Nexstim: Kassavirtakäänteelle lisävarmistusta
Nexstimin yllätysten vuosi sai jatkoa perjantaina, kun yhtiö julkaisi uuden kehitys- ja jakeluyhteistyösopimuksen saksalaisen Brainlab AG:n kanssa. Sopimus vahvistaa Nexstimin rahoitusasemaa ja parantaa tulosta ensi vuodesta alkaen. Myös pidemmän aikavälin näkymät kohenevat jakeluvoiman kasvaessa kumppanuuden myötä. Rahavirtojen pysyvämpi kääntyminen näyttää todennäköiseltä, mikä nostaa hyväksymiämme osakkeen arvostuskertoimia. Nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. myy) ja tavoitehintamme 6,2 euroon (aik. 4,0) ennustemuutosten ja riskitason laskun myötä.
Sopimus tuo jakeluvoimaa Nexstimin tuotteille
Kehitysyhteistyösopimus koskee Nexstimin diagnostiikkaliiketoimintaa, jossa yhtiöiden on käsityksemme mukaan tarkoitus integroida Nexstimin leikkausta edeltävä aivoalueiden kartoitusteknologia kiinteämmäksi osaksi Brainlabin palvelutarjoomaa. Jakelusopimuksen osalta Brainlab alkaa jaella tiettyjä Nexstimin tuotteita sekä Nexstimin nykyisillä avainmarkkinoilla Yhdysvalloissa ja saksankielisessä Euroopassa että myös uusilla markkinoilla. Sopimuksen myötä näemme siten Nexstimin tuotteiden jakeluvoiman kasvavan maantieteellisesti ja myös Brainlabin suurempien resurssien seurauksena. Nykyisistä jakelusopimuksista luopuminen voisi aiheuttaa katkoksia myyntiin, mutta sopimuksen 4 MEUR:n taattu myyntikate vuonna 2025 kumoaa tämän riskin ja tuo Nexstimille varmaa kasvua. Tiedotteen sanamuodon perusteella taattu myyntikate voi jatkua myös vuoden 2025 jälkeen, mutta jatkuvuuteen ei tällä hetkellä ole näkyvyyttä.
Sopimus sisältää pääomasijoituksen sekä mahdollisen lisäsijoituksen ja parantaa Nexstimin rahoitusasemaa
Osana sopimusta Brainlab tekee Nexstimiin 1,15 MEUR:n pääomasijoituksen 4,58 euron osakehinnalla. Merkinnän myötä osakemäärä kasvaa 250 000:lla (+3,6 %). Sijoitus tukee edelleen Nexstimin jo aiemmin vahvistunutta kassaa. Lisäksi sopimus sisältää warrantteja, joiden kautta Brainlabilla on oikeus, mutta ei velvollisuutta merkitä 790 000 osaketta 5,0 euron hintaan maaliskuuhun 2027 mennessä. Warranttien täysimääräinen käyttäminen nostaisi Brainlabin omistusosuuden noin 13 %:iin Nexstimistä. Sopimuksen myötä Brainlab maksaa Nexstimille 1,0 MEUR:n ennakkomaksun. Erillisessä tiedotteessa Nexstim kertoi myös 650 TEUR:n vaihtovelkakirjalainan muuttamisesta osakkeiksi, mikä kasvattaa osakemäärää 146 194 osakkeella (+ 2 %) ja laskee vastaavasti velkaa.
Ennusteet nousevat takuutulojen ja jakeluvoiman kasvamisen myötä
Kuluvan vuoden ennusteemme säilyvät ennallaan, mutta tulevien vuosien ennusteissa on merkittäviä korotuksia yllätyksenä tulleeseen sopimukseen perustuen. 4 MEUR:n taatulla myyntikatteella on liikevaihtoa ja tulosta nostava vaikutus vuonna 2025. Uskomme vastaavan vaikutuksen jatkuvan myös vuonna 2026, vaikka tätä ei tiedotteessa varmuudella ilmaistakaan. Jakeluvoiman kasvamisen myötä myös keskipitkän aikavälin ennusteemme nousevat.
Rahavirtakäänne sallii korkeamman arvostuksen
Ennustemuutosten myötä arvioimme Nexstimin saavuttavan pysyvän rahavirtakäänteen, mikä nostaa hyväksymäämme EV/S-kerroinhaarukkaa 3–5x:n. Pidämme arvostusta tältä pohjalta houkuttelevana kertoimen ollessa noin 3x vuoden 2025 ennusteilla. Myös DCF-arvo viittaa osakkeen nousuvaraan. Muistutamme, että osakkeeseen liittyy edelleen runsaasti binäärisyyttä Sinaptica- ja Magnus Medica -sopimusten kautta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nexstim
Nexstim on vuonna 2000 perustettu suomalainen kansainvälisillä markkinoilla toimiva terveysteknologiayhtiö, jonka tuotteet mahdollistavat aivokuoren toiminnallisten alueiden kartoituksen ja halutun aivoalueen tarkan stimuloinnin sähkökentän avulla. Nexstimin liiketoiminta jakaantuu diagnostiikka- (Navigated Brain Stimulation NBS) ja terapia (Navigated Brain Therapy NBT) -liiketoimintoihin. Yhtiö on hiljattain alkanut tarjota asiakkailleen myös yhdistelmälaitteistoja, jotka sisältävät sekä NBS- että NBT-toiminnallisuudet. Nexstimillä on asiakkaita useassa kymmenessä maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.12.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7,2 | 9,1 | 13,2 |
kasvu-% | −23,93 % | 25,86 % | 44,44 % |
EBIT (oik.) | −1,2 | 0,0 | 1,7 |
EBIT-% (oik.) | −16,94 % | 0,03 % | 13,09 % |
EPS (oik.) | −0,18 | −0,01 | 0,21 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 29,02 |
EV/EBITDA | - | 54,96 | 17,84 |