Tecnotree Q2'24: Kassavirta paranee odotuksiamme hitaammin
Tecnotreen Q2-avainluvut jäivät ennusteistamme. Kassavirta koheni odotetusti alkuvuodesta ja yhtiö antoi loppuvuoden osalta kassavirtaohjeistuksen. Vapaa kassavirta on kuitenkin jäämässä niukaksi tänäkin vuonna, mihin peilattuna emme näe osakkeen riski/tuotto-suhdetta erityisen houkuttelevana. Laskeneiden ennusteidemme ja osakekannan kasvun myötä laskemme tavoitehintamme 5,5 euroon (aik. 6,0 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksemme.
Q2-luvut jäivät ennusteistamme
Tecnotreen Q2-liikevaihto laski 3 % 18,7 MEUR:oon jääden selvästi noin 5 % kasvua odottaneesta ennusteestamme. Kasvun hidastumisen taustalla on osittain siirtymä ARR-malliin, mutta toisaalta myös tilausvirrassa on nähty alkuvuonna hidastumista. Tilauskanta on supistunut nyt kaksi neljännestä putkeen (Q2’24: 72,6 MEUR, 2023: 80,2 MEUR), mikä väkisin heijastuu liikevaihdon kehitykseen. Tecnotreen Q2-liikevoitto oli 3,5 MEUR (Q2’23: 6,2 MEUR), jota rasitti kuitenkin yhteensä 2,9 MEUR:n edestä aktivoitujen tuotekehitysmenojen sekä liiketoiminnan myyntiin liitännäisten saamisten alaskirjaukset. Oikaistu liikevoitto oli 6,4 MEUR, joka jäi niin ikään hieman ennusteistamme (7,0 MEUR).
Kassavirrassa nähtiin odotetusti kohentumista alkuvuodesta ja yhtiö antoi kassavirtaohjeistuksen
Kassavirta parani odotetusti alkuvuoden tasolta ja liiketoiminnan rahavirta oli Q2:lla 4,4 MEUR ja vapaa rahavirta 0,7 MEUR. Yhtiö myös antoi loppuvuoden osalta kassavirtaohjeistuksen, ja vapaan kassavirran odotetaan olevan H2:lla 2-5 MEUR. H1:n vapaa kassavirta oli -3,8 MEUR, joten ohjeistus odottaa koko vuoden vapaan kassavirran olevan -1,8 – 1,2 MEUR. Kassavirran osalta parantunut näkyvyys on luonnollisesti positiivista, mutta kassavirta ei kuitenkaan vielä heijastele lähellekään yhtiön tulostasoa ja on kokonaisuudessaan jäämässä tänä vuonna edelleen laihaksi.
Tulosohjeistus vaikuttaa haastavalta
Tecnotree odottaa edelleen vuoden 2024 liikevaihdon kasvavan 2-7 % ja liikevoiton 7-15 %. Etenkin liikevoiton kasvun osalta ohjeistus on näkemyksemme mukaan haastava saavuttaa ohjeistuksen viitatessa käsityksemme mukaan raportoituun liikevoittoon. H1:n osalta raportoitu liikevoitto on laskenut noin 18 % ja siten yhtiöllä on paljon kirittävää loppuvuodelle. Osaltaan tuloskasvussa auttaa yhtiön merkittävä kustannussäästöohjelma, jonka osalta yhtiö tavoittelee 4,5 MEUR:n säästöjä H2:lle. Odotamme liikevaihdon kasvavan tänä vuonna reilu 2 % 80,3 MEUR:oon ja raportoidun liikevoiton 1 % 24,1 MEUR:oon. Odotamme yhtiön jäävän ohjeistuksesta siten raportoidulla liikevoitolla mitattuna, mutta oikaistun liikevoiton odotamme kasvavan 13 % 27,0 MEUR:oon.
Nykyisellä kassavirran luontikyvyllä arvostus ei houkuttele
Tecnotreen vuosien 2024-2025 P/E-kertoimet ovat 5x ja vastaavat EV/EBIT-kertoimet 3x. Tasot ovat matalia, mutta niissä tulee huomioida tuloksen heikko laatu (tulos ei heijastele kassavirtaa). Kuluvan vuoden kassavirtakerroin (EV/OFCF) on 20x, mikä on korkea taso ottaen huomioon ettei se myöskään huomioi valuuttakurssitappioita. Arvostuksessa tulee myös huomioida yhtiön vaihtovelkakirjojen sekä henkilöstön kannustinohjelman tulevina vuosina aiheuttama diluutio (yhteisvaikutus noin 42 % nykykurssilla). Yhtiöllä on maantieteellisen laajenemisen, liiketoimintamallimuutoksen ja sopeutustoimien myötä aihioita kassavirtaprofiilin kohentamiseen, mutta jäämme nykyarvostuksella edelleen odottamaan näyttöjä tämän osalta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tecnotree
Tecnotree on vuonna 1978 perustettu kansainvälisesti operoiva ja teleoperaattoreiden palvelemiseen keskittynyt IT-ratkaisutoimittaja. Asiakkailleen Tecnotree tarjoaa pilvipohjaisia järjestelmiä nykyisten tuotteiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan, näiden taustalla olevien prosessien digitalisoimisiin sekä asiakkaan kokeman arvon kasvattamiseen. Yhtiön tuoteportfolio kattaa kaikki teleoperaattoreiden keskeiset liiketoiminnan hallintajärjestelmät ja niiden elinkaarten vaiheet. Yleisesti ratkaisujen päätoiminnallisuuksiin kuuluu esimerkiksi tuotteen, asiakkaan, tulovirran sekä tilausten hallintaan liittyvät ratkaisut. Tecnotreen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tämän lisäksi yhtiöllä on yhteensä kymmenen tuotekehitys- ja myyntikonttoria viidellä eri mantereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 78,4 | 80,3 | 83,6 |
kasvu-% | 9,50 % | 2,43 % | 4,13 % |
EBIT (oik.) | 23,8 | 27,0 | 25,8 |
EBIT-% (oik.) | 30,40 % | 33,56 % | 30,80 % |
EPS (oik.) | 0,71 | 1,02 | 1,01 |
Osinko | 0,01 | 0,02 | 0,02 |
Osinko % | 0,15 % | 0,83 % | 0,83 % |
P/E (oik.) | 9,64 | 2,35 | 2,37 |
EV/EBITDA | 4,10 | 1,41 | 0,94 |