan laittaa viestiä analyytikolle, jollekin yritykseen tai toimialaan perehtyneelle foorumilaiselle tai tutulle. Jos kyseessä on tarpeeksi pieni firma, niin saatan kysyä myös suoraan yrityksen johdolta. Jos keissi tuntuu tässä vaiheessa vieläkin hyvältä, ostelen yleensä tavoitepositioni aika nopsaan täyteen. Hyvä keissi voisi sisältää kasvavan toimialan, sen sisällä markkinaosuutta kasvattavan firman sekä luonnollisesti järkevän arvostuksen. En väitä, että jokainen omistukseni täyttää nuo ehdot täydellisesti.
Yleisesti haluaisin olla näissä prosesseissa järjestelmällisempi ja kurinalaisempi. Toisinaan kirjoittelen hajanaisia ajatuksia ylös eri yhtiöistä. Niiden jälkikäteen lukeminen havainnollistaa hyvin kuinka tuuliviiri sitä onkaan mieleltään. Tätä saisi harrastaa enemmänkin. Haluaisin tehdä etenkin ostoprosessista järjestelmällissemmän, johon voisi liittyä vaikka jokin checklist, jonka käyn kurinalaisesti läpi ennen jokaista toimeksiantoa. Lisäksi haluan kehittyä lisää tilinpäätösanalyysissä etenkin taseen ja kassavirtalaskelmien osalta.
9. Olet opettaja ja opetat ainakin matematiikka sekä ICT-juttuja, niin antaako alasi/työsi jotain apua tähän sijoittamistoimintaan?
Matikan ja ICT:n (eli ATK:n) opettaminen on tällä hetkellä n. puolet työnkuvastani. Lisäksi teen opinto-ohjausta ja hallinnollisella puolella yritän luoda koululla rakenteita, joilla meidän muodostumisvaihessa oleva lukio saattaisiin joskus pyörimään sulavasti. Tavallaan yritän tehdä itseni niiltä osin tarpeettomaksi.
Tosi vaikea sanoa, että mistä on hyötyä ja mistä haittaa. Osaan varmaan pyöritellä lukuja sekä toimia teknologian kanssa. Ymmärrän jotain ihmisistä, ehkä osaan suhtautua asioihin tarvittaessa empaattisesti (moni saattaa olla tästä asiasta vahvasti eri mieltä) mutta myös objektiivisesti. Töissä tapaan monenlaisia ihmisiä; nuoria ja vanhoja, humanisteja ja luonnontieteilijöitä. Kansalaisuuksiakin löytyy meidän yhteisöstä kymmeniä. Pelkästään yhdessä luokassa saattaa olla toistakymmentä eri kansalaisuutta. Työ tuntuu varsin merkityksellistä. Mutta välillä huoli oppilaista on aika kova.
En varmaankaan ole missään tosi hyvä, mutta osaan ehkä pohtia asioita monelta kantilta. Yleisesti ajattelen, että työ vie aikaa sijoittamiselta eikä sikäli tarjoa siihen mitään kovin konkreettista lisäarvoa. Onneksi meillä on kuitenkin paljon lomia, jolloin on aikaa paneutua syvemmin.
10. Olet sijoittajana Harviaa ajatellen käynyt Batibouw-messuilla ja kiertänyt Arimatti Alhangon kanssa Euroopassa lyncheilemässä Kamux-hengessä, mitä nämä reissut ovat antaneet sinulle muuta kuin hyvää viihdettä? Tuletko/tuletteko jatkossakin tekemään lisää tällaisia reissuja?
Ainakaan se ei ole näkynyt positiivisesti tuotoissa! Mutta kyllä minä uskon, että noi reissut on vahvistanut käsitystä yhtiöistä sekä toimialoista. Esim vieraillessa vaihtoautoliikkeessä Kanadassa oli mielenkiintoista vertailla toimialan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia eri mantereilla. Ehkä Batibouwn kokemuksilla oli vaikutusta Harvia-exittiini, kun olin huomaavinani myyjillä olevan jo varastot täynnä Q1:n jäljiltä, joka viittaisi hiljaisempaan kauppaan Harvian osalta q2:lla ja q3:lla. Tämän exitin olisi joutanut toki tekemään paljon aikaisemmin.
Onhan lyncheily yleisesti ihan hauska lisä matkusteluun! Ensi viikolle olisi suunnitelmissa yksi tosi mielenkiintoinen lyncheily, mutta ehkä siitä sitten myöhemmin. Lisäksi Kamuxin uusi myymälä avataan Düreniin, joka ei ole aivan älyttömän kaukana asunpaikastani. Ehkä sielläkin voisi joku viikonloppu pyörähtää, kunhan liike avautuu.
11. Mitkä ovat sinun tärkeimpiä tietolähteitäsi sijoittamisessa, jos Inderesiä ja sen Foorumia ei saa mainita? Perustelujakin kaipailisin.
Luonnollisesti perinteiset Twitter, Redeye, podcastit, yritysten materiaalit, toisinaan blogit ja tuttavat sekä heidän olkansa yli luetut analyysit. Jotkut tuttavat seuraavat samantyylisiä firmoja kuin itse, joten niistä tulee sparrailtua. Muiden kanssa sitten ehkä enemmän sijoittamisen psykologiaa, makroa jne. Tällaisia sijoittavia ystäviä ei kyllä koskaan ole liikaa.
Sitten on aika yhtiökohtaisia juttuja. Joskus tutkin jotain ko. alaan liittyviä keskustelufoorumeita tai liityn vaikkapa johonkin sosiaalisen median ryhmään tai muuten vain seurailen yhtiötä ja kilpailijoita somessa. Joskus laittelen puolitutuille viestiä, jos tiedän, että he työskentelevät alalla. Näiden tällaisten tietojen kalastelu on mielestäni ihan hauskaa puuhaa.
12. Miten seuraat talouden makrokuvioita ja yritätkö ajoittaa markkinoita?
Seuraan perus uutisvirtaa, juttelen tuttujen kanssa sekä mitä eri podcasteista sattuu kuulemaan. Ja tietenkin luen Pörssien suunta-ketjua. Makro yleisesti tuntuu niin kompleksiselta, että sieltä on vaikea kuvitella saavansa etua yksityissijoittajana. Käsittääkseni makroa ei ole pystynyt ennustamaan edes keskuspankkien johtajat. Tosin useat foorumilaiset tuntuvat olevan aika hyvin kartalla. Kadehdin ja ihailen heitä suuresti.
Toki makro vaikuttaa kun yhtiöitä ja toimialoja tutkii. Haluaisin sanoa, etten ajoita markkinaa, mutta kyllä sitä varmaan väkisellä ainakin alitajuisesti tekee jokaisen oston ja myynnin kohdalla. Sen ainakin tiedän, että olen ajoittamisessa tosi huono. Jotenkin tässäkin asiassa pitäisi yrittää kehittyä.
13. Analysoi nämä kolme indeläistä 30 sanalla per tyyppi.
@Mikael_Rautanen
Ihailen Mikaelin tapaa suhtautua asioihin ilman ennakkoasenteita ikään kuin puhtaalta pöydältä ja on siten kykenevä innovatiivisiin ratkaisuihin. Heikkoutena ymmärtämättömyys ananaksen käytöstä pizzassa. Diavola avec ananas + täyteläinen punkku = omnom!
@Verneri_Pulkkinen
Objektiivisesti ja laaja-alaisesti asioihin pureutuva selkeäsanainen ammattilainen. Suomalainen sijoittajayhteisö olisi hyvin paljon köykäisempi ja tehottomampi ilman tätä herraa. Verneriä lienee suurilta osin kiittäminen siitä millaista Inderesin yhteisön palvelu nykyään on.
@Yu_Gong
Jos jokainen ihminen maailmassa olisi yhtä positiivinen kuin Yu ja jos jokaisessa yrityksessä olisi muutama yhtä aktiivinen ja reipas työntekijä kuin Yu, ei meillä olisi sotia, nälänhätää eikä lamaa.
14. Minkä takia sinä käyt Inderesin Foorumill ja mitä Foorumi tarjoaa, mitä muualta ei saa?
Kyllähän foorumista on tullut tosi tehokas tapa seurata yhtiöiden uutisvirtaa. Uutiset ilmestyvät nopeasti (Kiitos @KuHa ) ja niihin saa yleensä asiantuntevia kommentteja hyvin nopsaan. Keskustelun laatu on korkeaa ja kiitos analyytikoiden sekä aktiivisten yhtiöiden edustajien, foorumin kautta pääsee lähemmäs yhtiötä. Lisäksi foorumilta löytyy ketjuja myös muista sijoittamiseen liittyvistä aihealueista. Politiikka yms keskustelu ei minua kiinnosta, mutta ei se minulta ole pois, jos joku haluaa sellaisessa ketjussa aikaansa viettää.
Olen kyllä alkanut miettimään, että onko foorumi tehnyt Suomen pienyhtiömarkkinasta liian tehokkaan!?
15. Sinun tulee antaa salkkusi hoidettavaksi kolmelle foorumilaiselle 5 vuoden ajaksi. Ketkä valitsisit?
50% allokoin käyttäjälle @Wallet_Nahlroos. Tämä sillä perusteella, että hän näyttää olevan indeksi ja ETF-ketjun aktiivisin kirjoittaja.
45% allokoin käyttäjälle @Arimatti_Alhanko, koska hän tutkiskelee samantyylisiä yhtiöitä kuin minä. Toki syvällisemmällä analyysillä ja viisaudella toteutettuna.
5% menee käyttäjälle @Sijoittaja-alokas. Hänen tehtävänään on löytää jokin million bagger bumtsibum. Raportointi hoidetaan meemeillä. Tämä on myös lähellä omaa strategiaani.
16. Mietitkö omassa sijoittamisessasi sijoituspsylogisia juttuja ja oletko jotenkin “opiskellut” sijoittamisen psykologiaa, jos olet niin miten?
En varsinaisesti ole opiskellut sijoittamisen psykologiaa, mutta olen toki lukenut esim päätöksenteon filosofiasta, ihmisen ajattelusta, oppimisesta jne. Kyllähän sitä jatkuvasti pyrkii reflektoimaan omaa toimintaansa ja sitä kautta kehittymään. Esimerkiksi yksi tietoinen ratkaisu on esiintyä omalla nimellä täällä foorumilla. Sen tavoitteena on ollut vakavoittaa omaa ajattelua esim ottamalla enemmän vastuuta siitä mitä tänne kirjoittaa. Kuten @Mauri on sanonut, julkisesti kirjoittaminen jäsentää paljon omiakin ajatuksia. En sitten tiedä olenko siinä onnistunut.
17. Jos unohdetaan sijoittamisharrastuksen mielenkiintoisuus ja viihde, niin miksi ja mitä varten sinä sijoitat?
Vaurastuminen ja sen tuoma vapaus luonnollisesti viehättää. Haluaisin joskus kokeilla elämää siten, että saisi keskittyä vain ja ainoastaan sijoittamiseen.
Jatkuvasta oppimisesta ja maailman ymmärtämisestäkin voisi jotain kertoa, mutta ne vissiin piti unohtaa tässä kysymyksessä.
18. Sinulla on viisi minuuttia aikaa miettiä, minkä sijoittamiseen liittyvän asian haluaisit iskostaa foorumilaisten päähän?
Kritiikissä kasvaa kehityksen siemen. Toisen eriävä näkemys voi tarjota oppimismahdollisuuden sekä osto- tai myyntipaikan.
19. Osaisitko opettajana antaa pari vinkkiä, joiden avulla Alokkaasta tulisi parempi sijoittaja?
Varsinaiseen sijoittamiseen ei varmaankaan minun kompetenssillani kannata antaa hirveästi vinkkejä, mutta voisin sanoa saman, mistä puhun usein oppilaiden kanssa, kun he miettivät elämän suuria päätöksiä.
Minusta ihmisen kannattaa tutkia maailmaa ja itseään omien intohimojensa ja mielenkiintojensa kautta. Se pitää motivaation yllä, jolloin myös oppii parhaiten. Maailma kyllä tuo eteen mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua, kun ne osuvat kohdilleen. Eli palataan siis siihen elämän tarkoitukseen.
20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?
Siitä, että joka päivä saan kokea itseni tyhmäksi lukiessani foorumia. Se motivoi oppimaan lisää ja loputtomasti.
Kävin tässä aivan taannoin keskustelun paikallisten sijoitusalan ammattilaisten kanssa eräästä foorumilla kovasti keskustelua herättäneestä aiheesta. He kovasti naureskelivat foorumille, mutta kyllä mielestäni foorumilta lukemani argumentit (ei tietenkään kaikki, mutta laadukkaimmat) päihittää näiden ammattilaisten vastaavat.
Aika näyttää, kuka oli oikeassa.
…
Suuri kiitos vielä Alokkaalle kutsusta päästä mukaan tähän sarjaan. Olen tosi otettu. Jännä ajatella, että tällainen kansakoulun opettaja pääsee kirjoittamaan sijoittajamisestaan. Tästä tuli ehkä enemmän sijoittajan tarina kuin sijoittajatarina. Tämä oli kuitenkin henkilökohtaisestikin tosi mielenkiintoinen tutkimusmatka oman pääni sisälle.
Nähdään foorumilla, lyncheilyreissuilla tai reaaliosingoilla!
Kiitos Teemu haastattelusta!
Teemusta voi ottaa mallia vähän kokemattomampikin sijoittaja, koska monet hänen tavoistaan ajatella ja tutkia eivät loppujen lopuksi ole ehkä niin vaikeita, mutta aikaa vieviä ja rohkeutta vaativia kyllä.
Olen ehkä jäävi sanomaan, mutta näistä haastateltavien vastauksista saa paljon erinomaisia apuja omaan sijoitustoimintaan, mitä ei ehkä juuri muualta saa.