Titaniumin uusmyynnissä ei näkynyt marraskuussa olennaista piristymistä
Titanium julkaisi marraskuun osalta rahastojensa kuukausiraportit, joiden perusteella uusmyynti jatkui kohtalaisena. Nettomerkinnät yhtiön rahastoihin olivat laskelmiemme mukaan yhteensä noin 3 MEUR ja suurimmat pääomat keräsi yhtiön Hoivarahasto. Kiinteistörahastojen lunastusikkunat eivät olleet kuukauden aikana auki. Rahastopääomien kehitystä tukivat katsauskaudella uusmyynnin lisäksi hieman plussalla olleet arvonmuutokset.
Hoivarahasto
Hoivarahaston oma pääoma kasvoi marraskuussa noin 2 MEUR:lla 473 MEUR:oon. Laskelmiemme mukaan kasvu jakautui melko tasaisesti uusmyynnin ja rahaston pienen positiivisen arvonmuutoksen kesken. Nettovuokratuotto oli katsauskauden lopussa edelliskuukauden tasolla 5,88 %:ssa, kohteiden lukumäärä säilyi 143:ssa ja vuokrausaste oli tuttuun tapaan korkea 99,4 %.
Baltia-rahasto
Baltia-rahaston oma pääoma säilyi marraskuussa edelliskuukauden tasolla 107 MEUR:ssa. Rahaston nettovuokratuotto säilyi edelliskuukauden tasolla 7,2 %:ssa ja kohteiden lukumäärä kymmenessä. Vuokrasopimusten keskipituus oli katsauskaudella 10,2 vuotta ja vuokrausaste edelleen hyvin korkea 99,9 %.
Muut rahastot
Muiden rahastojen osalta kuukausi sujui kohtalaisesti, ja näiden yhteenlasketut nettomerkinnät olivat laskelmiemme mukaan hieman alle 2 MEUR. Suurin osa merkinnöistä kohdistui viime kuukausien tapaan korkorahastoon, joka on kasvanut reilussa vuodessa yli 48 MEUR:n kokoiseksi. Asuntorahasto oli sääntöjensä mukaisesti marraskuun suljettuna, ja seuraavan kerran rahasto on auki merkinnöille ja lunastuksille joulukuun lopussa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Titanium
Titanium on vuonna 2009 perustettu suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Yhtiön päätuotteena on Titanium Hoivakiinteistörahasto ja pääkohderyhmänä ovat varakkaat yksityishenkilöt.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,2 | 22,6 | 23,5 |
kasvu-% | −5,99 % | −14,03 % | 4,00 % |
EBIT (oik.) | 13,7 | 9,6 | 9,6 |
EBIT-% (oik.) | 52,29 % | 42,49 % | 41,13 % |
EPS (oik.) | 1,05 | 0,73 | 0,73 |
Osinko | 1,16 | 0,81 | 0,81 |
Osinko % | 6,74 % | 8,13 % | 8,14 % |
P/E (oik.) | 16,42 | 13,67 | 13,65 |
EV/EBITDA | 11,21 | 8,83 | 8,75 |