Takaisin raiteille
Näkemyksemme mukaan Martelan tuotto/riski -profiili on hyvä, koska emme pidä vuoden 2017 kaltaisten ongelmien jatkumista lähivuosina todennäköisenä ja vuosina 2013-2017 toteutetut merkittävät kustannussäästö- ja tehostamistoimenpiteet heijastuvat yhtiön kannattavuuteen ensimmäistä kertaa täysimääräisinä. Osakkeen arvostustaso ei ole korkea, osinkotuotto on kohtuullinen ja hyvässä skenaariossa osakkeessa on myös huomattavaa nousupotentiaalia. Vuoden 2017 pettymysten jälkeen sijoittajien luottamuksen palautuminen vie kuitenkin aikaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Martela
Martela on vuonna 1945 perustettu käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut palveluyhtiö. Martelan tarjoama on kokonaisvaltainen, sillä yhtiön portfolio kattaa yksittäisten kaluste-, suunnittelu- ja sisustusratkaisuiden lisäksi myös kohdetilojen elinkaaripalvelut. Päämarkkina-alueita yhtiölle on Suomi, Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi he myyvät ratkaisuja jälleenmyyjäverkostonsa kautta. Tuotanto sijaitsee Suomessa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.11.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 129,1 | 112,8 | 118,4 |
kasvu-% | −2,78 % | −12,68 % | 4,98 % |
EBIT (oik.) | 6,9 | 2,2 | 4,1 |
EBIT-% (oik.) | 5,32 % | 1,93 % | 3,46 % |
EPS (oik.) | 0,97 | 0,25 | 0,68 |
Osinko | 0,37 | 0,37 | 0,47 |
Osinko % | 2,88 % | 35,24 % | 44,76 % |
P/E (oik.) | 13,18 | 4,24 | 1,54 |
EV/EBITDA | 5,32 | 0,33 | 0,12 |