Siili Solutions laaja raportti: Strategia tarkentunut vahvuuksien ympärille
Siili on viimeisien vuosien aikana näyttänyt hyvää kasvua ja kannattavuutta, erityisesti kansainvälisissä toiminnoissa. Haastava markkina kuitenkin katkaisi hyvän trendin. Viime vuonna yhtiö tarkensi strategiaansa ja vahvisti toimiala- sekä asiakasfokusta, mikä perustuu yhtiön luonnollisten vahvuuksien ympärille. Tämä antaa hyvät lähtökohdat jälleen vahvemmalle ja kannattavammalle kasvulle, kun markkina antaa vetoapua. Lyhyellä aikavälillä markkina kuitenkin rajoittaa kehitystä ja ennusteemme ovat siten, jopa selvästi alle taloudellisten tavoitteiden. Osakkeen arvostus (2024e EV/EBIT 9x) on lyhyen aikavälin tuotto/riski -suhteella neutraali. Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 8,60 euroon (aik. 9,3 €) heijastellen ennustemuutoksia.
Siilillä on todistettu perusta kannattavalle kasvulle
Siili kasvoi 2010-luvulla nopeasti Suomen IT-palvelumarkkinan keskisuurten toimijoiden joukkoon asemoimalla tarjoomansa IT-markkinan kasvaville alueille, menestymällä osaajakilpailussa ja tekemällä onnistuneita yrityskauppoja. Siilin ydin perustuu digitaaliseen kokemukseen, minkä lisäksi yhtiöllä on fokusoituneita toimintoja Suomessa ja kansainvälisesti. Vuosikymmenen lopulla yhtiö rakensi perustan seuraavalle kansainväliselle kasvuvaiheelle ja käänsi kannattavuuden hyvälle tasolle. Viime vuosina kansainväliset liiketoiminnot ovat vetäneet orgaanista kasvua ja vastaavat jo lähes 30 % liikevaihdosta.
Strategiassa vahvempi toimiala- ja asiakasfokus
Siilin strategia on tarkentunut aina väliajoin ja vuoden 2023 alusta yhtiö organisoitui toimialakohtaisesti ja kertoi hakevansa syvempiä asiakkuuksia. Siilin strategiset painopistealueet ovat 1) toimialoittain julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus, 2) markkinoittain Suomi, UK, Hollanti ja Saksa sekä kohdeasiakkaita suuret ja keskisuuret asiakkaat korkealla digimaturiteetilla. Strategian tarkentuminen toimialoittain on luonnollista, sillä se rakentuu yhtiön vahvuuksien ympärille ja mahdollistaa samalla paremmin asiakaskoon kasvattamisen sekä kumppanuuden syventämisen. Markkinafokus on nykyisissä markkinoissa, mikä parantaa onnistumisen todennäköisyyttä. Strategian tarkennuksen implementointi vie aikaa, mutta tässä tilanteessa sen pitäisi olla suhteellisen mutkaton ja positiivisen kehityksen näkyä viimeistään kun markkinatilanne paranee.
Markkinatilanne luo haasteita kehitykseen lyhyellä aikavälillä, pitkällä aikavälillä näkymät edelleen hyvät
Viime vuosi oli Siilille vaikea, kun markkinan heikkous iski erityisesti Siilin tärkeille osa-alueille ja yhtiö joutui toteuttamaan kahdet muutosneuvottelut. Asiakashintapaine rajoittaa kehitystä ja mitä pidempään se jatkuu, niin sitä kauemmin palautuminen myös kestää. Siilin taloudelliset tavoitteet (20 %:n liikevaihdon kasvu ja 12 %:n EBITA-% 2023–26) ovat ajalta ennen markkinatilanteen heikentymistä ja ovat nykyisessä markkinatilanteessa epärealistiset lyhyellä aikavälillä. Odotamme orgaanisen kasvun jäävän tavoitteista (10 %) markkinatilanteen rajoittamana ja olevan -5 %, +4 % ja +6 % vuosina 2024–26. Odotamme yhtiön vauhdittavan kasvua jälleen yritysostoin. EBITA-%:n odotamme olevan 6–7 %:n tasolla negatiivisen asiakashinta- sekä palkkainflaatio-yhtälön rajoittamana vuosina 2024–2026. Pitkällä aikavälillä pidämme tavoitetasoja realistisina, mutta ne vaativat vetoapua ensiksi markkinalta ja Suomen toiminnoilta.
Tuotto/riski -suhde ei houkuttele, mutta pitkällä aikavälillä potentiaalia piisaa mikäli yhtiö palaa aiempaan trendiin
Ennusteillamme vuosien 2024–25 EV/EBITA-kerroin on 9x ja 8x tai keskimäärin 10 % alle suomalaisten verrokkien. Arvostus on haastava lyhyellä aikavälillä, kun huomioidaan markkinan luomat haasteet, haasteiden keston ja syvyyden epävarmuus sekä tulosvaroitusriskit. Matala 0,57x EV/liikevaihto-kerroin ja kassavirtalaskelma (11,1 euroa) kuvaavat potentiaalia kannattavuuden normalisoituessa. Talouden ja IT-palvelumarkkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa suorittamisessa ja osakkeessa selvää nousuvara, mutta vielä ei ole sen aika.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,7 | 117,5 | 121,7 |
kasvu-% | 3,69 % | −4,26 % | 3,59 % |
EBIT (oik.) | 8,7 | 7,6 | 8,3 |
EBIT-% (oik.) | 7,12 % | 6,48 % | 6,80 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,66 | 0,77 |
Osinko | 0,26 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 2,78 % | 5,51 % | 6,43 % |
P/E (oik.) | 14,24 | 8,29 | 7,07 |
EV/EBITDA | 6,56 | 4,04 | 3,45 |