HKFoods Q3'24: Tehostustoimet purreet hyvin
Yhtiön parantunut kannattavuus vauhdittaa taseen vahvistamista ja tukee pyrkimyksiä hybridilainan lyhentämiseen sekä osingonmaksun palauttamiseen. Arvostus ei näytä osakkeen riskitasoon nähden vieläkään edulliselta. Tuloskehitys heijastuu osakkeen arvoon voimakkaalla vipuvaikutuksella korkeasta velkaisuudesta johtuen. Toistamme vähennä-suosituksen, mutta nostamme tavoitehinnan 0,85 euroon (aik. 0,70€).
Kasvu, hyvä myynnin jakauma ja tuotannon tehostaminen tukivat kannattavuutta
Liikevaihto kasvoi Q3:lla merkittävät 9 % v/v, mikä jäi kuitenkin alle 12 %:n ennusteemme. Toteutuneesta kasvusta arviomme mukaan noin 2/3 syntyi Puolan pekoniliiketoiminnan ulkoisen liikevaihdon kasvusta, mitä voidaan pitää kirjausteknisenä muutoksena. Orgaaninen kasvu oli siten maltillisempaa, joskin kuitenkin selvästi positiivista. Yhtiön mukaan kasvua syntyi mm. kaupallisten onnistumisten ja kattavan tuoteportfolion ansiosta. Kotimaan myynnin rakenne vahvistui vähittäiskaupan ja foodservice-kanavien kasvun myötä. Bruttokate parantui selvästi 8,9 %:iin (Q3’23: 7,4 %) ja oikaistu liikevoitto kasvoi 11,6 MEUR:oon (Q3’23: 6,6 MEUR) ylittäen 9,1 MEUR:n ennusteemme. Vahvan kannattavuuden taustalla ovat yhtiön toteuttamat tehostamiseen tähtäävät investoinnit ja säästötoimet. Yhtiö kertoi, että Q2:lla loppuun saatettu Rauman siipikarjaleikkaamon automaatioinvestointi on jo ylittänyt sen tehokkuudelle asetetut tavoitteet. Myös kuluttajien käyttäytymisen nähdään kehittyneen kohti normaalimpaa tilaa inflaation hellittämisen myötä ja yhtiön mukaan myös foodservice-markkina on taas kasvussa.
Edellytyksiä lisätuloskasvuun löytyy, jos toimintaympäristön riskit eivät realisoidu
Yhtiö piti syyskuussa nostetun tulosohjeistuksensa ennallaan. Vuoden 2024 oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan 22-25 MEUR, mikä edellyttää Q4:n tuloksen kasvavan 4,6-7,6 MEUR:oon (Q4’23: 3 MEUR). Nähdäksemme kannattavuudessa on otettu merkittäviä harppauksia tehostamistoimien myötä ja odotamme tuloskasvun jatkuvan maltillisena vuosien 2025-26 aikana (liikevoitto 25-26 MEUR, nostimme ennusteita 6 %). Osa saavutetuista tehokkuushyödyistä ei näy täysimääräisesti vielä vuoden 2024 luvuissa ja arvioimme pientä hallinnon tehostamisvaraa olevan yhä Tanskan divestoinnin toteuduttua lokakuun lopussa. Investoinnit valmisaterioihin ja kypsiin tuotteisiin tarjoavat kasvua vuoden 2025 puolivälistä alkaen. Kiinan uhkaamat sianlihan tuontirajoitukset tai toisaalta mahdolliset muutokset kustannusympäristössä luovat osaltaan epävarmuutta tuloskehityksen ympärille.
Tuotto-odotus ei vielä riitä
Odotuksiamme korkeampi tulostaso parantaa näkymiä HKFoodsin taseen vahvistamisen osalta. Oletamme yhä ennusteissamme, että yhtiö lunastaisi hybridilainansa vasta vuoden 2026 syyskuussa, mutta parantuneen tulostason myötä myös vuotta aikaisempi lunastaminen voisi tulla mahdolliseksi yhtiön pystyessä kerryttämään korkeammat turvamarginaalit taseen velkaisuutta koskeviin kovenantteihin. Nettovelan ja käyttökatteen suhde on ennusteissamme 2,7x vuoden 2024 lopussa, sillä Tanska-divestoinnista saadut 37 MEUR käytettiin Q4:llä velkojen lyhennyksiin. Osakkeen nykyinen arvostus on mielestämme melko lähellä käypää tasoa. EV/EBIT-kerroin on kuluvan vuoden ennusteillamme hieman yli käyvän noin 10x tason. Jos nykyinen tulostaso osoittautuu kestäväksi ja ennustamamme maltillinen tuloskasvu toteutuu, laskisi EV/EBIT vuonna 2025 jo lähemmäs 9x:ää. Emme kuitenkaan näe kyseistä arvostustasoa houkuttelevana ilman osinkotuottoa ottaen huomioon yhtiön velkaisuuden ja tulostason historiallisen volatiliteetin, jotka nostavat sijoituksen riskitasoa. Mikäli tulostaso kuitenkin jatkaisi parantumista kestävästi, nostaisi tämä merkittävästi osakkeen arvoa yhtiön korkean velkavivun takia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
HKFoods
HKFoods on elintarviketeollisuudessa toimiva yritys pitäen sisällään mm. lihanjalostusta ja valmisruokatuotteiden valmistusta. Yhtiö tekee läheistä yhteistyötä lihan alkutuottajien kanssa. Liiketoiminnan päämarkkina-alue on Suomi ja pääkonttori sijaitsee Turussa. Keskeisimpiä myyntikanavia ovat vähittäiskauppa, ravintola-ala sekä vienti- ja teollisuusasiakkaat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 163,2 | 1 008,9 | 1 054,6 |
kasvu-% | −36,57 % | −13,27 % | 4,53 % |
EBIT (oik.) | 14,9 | 23,7 | 25,0 |
EBIT-% (oik.) | 1,28 % | 2,35 % | 2,37 % |
EPS (oik.) | −0,25 | −0,04 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 69,16 |
EV/EBITDA | 7,13 | 4,20 | 3,72 |