Siili Q3'24: Lähitulevaisuus näyttää haastavalta
Toistamme Siilin osakkeen vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 6,70 euroon (aik. 7,3 €) heijastellen ennustemuutoksia. Siilin liikevaihto ja kannattavuus laskivat ja jäivät odotuksista Q3:lla, koska markkina on edelleen ollut erittäin haastava. Näkemyksemme mukaan Siilillä olisi tarve uusille tehostustoimenpiteille, mutta yhtiö ei vaikuta lähtevän siihen. Markkinan jatkuessa heikkona on liikevaihdon ja kannattavuuden trendiä haastava katkaista ja pidämme uuden tulosvaroituksen riskiä selkeänä. Ennusteillamme arvostuskuva on lyhyellä aikavälillä haastava (2025 EV/EBITA 13x), myös ilman tulosvaroitusriskiä. Talouden ja IT-palvelumarkkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa tekemisessä ja osakkeessa nousuvaraa, mutta vielä ei ole sen aika.
Liikevaihto laski odotuksia enemmän Q3:lla
Siilin liikevaihto laski Q3:lla 11 % 24,1 MEUR:oon, mikä oli alle 25,2 MEUR:n ennusteemme. Yhtiö kommentoi IT-palvelumarkkinan tilanteen jatkuneen haastavana ja palautumisen kestäneen odotettua pitempään. Asiakkaiden päätöksenteko ja hankkeiden aloitus on edelleen hidasta, mitä on kuulunut myös muilta sektorin toimijoilta. Ymmärryksemme mukaan julkisen sektorin hintakilpailu on jopa kiristynyt ja siten liiketoimintamahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Finanssitoimialan kysyntä on ollut suhteellisesti parempaa. Yhtiön henkilöstömäärä laski 25:llä Q3:lla Q2:sta, vaikka Siili kertoi Q2:lla rekrytoivansa, loppuvuonna erityisesti data- ja tekoälyosaamiseen. Kyseiset osaajat ovat ”avainosaajia” ja samalla hyvin haluttuja IT-markkinalla. Alihankinnan käyttö nousi Q3:lla 10:llä osaajalla ja oli 148, mikä kuvastaa sitä että Siilille, kuten monelle sektorin muullekin yhtiölle alihankinta koostuu kriittisistä osaajista.
Kannattavuus oli heikko ja jäi odotuksista Q3:lla
Oikaistu EBITA-liikevoitto oli 0,7 MEUR ja alle 1,3 MEUR:n ennusteemme. Oikaistu EBITA-% oli näin 2,9 % ja heikko sekä laski edelliseen neljänneksen 5,9 %:sta. Näin Siilillä on liikevaihdon sekä kannattavuuden trendi heikkenemään päin, vaikka vertailukausi helpottui. Näkemyksemme mukaan Siilillä olisi selvä tarve uusille tehostustoimenpiteille, mutta vaikuttaa, että yhtiö ei halua turvautua tähän. Tämä on työntekijämielikuvan näkökulmasta positiivista. Kannattavuus on kuitenkin selvässä paineessa edelleen, kunnes markkinakysyntä ja hinnoitteluympäristö paranee.
Siilillä on riski uudelle tulosvaroitukselle vuodelta 2024
Siili antoi tulosvaroituksen syyskuussa ja odottaa nyt koko vuoden liikevaihdon olevan 106–116 MEUR ja oikaistun EBITAn olevan 4,5–6,5 MEUR. Q3-luvut olivat kuitenkin odotettua heikommat ja markkinan vaikutukset Siilin liiketoimintaan tuntuvat odotettua voimakkaammilta. Näin laskimme edelleen ennusteita melko selvästi lähivuosille. Ennustamme nyt vuoden 2024 liikevaihdon laskevan 10 % 110 MEUR:oon ja oikaistun EBITA-liikevoiton olevan 4,5 MEUR. Näin tulosohjeistus on jälleen vaarassa. Ennusteemme sisältää jo Q4:llä 35 henkilön vähenemisen ja mikäli liikevaihdon lasku jatkuu ennustettua voimakkaampana on edelleen lisäsäästöille arviomme mukaan tarvetta.
Arvostuskuva on haastava ja uusi tulosvaroitusriski pitää varovaisena, pitkällä aikavälillä mielenkiintoinen osake
Ennusteillamme vuosien 2024-25 EV/EBITA-kertoimet ovat 13x tai reilu 20 % yli suomalaisten verrokkien. Absoluuttisesti ja suhteellisesti kertoimet ovat haastavat lyhyellä aikavälillä, erityisesti huomioiden markkinan luomat haasteet ja tulosvaroitusriskit, vaikka ennusteetkin ovat selvästi alle potentiaalin. Matala 0,54x EV/liikevaihto-kerroin ja kassavirtalaskelma (7,5 euroa) kuvaavat potentiaalia kannattavuuden hieman palautuessa, mutta siihen emme ole vielä valmiita tukeutumaan, koska tulostrendi on jälleen heikkenemään päin ja epävarmuutta on sen kestosta ja syvyydestä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,7 | 110,1 | 108,9 |
kasvu-% | 3,69 % | −10,30 % | −1,06 % |
EBIT (oik.) | 8,7 | 4,5 | 4,6 |
EBIT-% (oik.) | 7,12 % | 4,07 % | 4,21 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,36 | 0,40 |
Osinko | 0,26 | 0,13 | 0,15 |
Osinko % | 2,78 % | 2,39 % | 2,76 % |
P/E (oik.) | 14,24 | 15,14 | 13,60 |
EV/EBITDA | 6,56 | 6,55 | 5,56 |