Federal Reserven korkopäätös huomenna: Enää ei hidastella
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve julkaisee huomenna illalla korkopäätöksensä, josta on odotettavissa paitsi vauhtia velkakirjaostojen vähentämiseen, myös yhä selvempiä merkkejä tulevista rahapolitiikan kiristystoimista. Pääjohtaja Powellin puheiden sävy on muuttunut ja inflaatiosta on tullut yhä suurempi riski, mistä kertoo väliaikaismantran hylkääminen joulukuun alussa. Käyn seuraavassa läpi keskeiset odotukset kokoukselta.
Velkakirjaostoista nopeammin eroon. Federal Reserve ilmoitti edellisessä kokouksessaan, että se alkaa vähentää arvopaperiostojaan marraskuun lopulta lähtien. Aluksi tahti vähennyksille oli 15 mrd. $ kuussa, mutta keskuspankki kertoi tarkastelevansa tahtia joulukuussa ja tekee päätöksen tulevien kuukausien ostoista sen aikaisen taloustilanteen mukaan. Koska inflaatio on ylittänyt kerta toisensa jälkeen keskuspankin ennusteet (ks. kuvio alla) ja työmarkkinakin kiristynyt, on paine elvytystoimista eroon pääsyksi kasvanut marraskuun kokouksen jälkeen. Siksi on hyvin mahdollista, että keskuspankki tuplaa kuukausittaisen arvopaperiostojen vähentämisen tahtinsa 30 miljardiin dollariin, jolloin elvytysohjelman netto-ostot loppuisivat maaliskuussa kesäkuun sijaan.
Kuvio. Federal Reserven inflaatioennusteet vs. toteutuneet luvut (lähde: Reuters)
Tuolloinkin keskuspankin tase olisi lähellä 9000 miljardin dollarin tasoa. Tase olisi siis yli kaksinkertaistunut koronaelvytyksen seurauksena, mikä kertoo sen historiallisesta mittakaavasta. Ilmoitetulla tahdilla netto-ostojen päättyminen tarkoittaisi keskuspankin taseen kasvun pysähtymistä, mutta ei suinkaan vielä arvopapereiden myyntejä, joita ennen ajankohtaisempia ovat ohjauskoron nostot.
Koronnostot yhä lähempänä. Arvopaperiostojen nopeampi alasajo tarkoittaisi sitä, että keskuspankilla olisi lisää liikkumatilaa ohjauskorkojen nostolle, mikäli inflaatio ei asetu aloilleen. Kuten eilisessä makrokatsauksessa mainitsin, mm. asumisen kustannuksissa on kovaa nousupainetta myös ensi vuonna, mikä samalla lisää riskiä yhä pitkäkestoisemmasta inflaatiosta. Lisäksi osa markkinakommentoijista odottaa inflaatiopiikin olevan edessä vasta ensi keväänä, mikä toteutuessaan entisestään lisäisi painetta keskuspankin toimia kohtaan. Inflaation kiihtyessä myös koronnostoennusteet ovat tulleet entistä lähemmäs. CME Groupin Fed Watchissa todennäköisyys koronnostolle toukokuussa on noussut jo lähes 50 %:iin. Mahdollista on sekin, että keskuspankki joutuu ottamaan etunojaa rahapolitiikassaan ja nostaa ohjauskorkoaan kertaalleen jo maaliskuussa.
Ennusteet uusiksi. Kuten yllä olevasta kuviosta on huomattavissa, Federal Reserven inflaatioennusteet eivät ole osuneet lankulle juuri lainkaan. Tällä kehityksellä ei pituushyppykisassa todennäköisesti pärjäisi, mutta keskuspankin onneksi sillä on mahdollisuus tarkistaa talousennusteitaan kerran kvartaalissa ja asettaa näin uudet askelmerkit. Joulukuun ennustetarkistuksissa huomio kiinnittyy etenkin korko- ja inflaatioennusteisiin, joissa kummassakin on kovia nousupaineita. Syyskuussa keskuspankki ennakoi, että USA:n inflaatio olisi 2022 2,2 % (mediaani), mikä vaikuttaa nykyisessä talousympäristössä lähinnä haaveajattelulta. Myös korkoennusteissa odotettiin hädin tuskin yhtä ohjauskoron nostoa ensi vuodelle, ja tämäkin odotus noussee kahteen. Talouskasvuennusteissa mielenkiintoista on nähdä omikron-virusmuunnoksen vaikutus arvioihin ensi vuodesta (syyskuussa reaalisen bkt:n kasvuennuste oli 3,8 %). USA:n talouskasvu on ollut hieman odotuksia vahvempaa loppuvuonna, mutta virusmuunnos asettaa riskejä ensi vuoden kasvunäkymälle.
Tuttuun tapaan kirjoitan ensireaktiot korkopäätöksestä Sijoitusfoorumin Pörssien suunta -ketjuun. Päätös julkaistaan klo 21 Suomen aikaa.