CapMan Q4'24: Tuloskasvu alkaa kiihtyä
Toistamme CapManin 2,1 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen. Q4-raportti oli pitkälti odotuksiemme mukainen ja ennusteiden iso kuva on ennallaan. Odotamme yhtiöltä reipasta tuloskasvua ja suhteessa tähän osake ei ole kallis. Tulosennusteidemme realisoituessa tuotto-odotus on mielestämme hyvä ja korkea osinko rajaa osakkeen laskuvaraa.
Q4-raportissa ei yllätyksiä
CapManin Q4-numerot olivat kautta linjan ennusteidemme mukaiset. Hallinnointipalkkiot jatkoivat reipasta kasvuaan Dasosin hankinnan sekä uusmyynnin vetämänä. Uusmyynti veti katsauskaudella hieman odotuksiamme paremmin ja yhtiö on pystynyt haastavassa markkinassa jatkamaan mm. kiinteistötuotteiden myyntiä. Hallinnoitava varallisuus kasvoi 6062 MEUR:oon (Q3’24: 5975 MEUR). Koko vuoden osalta yhtiö keräsi uutta pääomaa 570 MEUR, joka on nykymarkkinassa hyvä suoritus. Tulos ylitti jonkin verran ennusteemme sijoitustuottojen hyvän kehityksen ansiosta. Hallinnointiliiketoiminnan kannattavuus kuitenkin jäi odotuksistamme, mikä hautasi alleen tulosylityksen. Osinko oli aiemmin kerrotun mukaisesti 0,14 euroa ja se jaetaan kahdessa osassa.
Näkymissä ei yllätyksiä, markkina piristymässä
Näkymien osalta CapMan odottaa hallinnoitavan varallisuuden sekä palkkiotuottojen kannattavuuden kasvavan. Hieman yllättäen yhtiö ei ohjeista palkkiotuottojen kasvua, joskin hallinnoitavien varojen kasvun tulisi väistämättä johtaa myös hallinnointipalkkioiden kasvuun. Lisäksi palkkiotuottojen kannattavuusparannus ei mielestämme ole realistinen ilman palkkiotuottojen kasvua. Raportin kommenttien perusteella varainhankintamarkkina olisi hiljalleen piristymässä, mikä olisi enemmän kun tervetullutta CapManille. Ylikapitalisoituneen taseen osalta yhtiö ei raportissa ensilukemalta kertonut uutta tietoa ja tätä saatanee odottaa ensi kuun CMD:lle.
Ennusteissa ei isoja muutoksia, tulos lähtee kasvuun
Olemme tehneet ennusteisiimme vain suhteellisen pieniä muutoksia Q4-raportin myötä ja ennusteemme ovat isossa kuvassa ennallaan. Odotamme edelleen yhtiön tuloksen parantuvan reippaasti, kun sijoitustuotot elpyvät merkittävästi. Myös Hallinnointiliiketoiminnan jatkuviin palkkioihin perustuva kannattavuus paranee piristyvän uusmyynnin myötä.
2026 tulos tekee vielä tasokorjauksen, kun myös voitonjako-osuustuotot nousevat niiden potentiaalin mukaiselle tasolle. 2026 tulos ~40 MEUR kuvastaa varsin hyvin yhtiön täyttä potentiaalia. Emme toistaiseksi ennusta suurempia liikkeitä yhtiön ylisuuren kassan osalta, vaan odotamme ensi kuun CMD:ltä lisäinfoa tähän. Yhtiön toimitusjohtaja totesi haastattelussamme, että yhtiöllä on useita kasvuhankkeita käynnissä. Tulkitsemme tämän tarkoittavan aktiivisia M&A-neuvotteluja ja kommenttien perusteella nämä saattavat edetä suhteellisen nopeallakin aikataululla.
Arvostus ei ole korkea kunhan tulosparannus realisoituu
Tulospohjaisesti CapManin arvostus on varsin matala. P/E-kertoimet lähivuosille ovat 12-13x ja vastaavat osinkotuotot yli 8 %. Tulosparannuksen realisoituessa tasoissa on mielestämme nousuvaraa. Kertoimien nousuvara yhdessä korkean osingon kanssa tarjoaa mielestämme hyvän yli 15 %:n vuotuisen tuotto-odotuksen. Myös 2,1 eurossa per osake oleva osien summa -laskelmamme tukee näkemystämme. Mielestämme nykyinen arvostus tarjoaisi paikan voimakkaammallekin näkemykselle, mutta haluamme ensin kuulla yhtiön strategiapäivityksen CMD:llä ja toisaalta saada lisää konkretiaa tuloskasvun kunnollisesta käynnistymisestä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.02.
2024 | 25e | 26e |
---|
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 57,6 | 66,6 | 74,4 |
kasvu-% | 16,8 % | 15,6 % | 11,7 % |
EBIT (oik.) | 17,0 | 34,3 | 40,5 |
EBIT-% (oik.) | 29,5 % | 51,5 % | 54,5 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,14 | 0,15 |
Osinko | 0,14 | 0,15 | 0,16 |
Osinko % | 7,9 % | 8,0 % | 8,5 % |
P/E (oik.) | 56,79 | 13,54 | 12,33 |
EV/EBITDA | 15,10 | 8,52 | 7,33 |
