Robit Q3'24: Rakentamisessa riittää painolastia
Robitin Q3-luvuissa näkyi matalaksi jääneen liikevaihdon vaikutus kannattavuuteen ja ennakkokommentissamme väläyttämämme riskit toteutuivat. Robit pyrkii kasvuun aktiivisen uusasiakashankinnan avulla, mutta ei voi mitään rakentamisen anemialle. Tulosennusteleikkauksemme ovat prosenteissa merkittäviä, mutta euroissa eivät niinkään. Osakkeen arvostus on vieläkin edullinen. Säilytämme lisää-suosituksen, mutta koska tulosennusteemme ovat edelleen laskeneet, leikkaamme tavoitehinnan 1,70 (aik. 1,90) euroon.
Miltei murskalukemat Q3:lla
Robitin Q3-tilauskertymä laski -16 % v/v, mutta lyhyen kiertoajan vuoksi tilauskertymästä ei voi vetää paljonkaan johtopäätöksiä. Tilauksissa nähtiin rekyyliä Q2:n vahvasta tilauskertymästä sekä rakennussektorin heikon peruskysynnän vaikutusta. Q3-liikevaihto oli hyvin pehmeä odotuksiin nähden, mikä johtui Down the Hole -liikevaihdon -47 %:n v/v pudotuksesta. DtH-toimintaa haittasi kaivonporauksen yleisesti heikko markkina sekä yhden merkittävän toimitussopimuksen päättyminen. Robitin uudet asiakkaat eivät vielä juuri näkyneet luvuissa eivätkä riitä loppuvuonnakaan kokonaan korvaamaan mainittua päättynyttä asiakassuhdetta. Q3:n liikevoittotaso (marg. 0,0 %) oli heikko ja Robit viittasi matalaan liikevaihtoon sekä korkeisiin rahtikuluihin. Yhtiön mukaan rahtikulut olivat laskusuunnassa verrattuna Q2:een, mutta Q3:lla kuluja syntyi silti 0,5 MEUR enemmän kuin Q3’23:lla. ”Normaaleilla” rahtikuluilla Robitin Q3:n EBIT-marginaali olisi ollut lähes siedettävä 2,3 %. Nettorahoitus-kulut olivat kurssitappioiden vuoksi odotuksia korkeammat, mutta verokirjaus taas oli positiivinen.
Rakentaminen on ennusteissa avainasemassa
Robit arvioi kaivospuolen kysynnän edelleen pysyvän hyvällä tasolla, mutta rakennusteollisuuden (n. 45 % Robitin liikevaihdosta) loppuvuoden 2024 kysyntänäkymää alennettiin heikoksi. Vuoden 2024 liikevaihto-ohjeistusta ehdittiin alentaa jo keskiviikkona ja Robit odottaa nyt liikevaihdon laskevan (aik. kasvavan). Robit totesi, että infrarakentamisen näkymät ovat hieman paremmat kuin talonrakentamisen, mutta lähtötaso on matala ja koko alaa on leimannut projektien toistuva lykkääminen. Kaivossektorilla Robitin tärkein kysyntäajuri on nyt kulta, jota hyvä hintataso tukee ja myös kuparissa tilanne on hyvä. Robitin toiveet paremmasta nojaavat osittain uusiin asiakkaisiin ja toimitussopimuksiin. Yhtiön tarjouskannassa on useita isojakin asiakkaita, joiden päätöksentekoa odotetaan ennen vuodenvaihdetta. Rakentamisen pitkittyneet ongelmat ja uusien asiakkaiden ennakoimaamme hitaampi näkyminen Robitin numeroissa ovat saaneet meidät laskemaan vuosien 2024-2026 liikevaihtoennustei-tamme 7…11 %:lla. Robitin tulosvivun vuoksi tulosennusteidemme leikkaukset ovat prosenteissa merkittäviä.
Arvostustaso ei päätä huimaa
Robitin osakkeen kokonaistuotto-odotus on EV/EBITDA:lla ja vuoden 2025 ennusteilla mitattuna +16 % p.a. eli selvästi yli oman pääoman reilun 11 %:n p.a. tuottovaatimuksen. Kokonaisuutena osakkeen riskikorjattu tuotto-odotus on houkutteleva. Suhteessa verrokkeihin Robitin osake on EV/EBITDA-kertoimella ja vuoden 2025 ennusteilla arvostettu -19 % diskontolle, mikä on suurempi kuin Robitille perusteltuna pitämämme -10 %:n kerroinalennus. Robitin tuloskäänteen varhaisesta vaiheesta johtuen vuoden 2025 P/E- ja EV/EBIT-kertoimet indikoivat kuitenkin preemioarvostusta ja kaikkiaan osakkeen verrokkihinnoittelu on epäyhtenäinen. DCF-malli antaa Robitin osakkeen arvoksi 1,8 euroa, mihin on +20 %:n nousuvara.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Robit
Robit on vahvasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen kaivosteollisuudessa, rakentamisessa, geotekniikassa sekä kaivonporauksessa. Yhtiö kuuluu alallaan maailman viiden suurimman joukkoon ja sillä on 8 omaa myynti- ja palvelupistettä sekä yli 100 jakelijan globaali myyntiverkosto. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 92,9 | 89,2 | 96,4 |
kasvu-% | −17,01 % | −3,99 % | 8,05 % |
EBIT (oik.) | −0,1 | 1,8 | 3,6 |
EBIT-% (oik.) | −0,06 % | 2,02 % | 3,74 % |
EPS (oik.) | −0,15 | −0,00 | 0,08 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,04 |
Osinko % | 3,14 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 15,17 |
EV/EBITDA | 10,30 | 7,69 | 5,74 |