Talenom Q2'24: Orgaaninen kasvu on tällä hetkellä tiukassa
Toistamme Talenomille lisää-suosituksen, mutta tarkistamme tavoitehintamme 6,0 euroon (aik. 6,3 €). Q2-tulos osui odotuksiimme, mutta operatiivisesti kehitys ei ollut näin suotuisaa. Orgaaninen kasvu oli negatiivista Suomessa ja Ruotsissa heikossa markkinatilanteessa, mutta kulupuolella toimenpiteet ovat purreet odotetusti. Espanjassa kehitys on ollut hyvää, ja Ruotsissakin asiat etenevät aikataulussa. Lähivuosina näemme onnistuuko Talenom Ruotsissa tuottavuus- ja kannattavuusparannuksissa, mikä määrittänee osakkeen suunnan.
Kasvuhaasteet jatkuivat Suomessa ja Ruotsissa
Talenomin liikevaihto oli Q2:lla 33,9 MEUR kasvaen 4,5 % vertailukaudesta. Ennakoimaamme (+8,2 %) heikompi kasvu tuli kokonaan Espanjasta, kun Suomessa ja Ruotsissa orgaaninen kasvu jäi negatiiviseksi vaikeassa markkinassa. Yhtiön tuloskoneessa eli Suomessa ennakoimaamme alhaisempi liikevaihto oli suoraan pois myös liiketuloksesta (4,3 MEUR vs. ennuste 5,2 MEUR). Vaikka Talenomin Q2:lla raportoima liiketulos (4,5 MEUR) oli linjassa ennusteemme (4,6 MEUR) kanssa, lukua nosti +0,6 MEUR:n kirjaus kohdistamattomissa erissä eli yritysostojen lisäkauppahintojen uudelleenarvioinnissa. Tämä liiketoimintaan kuulumaton erä pelasti yhtiön Suomen tulosalitukselta Q2:lla. Ruotsissa ja Espanjassa tuloskehitys oli hieman ennakoimaamme parempaa, ja molemmat ylsivät +0,4 MEUR:n käyttökatteeseen. Ruotsissa tärkeintä tällä hetkellä on omien ohjelmistojen käyttöönoton edistyminen ja muiden integraatiotöiden saattaminen päätökseen. Omien ohjelmistojen käyttöönotto tulee kuitenkin painamaan Ruotsin kannattavuutta koko vuoden 2024, mikä on ollut odotettua. Espanja taas näyttää edistyvän ennakoitua paremmin sekä kannattavuuden että orgaanisen kasvun suhteen.
Ennusteisiin operatiivisesti pieniä negatiivisia tarkistuksia, mutta ohjeistus kestänee
Talenom toisti ohjeistuksensa eli arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan noin 130-140 MEUR, käyttökatteen 34-40 MEUR sekä liikevoiton 14-17 MEUR. Ennusteemme olivat jo aiemmin ohjeistushaarukan alalaidassa, ja liikevaihdon osalta ohjeistus näyttää edelleen haastavalta Suomen ja Ruotsin heikon markkinanäkymän takia. Vuoden 2024 liiketulosennusteemme (14,3 MEUR) nousi hieman (aik. 14,1 MEUR), mutta tämä selittyy em. lisäkauppahintojen uudelleenarvioinnista. Tätä kautta Talenom yltänee tulosohjeistukseensa, vaikka markkinakehitys on ollut ennakoitua heikompaa. Lähivuosien tulosennusteemme laskivat noin 3 % kasvuennusteiden mukana, mutta orgaanisella kasvulla on edelleen edellytykset kiihtyä nopeasti markkinan piristymisen mukana. Kannattavuuden osalta sekä Ruotsi että erityisesti Espanja vaikuttaisivat olevan oikealla uralla, vaikka nykyiset tasot ovat tietysti edelleen heikkoja. Kansainvälistymisen kannalta lähivuodet ovat kriittisiä, kun 1) Ruotsissa omista ohjelmistoista pitäisi saada tehoja irti ja 2) orgaanisen kasvun pitäisi alkaa kiihtymään sekä Ruotsissa että Espanjassa.
Arvostus on kohtuullinen, mutta vaatii onnistumisia myös ulkomailla
Talenomin arvostus on varsin houkutteleva vuoteen 2025 katsottaessa (P/E 21x ja EV/EBIT 17x), mutta tässä on mukana voimakasta tuloskasvua. Liiketulos on ensi vuonnakin puhtaasti Suomen harteilla, mitä kautta Ruotsin ja Espanjan liiketoimintojen arvo ei näy tuloskertoimissa. Osien summa -laskelmamme indikoi nyt noin 6,0-6,2 €/osake arvoa (aik. 6,3 €), kun Suomen tulosennusteiden lievä lasku painoi sen arvoa. Ruotsin ja Espanjan arvot ovat varsin lähellä maiden kirja-arvoja (noin 1,6 €/osake). Jos edes kohtuullinen osuus Suomen menestystarinasta saataisiin tulevina vuosina monistettua ulkomailla, osake olisi erittäin edullinen keskipitkällä aikavälillä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Talenom
Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 121,7 | 130,1 | 145,4 |
kasvu-% | 19,21 % | 6,90 % | 11,74 % |
EBIT (oik.) | 11,1 | 14,3 | 19,8 |
EBIT-% (oik.) | 9,13 % | 10,98 % | 13,61 % |
EPS (oik.) | 0,14 | 0,17 | 0,26 |
Osinko | 0,19 | 0,20 | 0,21 |
Osinko % | 3,06 % | 5,52 % | 5,80 % |
P/E (oik.) | 43,18 | 21,54 | 14,16 |
EV/EBITDA | 11,19 | 6,71 | 5,87 |