Kun Suomi putos puusta: Katsaus hyvinvointiyhteiskunnan tilaan
Suomessa vietetään vaalikevättä, ja siksi on aika kääntää katse hetkeksi hyvinvointiyhteiskuntamme tilaan.
Valtiovarainministeriön raportissa kysyttiin vuonna 2021, onko Suomi enää Pohjoismaa. Kysymys on edelleen ajankohtainen, sillä hyvinvointivaltiomme luotiin 1970-80-luvuilla, kun ikärakenne oli maassamme vielä edullinen. Hyvinvointivaltio perustuu ajatukselle sukupolvien välisestä reilusta tulonjaosta ja oletukseen siitä, että seuraavan sukupolven elintaso kasvaa. Tämä on edellytys myös valtion velan menestyksekkääseen hoitamiseen. Nyt haasteena ovat kuitenkin vanheneva väestö ja supistuva työvoima.
Aihetta käsiteltiin laajalti myös tuoreimmassa Talouden jäljillä -jaksossa Kun Suomi putos puusta. Tässä tekstissä puolestaan käydään läpi jaksossakin esille tulleita muutamia ongelmia.
Heikentyneet oppimistulokset
Vielä vuonna 1991 suomalaiset olivat koulutetumpia kuin minkään muun OECD-maan kansalaiset. Enää 25–34-vuotiaista suomalaisista nuorista alle 40 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon, mikä riittää OECD-maiden välisessä vertailussa enää keskiarvon alapuolelle.
Sama trendi on nähtävissä oppimistuloksissa, jotka paranivat 1960-luvulta 1990-luvulle, kunnes sitten kääntyivät laskuun. Vielä vuonna 2000 suomalaisoppilaiden lukutaito oli korkein Pisa-tutkimuksessa. Vuoden 2006 jälkeen lukutaito on laskenut lähes vuoden oppimista vastaavan määrän.
Koko työikäistä väestöä tarkasteltaessa Suomen väestö on yhä hyvin koulutettua kansainvälisesti vertailtaessa. Kuitenkin nuorten ikäluokkien koulutustaso kertoo koko väestön koulutustason kehittymisen suunnasta. Joka vuosi Suomessa eläkkeelle poistuu kansainvälisesti ikäisikseen hyvin koulutettuja ikäluokkia ja niiden tilalle tulee kehittyneiden maiden keskitasolle yltäviä ikäluokkia, mikä hiljalleen heikentää koulutuksen tasoa. Tämä on lähivuosikymmeninä kasvava ongelma, sillä koulutettu työvoima on edellytyksenä kansainvälisessä kilpailussa pärjäävälle yrityssektorille ja houkutus myös investoinneille.
Lähde: Sivistyskatsaus 2023
Demografia on vääjäämätön ongelma
Väestörakenteen muutokset ovat Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, vääjäämättömiä ja ennakoivat supistuvaa työvoimaa eli paitsi huoltosuhteen ongelmia, myös supistuvia verotuloja. Tilastokeskuksen mukaan työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrä oli Suomessa suurimmillaan vuonna 2009, jolloin heitä oli maassamme 3,55 miljoonaa henkilöä. Vuosien 2010–2020 aikana työikäisten määrä on vähentynyt 136 000 henkilöllä. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana työikäisen väestön ennustetaan edelleen vähenevän, mutta hieman hitaammin eli 76 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Tästä eteenpäin hukan odotetaan jälleen kiihtyvän, koska syntyvyys on matalalla tasolla.
Lähde: Tilastokeskus
Kuihtuvaan työväestöön yhdistetään kasvanut velkataakka. Tammikuun lopussa Suomen kokonaisvelka per asukas oli Valtiokonttorin mukaan 28 000 euroa ja risat, kun suhde oli 2010 13 900. Velkamäärä per asukas on siis yli kaksinkertaistunut samaan aikaan, kun työikäinen väestö on supistunut.
Varallisuuserot Pohjoismaiden sisällä kasvaneet
Jotta yksityisellä kulutuksella on sijaa kukoistaa pitkällä aikavälillä, varallisuuden soisi kehittyvän positiivisesti. Tyypillisesti suomalaiset ovat kasvattaneet varallisuuttaan lähinnä investoimalla omaan asuntoon, kun muissa Pohjoismaissa on sijoitettu ahkerammin myös arvopapereihin. Tämä näkyy varallisuuseroina.
Credit Suissen varallisuusraportin mukaan varallisuus aikuista kohden vaihteli reilusti Pohjoismaiden välillä. Suurin varallisuus oli tanskalaisilla, 426 494 dollaria per aikuinen. Ruotsissa lukema oli 381 968 dollaria ja Suomi piti perää 186 208 dollarilla. Vuosina 2000-2021 varallisuus per aikuinen kasvoi keskimäärin 6,3%. Ruotsissa kasvu oli vauhdikkainta, 7,9 %, ja Suomessa hitainta, 4,5 %. Muissa Pohjoismaissa on siis hyödynnetty korkoa korolle -ilmiötä läpi edellisen vuosikymmenen.
Lähde: Credit Suisse
Yleisesti ottaen varallisuus per asukas on Pohjoismaissa alhainen, koska yhteiskunnan turvaverkot ovat suhteellisen laajat ja se vähentää tarvetta säästöille. Toisaalta tämä voisi mahdollistaa myös lisääntyvän riskinoton omassa taloudessa. Koska yhteiskunta pitää ainakin jollain tasolla huolta kansalaisistaan, oman yrityksen perustamiseen tai sijoitusten lisäämiseen (ja tätä kautta varallisuuden kasvattamiseen) voisi olla kannustimia selvästi nykyistä enemmän.