Merkit inflaation kiihtymisestä lisääntyivät Kiinassa, luotonanto edelleen vaarallisen korkeaa
Osakemarkkinan nousu jatkui viime viikolla kehittyneillä markkinoilla, minkä vuoksi pääindeksit rikkoivat ennätyksiä niin Wall Streetilla kuin mm. Saksassakin. Vaikka markkinoilla katseet alkavat hiljalleen kohdistua alkavaan tuloskauteen, häilyvät makroluvutkin markkinakehityksen taustalla. Viime viikon lukemista näkyi edelleen vahvuus luvuissa. Viikon yllättäjänä oli euroalueen teollisuustuotanto, joka ylitti markkinaodotukset selvästi elokuun osalta. Perjantaina saatiin positiivinen yllätys myös USA:n syyskuun vähittäismyynnistä.
Vahvasta talouskehityksestä huolimatta inflaatiolukemat ovat laahanneet jäljessä globaalillakin tasolla. Ilmiö on sinänsä harvinainen, sillä näyttää siltä, että etenkin USA:ssa ja euroalueella perinteinen negatiivinen korrelaatio työttömyyden ja inflaation välillä (työttömyyden laskiessa inflaatio kiihtyy) näyttää jossain määrin rikkoutuneen. Ilmiötä on selitetty talouden rakenteiden muutoksilla ja luonnollisesti myös mm. energiahintojen kehityksellä on ollut osansa.
Nyt ensimmäiset merkit globaalin inflaation kiihtymisestä ovat kuitenkin tulleet esiin, mikä on näkynyt tuottajahintojen aikaisempaa ripeämpänä nousuna. Tämä näkyi myös Kiinan aamulla julkaistuista tuottajahintaluvuista, joiden mukaan tuottajahintojen nousu kiihtyi syyskuussa 6,9 %:iin vuodentakaisesta, ja oli samalla nopeinta kuuteen kuukauteen. Tuottajahintoja on siivittänyt etenkin Kiinan meneillään oleva rakennusbuumi, joka on lisännyt selvästi mm. teollisuusmetallien kysyntää ja lisännyt painetta niiden hintojen nousulle. Kuluttajahintojen nousu oli edelleen vaimeaa (+1,6 %), mutta tuottajahinnat ennakoivat niidenkin kiihtymistä.
Kiinan talouskehitys on päässyt jälleen raiteilleen pienen notkahduksen jälkeen maailmankaupan elvyttyä, ja maan keskuspankki ennustaakin talouskasvun kiihtyvän seitsemään prosenttiin toisen vuosipuoliskon aikana. Ajoitus kasvunäkymän nostamiselle on osuva, sillä se tuli vain kaksi päivää ennen Kiinan kommunistisen puolueen suurkokousta, joka järjestetään tässä mittakaavassa kerran viidessä vuodessa. Käsittelemme kokouksen teemoja tarkemmin keskiviikon aamukatsauksessa, mutta etenkin talousteemat ja Kiinan sitoutuminen talousreformeihin kiinnostavat kokousannin suhteen.
Kiinan talouskehitystä varjostaa edelleen velkaantumisen kasvu, mikä näkyi aamunkin luvuissa. Niiden mukaan Kiinan uusien lainojen kasvu jatkui ripeänä ollen syyskuussa 13,1 % vuodentakaiseen nähden. Kasvussa on ollut jälleen kiihtymisen merkkejä, vaikka vuoden 2015 yli 15 prosentin lukemia ei ollakaan vielä saavutettu. Korkeimmillaan lainojen kasvu oli syksyllä 2009 ennen finanssikriisiä, jolloin se ylsi kestämättömään 34 prosenttiin. Kiinan hallitus on pyrkinyt hillitsemään velkaantumista mm. lisäämällä pääomavaatimuksia ja kiristämällä asuntolainaehtoja. Velkaantuminen etenkin yrityssektorilla lisää systeemiriskin mahdollisuutta pankkisektorilla ja on mielestämme yksi maailmantalouden riskeistä tällä hetkellä.