Enento: Palaamme takaisin osakkeen kyytiin
Enenton osake on ollut paineessa edellisen päivityksemme jälkeen. Ruotsin luottomarkkinan uuteen normaaliin liittyy vielä merkittävää epävarmuutta, mutta hieman laskenut arvostus ja korkojen jatkunut lasku tekee osakkeen riski/tuotto-suhteesta mielestämme jälleen houkuttelevamman. Toistamme 19,0 euron tavoitehintamme, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä).
Korkojen laskun pitäisi vaiheittain alkaa tukemaan kysyntänäkymää
Enentolla on takanaan haastavat vuodet, jonka yhtenä juurisyynä on ollut korkojen merkittävä nousu ja tämän myötä kuluttajaluottotietopalveluiden selvästi heikentynyt kysyntä etenkin Ruotsissa. Tämän lisäksi Ruotsin luottomarkkinalla on tapahtunut rakenteellisia muutoksia, kun markkinalta on poistunut luotonantajia ja -välittäjiä. Ensi vuonna todennäköisesti voimaan astuvat tiukennukset mm. korkokattosääntelyyn ja lainojen kustannuskattoon sekä luottojen verovähennyskelpoisuuden poistaminen aiheuttavat epävarmuutta siihen minkälainen markkinan ”uudesta normaalista” tulee. Samalla kuitenkin nyt syksyn aikana nähdyn korkojen laskun pitäisi alkaa asteittain tukemaan kysyntänäkymiä. Q3’24-tuloksen yhteydessä yhtiö ei nähnyt tästä vielä merkittäviä konkreettisia merkkejä. Tunnelma on edelleen odottava, mutta on myös mielestämme luonnollista, että piristyminen tapahtuu pienellä viiveellä. Positiivisella puolella Enenton Business Insight -liiketoiminta-alueen kehitys on ollut huomattavasti vakaampaa viime vuosina ja täällä yhtiö onkin kuluvana vuonna palannut kasvuun.
Ensi vuonna odotuksissa paluu tuloskasvuun
Olemme ottaneet tämän päivityksen yhteydessä hieman lisää varovaisuutta erityisesti alkuvuoden 2025 ennusteisiimme. Odotamme yhtiön kuitenkin edelleen palaavan kasvuun ensi vuonna sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Ennustamme vuoden 2025 liikevaihdon kasvavan 3 % 157 MEUR:oon. Odotamme kasvua molemmista segmenteistä, mutta Consumer Insightin liikevaihto jää ennusteissamme (2025e 63,8 MEUR) vielä hyvin kauas alueen huippuvuosista (2022: 75,4 MEUR). Odotuksemme liiketoiminta-alueen elpymisen osalta ovat siten varsin maltilliset. Oikaistun liikevoiton odotamme kasvavan 43,8 MEUR:oon (2024e 41,3 MEUR) pitkälti transaktiovolyymien kasvun tukemana. Tässä on kuitenkin hyvä huomioida, että yhtiö tulee vielä kirjaamaan ensi vuonna merkittävästi kertaeriä (ennuste 5 MEUR) liittyen IT-konsolidaatioprojektiin ja aito kassavirrallinen tulos jää oikaistuista luvuista.
Arvostus kääntynyt houkuttelevan puolelle
Enenton osake on laskenut 8 %, siitä kun käännyimme vähennä puolelle (16.10). Konkreettisia merkkejä markkinan piristymisestä ei ole vielä tämän jälkeen saatu ja epävarmuutta Ruotsin markkinan tulevaisuuden suhteen riittää edelleen. Korkojen jatkunut lasku sekä arvostustason maltillistuminen kuitenkin tekee riski/tuotto-suhteesta mielestämme aiempaa selvästi paremman. Enenton vuosien 2024-2025 oikaistut EV/EBIT-kertoimet ovat 13,6x-13x ja vastaavat P/E-kertoimet 19x-16x (P/E-kertoimissa oikaistu vain PPA-poistot). Kuluvan vuoden kertoimet ovat mielestämme kireät, mutta ennusteissamme yhtiö tekee tänä vuonna pohjatuloksen. Ensi vuonna etenkin P/E-kerroin laskee jo maltilliselle tasolle operatiivisen tulosparannuksen, hieman supistuvien kertaerien sekä laskevien rahoituskustannusten myötä. Ennusteiden toteutumiseen liittyy luonnollisesti epävarmuutta, mutta näemme edellytykset yhtiöllä palata haastavien vuosien jälkeen takaisin tuloskasvuun.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Enento Group
Enento Group on vuonna 1961 perustettu pohjoismainen yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoaja. Konserni toimii yritys- ja kuluttajatietopalveluiden, vakuuksien arvonmäärittämisen, kiinteistötietojen, myynnin ja markkinoinnin tietopalveluiden sekä kuluttajien luottotietojen markkinoilla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, rahoituksessa ja taloushallinnossa, päätöksenteossa, myynnissä ja markkinoinnissa, automatisoinnissa, compliance-vaatimusten täyttämisessä, kiinteistökaupassa ja -rahoituksessa sekä henkilökohtaisen talouden hallinnassa. Konsernin suurimpiin asiakkaisiin kuuluu rahoituslaitoksia ja muita rahoituspalvelujen tarjoajia, asiantuntijapalveluyrityksiä, vakuutusyhtiöitä sekä tukku- ja vähittäiskaupan yrityksiä. Konsernin asiakaskuntaan kuuluu sekä yhtiöitä että yksityishenkilöitä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.12.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 155,9 | 151,8 | 157,0 |
kasvu-% | −6,94 % | −2,60 % | 3,37 % |
EBIT (oik.) | 46,0 | 41,3 | 43,8 |
EBIT-% (oik.) | 29,53 % | 27,20 % | 27,88 % |
EPS (oik.) | 1,05 | 0,91 | 1,07 |
Osinko | 1,00 | 1,00 | 1,00 |
Osinko % | 5,13 % | 5,73 % | 5,73 % |
P/E (oik.) | 18,50 | 19,24 | 16,38 |
EV/EBITDA | 12,05 | 11,92 | 10,95 |