Mallisalkku: Avasimme position Incapissa
Allokoimme tänään noin 5 % Mallisalkun pääomasta Incapiin. Incap on yksi laadukkaimpia sopimusvalmistajia, mistä yhtiön tehokas kulurakenne ja vahva kannattavuus kertoo. Viime vuonna yhtiön suurimpaan asiakkaaseen liittyvät riskit osin realisoituivat, mikä nähdäksemme painaa edelleen osakkeen arvostusta. Tilanne näyttäisi kuitenkin olevan nyt paranemaan päin ja Incap siirtymässä takaisin vahvalle tuloskasvu-uralle, mikä toteutuessaan tarjoaa houkuttelevan tuotto-odotuksen. Tiedostamme kuitenkin sen, että asiakasriski on jatkossakin läsnä ja voi huonossa skenaariossa aiheuttaa huomattavia töyssyjä Incapin kehitykselle ja sitä kautta osakkeelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Incap
Incap on vuonna 1982 perustettu kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Yhtiö on keskittynyt pääosin korkean teknologian teollisuuselektroniikan osa- ja kokonaissovelluksien valmistamiseen. Tyypillisiä teollisuuselektroniikan loppusovelluksia ovat mm. muuntajat, invertterit, mittaus- ja luentainstrumentit sekä erilaiset automaatiosovellukset.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 221,6 | 233,8 | 257,1 |
kasvu-% | −15,99 % | 5,49 % | 10,00 % |
EBIT (oik.) | 30,6 | 29,3 | 33,4 |
EBIT-% (oik.) | 13,81 % | 12,54 % | 12,99 % |
EPS (oik.) | 0,75 | 0,72 | 0,85 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 10,38 | 14,17 | 12,01 |
EV/EBITDA | 6,70 | 8,18 | 6,86 |