Mandatum Q3'24: Aika loikata takaisin kyytiin
Mandatum julkaisi tuloslukujen osalta hieman odotuksistamme jääneen Q3-raportin. Alitus tuli kvartaaleittain heiluvasta sijoitustoiminnan tuloksesta, ja konsernin kasvumoottorin eli pääomakevyiden liiketoimintojen kehitys oli selvästi ennusteitamme väkevämpää. Vaikka vahva kehitys nostikin näiden osalta näkymiä, laskivat lähivuosien liikevoittoennusteemme hieman sijoitustoiminnan tuloksen ennustetarkennuksista johtuen. Osakkeen arvostus taas on muuttunut kurssilaskun jäljiltä houkuttelevaksi, joten nostamme suosituksemme lisää-tasolle ja toistamme 4,5 euron tavoitehintamme.
Myynti veti yhä hyvin kausiluonteisesti hitaammalla kvartaalilla
Pääomakevyiden liiketoimintojen osalta vuosi jatkui vahvasti Q3:lla. Konsernin tärkeimmän kasvun lähteen eli varainhoidon uusmyynti sujui jälleen hyvin kausiluonteisesti hiljaisemmalla kvartaalilla, ja tulos sai tukea parantuneesta kulutehokkuudesta. Riskihenkivakuutuksen tulos oli niin ikään odotuksiamme parempi. Sijoitustoiminnan tulos jäi puolestaan odotuksiamme matalammaksi, minkä lisäksi konsernin muu tulos oli ennusteitamme vahvemmin tappiolla pääosin kertaluonteisista kulueristä johtuen. Nämä tekijät hautasivat alleen pääomakevyiden liiketoimintojen vahvan kehityksen, joten Mandatumin konsernitason tulos jäi lopulta ennusteestamme. Tulospäivän anti kallistuu kuitenkin positiivisen puolelle ennustealituksen tultua pääosin kvartaaleittain heiluvista sijoitustuotoista. Keskeinen tekijä odotuksiamme heikompien sijoitustuottojen taustalla oli markkinakorkojen selvästä laskusta johtunut vakuutusvelan laskennallinen muutos.
Laskimme hieman sijoitussalkun tuottoennusteita
Nostimme Mandatumin pääomakevyiden liiketoimintojen ennusteitamme varainhoidon parantuneen kulutehokkuuden sekä riskihenkivakuutuksen vahvistuneen tuloksen myötä. Sijoitustuottojen ennustetarkennuksien takia lähivuosien liikevoittoennusteemme kuitenkin laskivat 3–5 %. Nostimme samalla aavistuksen ylöspäin lähivuosien voitonjakoennusteitamme Mandatumin kasvaneen voitonjakokyvyn mukana.
Ennusteissamme varainhoidon tulos tulee jatkamaan selvää kasvuaan, mutta konsernitason tulos on lähivuodet laskussa laskuperusteisen korkokannan supistumisen osuessa sijoitussalkun tuottoon. Kokonaisuudessaan odotamme Mandatumin tuloksen ennen veroja saavuttavan huippunsa kuluvana vuonna ja laskevan tämän jälkeen asteittain. Nykyisillä arvioillamme varainhoidon kasvu kompensoi korkotason laskun sekä supistuvan laskuperustekorkoisen kannan tulosvaikutuksen vasta lähempänä vuosikymmenen vaihdetta.
Tuotto-odotus on kääntynyt houkuttelevaksi
Olemme haarukoineet Mandatumin arvoa osinkomallin kautta, sillä se huomioi parhaiten yhtiön korkean voitonjakosuhteen sekä ylipääomitetun taseen purkamisen. Mandatumin tuotto-odotus nojaa hieman poikkeuksellisesti huomattavilta osin korkeaan osinkotuottoon, sillä tulos on rakenteellisesti laskussa vielä useita vuosia. Ennustamamme voitonjaon sekä taseen ylimääräisen pääoman huomioivan osinkomallimme mukainen arvo Mandatumin osakkeelle on noin 4,6 euroa (aik. 4,5€). Pieni kasvu selittyy edellisestä päivityksestä nousseilla voitonjakoennusteilla. Osinkomallimme indikoi osakkeen olevan jo maltillisesti hinnoiteltu, joten kurssilaskun jäljiltä tuotto-odotus on noussut jälleen houkuttelevaksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Mandatum
Mandatum toimii finanssisektorilla. Yritys tarjoaa erilaisia rahoituspalveluita sekä yksityisille säästäjille että yritysasiakkaille. Valikoima on laaja ja sisältää pääosin pääoma- ja varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkkiot ja palkkiot, eläkejärjestelyt ja henkilökohtaisen riskivakuutuksen. Suurimmat toiminnot sijaitsevat Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 135,0 | 154,0 | 168,9 |
kasvu-% | 7,14 % | 14,04 % | 9,73 % |
EBIT (oik.) | 210,4 | 218,8 | 190,1 |
EBIT-% (oik.) | 155,85 % | 142,10 % | 112,54 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,34 | 0,30 |
Osinko | 0,33 | 0,34 | 0,35 |
Osinko % | 8,11 % | 7,87 % | 8,11 % |
P/E (oik.) | 12,75 | 12,54 | 14,43 |
EV/EBITDA | 7,19 | 9,09 | 8,98 |