OPECilta aikaisempaa ankeampi näkemys öljyn kysynnän kehityksestä
Öljyntuottajajärjestö OPEC julkaisi perjantaina aikaisempaa ankeamman näkemyksen öljymarkkinan kysynnästä loppuvuodelle. Järjestön mukaan öljyn kysynnän kasvu on vuonna 2019 1,10 miljoonaa barrelia/pvä. Laskua ennusteessa oli 40 000 barrelia/pvä eli n. 3,6 %. Muutos ennusteeseen tuli pitkälti maailmanpoliittisten ongelmien (kauppasota, Brexit) jatkumisen myötä. Tämän myötä OPEC laski maailmantalouden kasvuennustettaan hieman tälle vuodelle (nyt 3,1 %, aik. 3,2 %). Ensi vuoden ennusteet öljyn kysynnälle (1,14 miljoonaa barrelia/pvä) ja talouskasvulle (3,2 %) pysyivät kuitenkin ennallaan.
Etenkin talouden fundamentit ovat painaneet öljyn hintaa viime aikoina, ja esimerkiksi Brent-laadun hinta on laskenut toukokuun yli 70 dollarin tasoilta nykyisille alle 60 dollarin tasoille (ks. kuvio). OPEC-maat ja Venäjä ovat yrittäneet tasapainottaa hintaa tuotannonleikkauksilla, ja esimerkiksi heinäkuussa tuotanto supistui kaikilla 14 OPECin jäsenmaalla 29,61 miljoonaan barreliin päivässä (-0,8 %). OPEC kumppaneineen on rajoittanut tuotantoa vuodesta 2017 lähtien, mutta tuotanto on vastaavasti kasvanut järjestön ulkopuolella ja etenkin USA:ssa varastotasot ovat olleet historiallisestikin korkeilla tasoilla. Tämä on toiminut vastapainona tuotannonleikkauksille ja lisääntynyt tarjonta on painanut osaltaan öljyn hintaa.
Vuosiksi 2019-2021 Brent-laadun mediaanihinta liikkuu 66-67 dollarissa ja WTI-laadulle 59-60 dollarissa (Reutersin konsensus, mediaani), joten markkinoilla odotetaan öljyn hinnan nykytasoilta vielä nousevan. Öljyn hintaa tukevana tekijänä on OPEC-maiden sitoutuminen tuotannonleikkauksiin, mutta epävarmuus kysynnän jatkumisesta painaa nykyennusteiden taustalla.