Fedin kokouspöytäkirjat: Aikaisemminkin olisi voitu aloittaa
Federal Reserven viime kokouksen pöytäkirjojen mukaan ”merkittävä enemmistö” oli toteutetun, 50 korkopisteen, laskun kannalla. Täysin yksimielinen ei avomarkkinakomitea kuitenkaan tällä kertaa ollut, sillä jo itse korkopäätöksestä kävi ilmi, että yksi jäsen erosi yleisestä kannasta ja olisi ollut 25 korkopisteen laskun kannalla.
Suuremman ja toteutetun koronlaskun kannattajan olivat yleisesti huomioineet, että korkoliike toisi rahapolitiikan paremmin linjaan toteutuneiden talouslukujen kanssa, pöytäkirjoista käy ilmi. Mielenkiintoista on, että joidenkin päättäjien mukaan koronlaskujen aloittaminen jo heinäkuun kokouksessa olisi ollut sekin ”uskottava ratkaisu”. Keskuspankki tyypillisesti aloittaa juuri pienemmillä laskuilla, ja nytkin osa jäsenistä olisi antanut tukensa myös 25 korkopisteen laskulle. Hieman oli siis kohinaa konsensuspäätöksen taustalla. Kuten ennenkin, keskuspankin johto ei halua mitenkään sitoutua tiettyyn korkouraan.
Viime kokouksen jälkeen Yhdysvaltain taloudesta on saatu odotettua parempia talouslukuja ja osa vieläpä Fedin mielenkiinnon ytimestä eli työmarkkinalta. Sen perusteella keskuspankki näyttää onnistuneen tehtävässään talouden pehmeän laskun varmistamisessa, ja samalla korko-odotukset ovat maltillistuneet. Seuraavassakin kokouksessa koronlasku todennäköisesti saadaan, mutta suuruudeltaan se on 25 korkopistettä. Osviittaa odotuksille puolestaan saadaan tänään iltapäivällä julkaistavista inflaatioluvuista.