Outokumpu Q3'24: Koneet käyvät hitaalla
Outokummun Q3-luvut ylittivät ennusteemme, mutta raportti ei aiheuttanut riemun kiljahduksia tulosylityksen laatu sekä odotettua vaisummat lyhyen tähtäimen volyyminäkymät huomioiden. Olemme laskeneet lyhyen tähtäimen ennusteitamme ohjeistusta ja päämarkkinoiden vaisua kysyntänäkymää heijastellen. Suhteessa yli syklin tulostasoon matalalla oleva arvostus puoltaa kuitenkin mielestämme hajautettuja lisäostoja, vaikka odotuksia paremmasta toimintaympäristöstä on jälleen lykätty eikä noususuhdanteen ajurit näytä vahvoilta juuri nyt. Siten toistamme lisää-suosituksemme ja 4,0 euron tavoitehintamme. Outokummun toimitusjohtajan Q3-haastattelu on katsottavissa tästä linkistä.
Q3-tulos ylitti odotukset, mutta raportti ei aiheuta riemun kiljahduksia
Outokumpu ylsi Q3’24:llä 86 MEUR:n oikaistuun käyttökatteeseen, mikä ylitti sekä meidän että konsensuksen odotukset. Tämän taustalla oli odotuksiamme matalammista ruostumattoman teräksen myyntimääristä huolimatta tuntuvasti ennusteemme ylittänyt Europe-segmentti. Sen tulostasoa vahvisti kuitenkin selvästi metallien hintojen muutoksen vaikutus, eikä tulosylityksestä siten kannata vetää suurempia johtopäätöksiä. Tulosylitystä tuki myös Ferrochromen hyvä tulostaso, vaikkakin se operoi edelleen vajaalla kapasiteetilla. Myyntimäärien laskusta kärsinyt Americas taas lievästi alitti ennusteemme. Kaiken kaikkiaan konsernitason myyntimäärien vakaa kehitys edellisestä neljänneksestä kuvastaakin heikkoa markkinatilannetta, joka rasittaa kaikkia tulossylintereitä. Operatiivista tulosylitystä heijastellen Q3:n osakekohtainen tulos asettui ennusteiden yläpuolelle 0,05 euroon osakkeelta. Syklin heikko vaihe on heijastunut myös vapaaseen rahavirtaan, joka jää kuluvana vuonna heikoksi. Vahvistuneen taseen kokonaiskuvaa (nettovelka 212 MEUR, tai 0,8x oikaistu käyttökate) tämä ei muuta, mutta se luonnollisesti heikentää lyhyen tähtäimen pääoman allokoinnin mahdollisuuksia.
Loppuvuoden ja myös vuoden 2025 ennusteisiin kohdistui laskupainetta
Outokumpu ohjeisti Q4:lle 0-10 % laskevia ruostumattoman teräksen toimituksia ja laskevaa oikaistua käyttökatetta. Volyymien lasku on tulokselle luonnollisesti selvä ajuri, minkä lisäksi tietyt kustannuksia kohottavat tekijät painavat tulostasoa. Olemme laskeneet lyhyen tähtäimen ennusteitamme tätä taustaa sekä edelleen lykkääntyneitä talouden toipumisen odotuksia heijastellen. Myyntimäärien muutoksen ajamana Q4:n oikaistun käyttökatteen ennusteemme laski 35 MEUR:oon (aik. 65 MEUR). Erityisesti vaisua makronäkymää heijastellen olemme myös laskeneet ennusteitamme kaikkien segmenttien osalta vuodelle 2025. Tätä heijastellen ensi vuoden oikaistun käyttökatteen ennusteemme laski 12 %, mutta lykkääntyneet odotukset kysynnän piristymisestä eivät mielestämme anna syytä muuttaa arviotamme yli syklin katsovasta tulostasosta.
Matala arvostus puoltaa lisäostoja vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta
Kuluvan vuoden heikolla tuloksella osakkeen arvostuskertoimet ovat korkeat, mutta yli syklin katsovaan tulostasoon suhteutettuna osake on mielestämme maltillisesti hinnoiteltu (P/E-kerroin ~ 6-9x ja EV/EBIT ~ 4-6x). Tätä samaa arvostuskuvaa piirtää myös pitkän aikavälin historialliseen keskimääräiseen vapaaseen rahavirtaan suhteutettu arvostus (P/FCF vajaa 8x). Siten maltillista arvostusta ja yli nykyisen vaisun syklin ylitse kantavaa hyvää rahoitusasemaa peilaten pidämme osakkeen tuotto/riski-suhdetta houkuttelevana, vaikka seuraavan noususuhdanteen alkaminen antaa odottaa itseään. Samalla muistutamme, ettei edellä mainitut arvonmääritysmenetelmät toimi ostojen ajoittamiseen, mikä puoltaa lisäostojen ajallista hajautusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Outokumpu
Outokumpu on vuonna 1932 perustettu ruostumattoman teräksen globaali valmistaja. Yhtiön liiketoiminta perustuu kykyyn räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi yhtiön asiakkaat valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on tuhansia ammattilaista yli useassa kymmenessä maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6 960,4 | 6 055,8 | 6 747,2 |
kasvu-% | −26,68 % | −13,00 % | 11,42 % |
EBIT (oik.) | 274,0 | −6,1 | 176,9 |
EBIT-% (oik.) | 3,94 % | −0,10 % | 2,62 % |
EPS (oik.) | 0,61 | −0,07 | 0,23 |
Osinko | 0,26 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 5,80 % | 3,52 % | |
P/E (oik.) | 7,34 | - | 12,18 |
EV/EBITDA | 4,44 | 6,06 | 3,53 |