Fiskars laaja raportti: Itsenäisemmillä segmenteillä kasvun luontiin
Fiskarsin kysyntä on pysynyt koronan tuoman nosteen jälkeen vaisuna ja kannattavuutta on puolustettu tehostamistoimilla. Uskomme kysynnän kääntyvän asteittain nousuun lähivuosina, joka tukee myös marginaalin parantumista. Tämä on kuitenkin mielestämme pitkälti hinnoiteltu jo osakkeeseen. Toistamme vähennä-suosituksen ja 15 euron tavoitehinnan.
Laaja brändivalikoima ja maantieteellinen peitto
Fiskars on laajan ja arvostetun brändisalkun omaava kuluttajatuoteyhtiö, jonka tuotteet keskittyvät mm. erilaisiin kodintuotteisiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Nykymuotoinen Fiskars-konserni on muodostunut sen historiallisen pääbrändin, Fiskarsin, lisäksi usean yrityskaupan myötä, jotka ovat vieneet yhtiön uusille maantieteellisille alueille ja tuotekategorioihin. Konsernin brändiportfolioon kuuluvia brändejä ovat mm. Fiskars, Iittala, Royal Copenhagen, Gerber, Wedgwood ja Waterford sekä Georg Jensen. Yhtiö on nykyisin jakautunut Fiskars- ja Vita-segmentteihin. Fiskars-konserni on globaali toimija, joskin pääpaino liikevaihdosta (~80 %) tulee USA:sta ja Euroopasta. Fiskars-konsernin tuotteita on saatavilla yli 100 maassa ja sillä on toimintoja noin 30 maassa.
Yhtiö koostuu jatkossa kahdesta itsenäisestä segmentistä
Fiskars teki 2005-2020 pitkän muutosmatkan jokseenkin sekavasta holdingyhtiöstä selkeäksi kuluttajatuotekokonaisuudeksi. Viime vuonna yhtiö kuitenkin kertoi tekevänsä Vita- ja Fiskars-segmenteistä itsenäiset yhtiöt, mikä mahdollistaa myös yhtiön jakautumisen tulevaisuudessa. Nykyisen johdon kaudella eli viimeisen neljän vuoden aikana yhtiö on pyrkinyt aiempaa selkeämmin kasvuun ja parantamaan kannattavuutta. Heikentyneen kysynnän vuoksi kasvua ei kuitenkaan ole saatu ja oik. liikevoittomarginaalin taso on jäänyt viime vuosina 10 %:n tuntumaan. Näemme yhtiön tavoitteleman noin 15 %:n oik. liikevoittomarginaalin erittäin haastavana tavoitteena, emmekä usko yhtiön yltävän edes lähelle sitä. Näemme nykyisen johdon toimet ja strategian sinällään pääasiassa hyvinä, mutta yhtiön tavoittelema tulostaso kaipaa selvästi lisää volyymiä, johon vaaditaan markkinan toipumista. Uskomme yhtiön siirtyvän tänä vuonna päättyvän strategiakauden jälkeen segmenttikohtaisiin strategioihin ja tavoitteisiin.
Tulevien vuosien parannus pääosin Vitan varassa
Fiskars ohjeistaa tälle vuodelle parantuvaa oik. liikevoittoa (2024: 111,4 MEUR). Odotamme tänä vuonna oik. liikevoiton olevan 122 MEUR, jota tukee pieni liikevaihdon kasvu sekä bruttokatemarginaalin nousu. Odotamme marginaalin paranevan 2026-28 aikana noin 12 %:n tasolle kysynnän piristyessä. Tulos- ja etenkin marginaaliparannus on pitkälti Vita-segmentin varassa. Fiskars-segmentin kannattavuus on jo varsin hyvällä tasolla (2024: 14 %) ja sen kasvupotentiaali on mielestämme rajallinen markkinoiden kypsän luonteen ja Fiskarsin hyvien markkinaosuuksien takia. Näin ollen Fiskars-konsernin lähivuosien tuloskasvupotentiaali kärjistyy mielestämme Vitan volyymien kasvattamiseen, sillä pelkällä tehostamisella tulosta ei saada merkittävään/kestävään kasvuun. Yhtiö onkin tänä vuonna panostamassa kysynnän luomiseen. Lisäsimme tässä raportissa tämän vuoden ennusteisiin Fiskarsin hiljattain ilmoittaman alaskirjauksen, mutta operatiivisesti ennusteemme ovat käytännössä ennallaan.
Osake on melko oikein hinnoiteltu
Fiskarsin 2025 arvostuskertoimet (esim. P/E 16x) on yli hyväksyttävien kertoimiemme ja vasta vuoden 2026 ennusteilla niiden sisällä. Myös yli 1,5x P/B –luku on korkea nykyiseen oman pääoman tuottoon nähden, mutta neutraalihko 2026 alkaen ennustamamme 12-13 %:n oman pääoman tuototon. Näin ollen näemme osakkeen tuotto-odotuksen muodostuvan lähinnä osinkotuotosta ja olevan vaisu lähivuosien tuloskasvuodotuksista huolimatta. DCF-mallimme arvo on tavoitehinnan mukainen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fiskars
Fiskars on vuonna 1649 perustettu suomalainen kuluttajatuoteyhtiö. Yhtiön päätuoteryhmät liittyvät kotiin, askarteluun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun, ruoanlaittoon, sisustamiseen ja kattamiseen ja tuotteita myydään yli 100 maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Fiskars palvelee ihmisiä ympäri maailmaa brändiportfoliolla, johon kuuluu kansainvälisesti tunnettuja brändejä kuten Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwdood. Tuotteista noin puolet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa ja noin puolet tulevat alihankkijoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.03.
2024 | 25e | 26e |
---|
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 157,1 | 1 176,7 | 1 230,4 |
kasvu-% | 2,4 % | 1,7 % | 4,6 % |
EBIT (oik.) | 111,5 | 122,5 | 142,8 |
EBIT-% (oik.) | 9,6 % | 10,4 % | 11,6 % |
EPS (oik.) | 1,07 | 0,98 | 1,19 |
Osinko | 0,84 | 0,86 | 0,88 |
Osinko % | 5,6 % | 5,7 % | 5,8 % |
P/E (oik.) | 13,97 | 15,45 | 12,74 |
EV/EBITDA | 14,11 | 9,46 | 7,63 |
