NoHo pyrkii Pohjois-Euroopan johtavaksi ravintolatoimijaksi sijoitustoiminnalla
NoHon pääomamarkkinapäivä ei tuonut dramaattisia muutoksia konsernin strategiaan. Kasvun jatkuminen ja vahvan kannattavuuden ylläpito ovat odotetusti yhtiön prioriteettilistan kärjessä. Kansainvälisten liiketoimintojen osalta pelikirjaa kuitenkin päivitettiin, ja toimintamalli muistuttaa jatkossa enemmän sijoitusyhtiötä. Myös erilaiset kumppanuusyritykset nostettiin vaihtoehtojen joukkoon aiempaa painokkaammin. Näistä esimerkkinä on viime vuonna pääomasijoittajan kanssa perustettu yhteisyritys Better Burger Society. Emme näe välitöntä tarvetta ennustemuutoksille pääomamarkkinapäivän annin perusteella.
Taloudelliset tavoitteet viitoittavat vahvan kasvun jatkumista
Uudella strategiakaudella 2025–2027 NoHo tavoittelee noin 400 MEUR:n liikevaihtoa Suomen toiminnoille, mikä tarkoittaa noin 8 %:n vuosittaista kasvua. Kansanvälisille liiketoiminnoille erillistä kasvutavoitetta ei annettu, sillä kasvua haetaan aktiivisen sijoitustoiminnan kautta. Tässä keskeistä roolia näyttelevät erilaiset kumppanuusmallit, joista esimerkkinä toimii viime vuonna pääomasijoittajan kanssa perustettu Better Burger Society -yhtiö.
Kannattavuuden osalta NoHo tavoittelee nykyisen hyvän liikevoittomarginaalin ylläpitämistä Suomessa (2023 EBIT-% ~10 %). Kansainvälisille liiketoiminnoille numeerista kannattavuustavoitetta ei annettu, vaan yhtiö totesi tavoittelevansa kannattavaa kasvua ja omistaja-arvon luomista. Tavoitteiden osalta on huomioitava, että Better Burger Society -yhteisyrityksen (ja mahdollisesti muiden vastaavien kumppanuuksien) odotettavissa olevat uudet yritysjärjestelyt saattavat laskea NoHon omistusosuuden alle 50 %:iin, jolloin tuloslukuja ei enää yhdisteltäisi konsernitilinpäätökseen. Tämä luonnollisesti vaikuttaisi negatiivisesti esimerkiksi liikevaihdon kertymään. Lisäksi kansainvälisten liiketoimintojen kasvu perustuu jatkossa vahvasti sijoitustoimintaan, jossa pääomille saatava tuotto on selvästi liikevaihtoa ja kannattavuusmarginaalia tärkeämpää. Näin ollen segmenttikohtaiset tavoitteet vaikuttavat varsin johdonmukaisilta. Toisaalta kasvustrategian sisältäessä runsasta pääoman allokointia olisi tavoite sitoutuvan pääoman tuotolle ollut sijoittajan kannalta niin ikään relevantti mittari.
Suomessa luotetaan yhä tuttuun sapluunaan
Suomessa NoHo tavoittelee 400 MEUR:n liikevaihtoa vuoden 2027 aikana. Nykyiset ennusteemme odottavat tällä hetkellä noin 370 MEUR:n liikevaihtoa ilman yritysostoja, joten yhtiön tavoite on hyvin linjassa omiin arvioihimme.
Suomessa kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostoin. Orgaanista kasvua ajavat tutut tekijät, tärkeimpinä kaupungistuminen ja ravintolaruokailun suosion kasvu. Yksittäisistä konsepteista mainittiin ainakin siipiravintola Hook, jota pyritään kasvattamaan nykyistä suuremmaksi. Kasvua haetaan ruokaravintoloiden lisäksi muun muassa tapahtumista ja kaupunkihankkeista. Viihderavintoloissa kasvun moottorina toimivat uudet liikepaikat ja olemassa olevien konseptien skaalaaminen mahdollisten yritysostojen lisäksi.
Yritysostojen osalta yhtiö kartoittaa ostokohteita jatkuvasti, joten järjestelyitä on syytä odottaa myös tulevaisuudessa. Ostokohteiden arvonluontipotentiaalia tukevat synergia- sekä tehokkuusedut. Kustannussynergioita saadaan materiaaliostoja keskittämällä ja tehokkuusetuja henkilöstöresurssien paremmalla kohdistamisella. Näin ollen ostokohteen materiaalikate paranee ja henkilöstökulujen suhde liikevaihtoon laskee, mikä parantaa yrityskauppoihin allokoitavien pääomien tuottoa.
Pohjois-Euroopan johtavaksi ravintolatoimijaksi sijoitustoiminnalla
Merkittävin strategiauudistus liittyi NoHon kansainvälisiin liiketoimintoihin, joissa kasvua haetaan jatkossa aktiivisella sijoitustoiminnalla. Dramaattisesta muutoksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan erilaiset yrityskaupat ja orgaaninen kasvu ovat yhä osa kasvupolkua. Näiden lisäksi NoHo kuitenkin nosti esiin mahdollisuuden kasvaa Better Burger Societyn kaltaisilla kumppanuusmalleilla, joista voidaan lopulta irtaantua esimerkiksi listaamalla tai myymällä. Tältä osin malli muistuttaakin paljon sijoitusyhtiötä. Hieman yllättävää oli, että sijoitustoiminnan ostokohteina voi myös olla muita kuin ravintoloita. NoHo kertoikin hankkineensa muun muassa pakkausyhtiön tukemaan nykyisiä ravintolaliiketoimintoja. Näiden merkitys lukuihin on kuitenkin matala ja kasvun pääpaino on yhä ravintolatoiminnassa. Kansainvälisen kasvun markkina-alueena on lähtökohtaisesti Pohjois-Eurooppa.
NoHo myös täsmensi kasvusuunnitelmiaan yhteisyritys Better Burger Societylle (BBS). Tavoitteena on avata 1–3 uutta markkinaa 2027 mennessä. Tämä voidaan toteuttaa joko hankkimalla omistukseen täysin uusia brändejä tai laajentamalla nykyisiä ketjuja uusiin maihin. Samalla nykyisiä brändejä (Holy Cow, Friends and Burgers) on tarkoitus kasvattaa avaamalla 1–5 uutta toimipaikkaa vuosittain.
Kasvua rahoitetaan pääosin kassavirralla
Velkaisuuden tavoitetta NoHo tarkasti alaspäin, ja pitkällä aikavälillä tarkoituksena on laskea IFRS 16 -vuokrasopimusveloilla oikaistun nettovelan suhde käyttökatteeseen noin kahteen (aik. alle 3x). Tällä pyritään muun muassa rahoituskulujen pienentämiseen, jonka myötä vahva kannattavuus valuisi myös osakekohtaiseen tulokseen. Kohonnut korkotaso vaikutti johdon kommenttien mukaan tavoitetason laskuun.
Aiempaa maltillisempi velkavipu luonnollisesti hieman rajoittaa NoHon investointikapasiteettia. Yhtiö kuitenkin uskoo uuden rahoituspaketin vapauttavan aiempaa selvästi enemmän yhtiön omia kassavirtoja kasvuun käytettäväksi. Koronapandemian aikoihin neuvotellut rahoituspaketit johtivat nimittäin merkittäviin lyhennyksiin, kun korona-aikana lainapääomaa ei käytännössä lyhennetty lainkaan. Lisäksi yhden mahdollisen rahoituskanavan tarjoavat erilaiset kumppanuusmallit. Yhteisyrityksissä oleva velka ei myöskään heikentäisi konsernin velkaisuuslukuja, jos NoHon omistusosuus jää alle 50 %:n.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 372,3 | 431,8 | 472,4 |
kasvu-% | 19,02 % | 15,98 % | 9,42 % |
EBIT (oik.) | 36,0 | 40,2 | 45,7 |
EBIT-% (oik.) | 9,66 % | 9,30 % | 9,68 % |
EPS (oik.) | 0,38 | 0,53 | 0,79 |
Osinko | 0,43 | 0,47 | 0,50 |
Osinko % | 4,98 % | 5,93 % | 6,31 % |
P/E (oik.) | 23,02 | 15,05 | 9,99 |
EV/EBITDA | 6,28 | 5,36 | 4,84 |