CapMan laaja raportti: On potentiaalin lunastamisen aika
CapManin liiketoiminta on kääntynyt uuden strategian alaisuudessa vahvaan kasvuun ja kannattavuustaso on parantunut selvästi. Vaikka lyhyellä aikavälillä haastava markkinatilanne työntää kapuloita uusmyynnin rattaisiin, on yhtiö mielestämme asemoitunut sektorillaan erinomaisesti. Näin ollen CapManilla on hyvät edellytykset jatkaa tervettä kasvuaan muun varainhoitosektorin tavoin myös pidemmällä aikavälillä. Osake on tähän suhteutettuna maltillisesti hinnoiteltu, joten myös tuotto-odotuksesta muodostuu riittävän houkutteleva. Toistammekin 2,1 euron tavoitehintamme ja lisää-suosituksen.
Vaihtoehtoisiin sijoitustuotteisiin keskittyvä varainhoitotalo
CapManilla on kaksi liiketoiminta-aluetta, hallinnointiliiketoiminta sekä oman taseen sijoitustoiminta. Aiemmin liiketoiminta sisälsi myös rahastoliiketoiminnan ulkopuolisia palveluita, mutta näistä irtaannutaan lopullisesti vielä kuluvan vuoden aikana. Vaihtoehtorahastoihin keskittyvä hallinnointiliiketoiminta muodostaakin CapManin liiketoiminnan ytimen, sillä tasesijoitukset tehdään pääosin yhtiön itsensä hallinnoimiin rahastoihin.
Vuoden 2017 strategiauudistuksen jälkeen CapMan on kokenut merkittävän muodonmuutoksen, kun yhtiön omistajapohja ja avainhenkilöstö ovat isolta osin vaihtuneet, tuotetarjonta ja asiakaskunta ovat laajentuneet ja rahastojen performanssi on parantunut. Näiden tekijöiden seurauksena yhtiön hallinnoitava varallisuus ja liikevaihto ovat kääntyneet vahvaan kasvuun. Myös kannattavuudessa on nähty selkeä tasokorjaus, minkä myötä sijoittajien kannalta keskeinen hallinnointiliiketoiminnan jatkuviin palkkioihin perustuva tulos on niin ikään kehittynyt suotuisasti. Heikko uusmyynti on kuitenkin viimeisen kahden vuoden aikana jarruttanut kannattavuuskehitystä.
Lyhyen aikavälin epävarmuudesta huolimatta yhtiön pitkän aikavälin tuloskasvunäkymä on suotuisa
Lyhyellä aikavälillä haastava markkinatilanne ja vaisu kysyntä vaihtoehtoisille sijoituksille työntää kapuloita uusmyynnin rattaisiin, mutta tästä huolimatta odotamme CapManin rahastopääomien jatkavan lähivuosina selvässä kasvussa erityisesti kiinteistötuotteiden sekä metsärahastojen tukemana. Kokonaisuudessaan odotamme CapManin liikevoiton kasvavan keskimäärin noin 9 % vuosina 2024–2027. Tuloskehitys saa tukea hallinnointiliiketoiminnan kannattavuusparannuksen ohella sijoitustuotoista, joiden odotetaan nousevan keskimääräistä vaisumman vertailuvuoden 2024 tasolta. Noin puolet ennustamastamme tuloksesta tulee yhä sijoitustuotoista, minkä lisäksi voitonjako-osuustuottojen paino on huomattava (>20 %). Tämä korostaa sitä, että CapManin arvonkehitys ja osakkeen tuotto ovat vahvasti linkittyneet yhtiön hallinnoimien rahastojen tuottokehitykseen. Osinkovirta pysyy sektorille tyypilliseen tapaan vuolaana investointitarpeiden ollessa matalia.
Yhtiötä hinnoitellaan pörssissä alle sen arvon
Osien summa tarjoaa hyvän lähtökohdan CapManin arvonmääritykselle, sillä yhtiön tuloskomponentit eroavat toisistaan muun muassa riskeiltään. Osien summa -laskelmamme mukainen arvo on noin 2,1 euroa osakkeelta. Valtaosa CapManin arvosta muodostuu hallinnointiliiketoiminnasta, joka saa tukea matalasta investointitarpeesta sekä hyvästä kasvunäkymästä. Lisäksi reilusti arvoa on sitoutunut tasesijoituksiin. Osakkeen lähivuosien tuotto-odotus muodostuu puolestaan osinkotuotosta ja tuloskasvusta, sillä tulospohjaiset hinnoittelukertoimet ovat mielestämme koholla vaikuttaen negatiivisesti yhtälöön. Hyväksyttäviä kertoimia painaa sijoitussalkun kohtalaisen korkea riskitaso. Haarukoimamme tuotto-odotus asettuu lähivuosina noin 10–15 %:iin, mitä pidämme riittävän houkuttelevana positiivisen suosituksen perustelemiseksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 59,4 | 71,0 | 65,0 |
kasvu-% | −12,09 % | 19,63 % | −8,54 % |
EBIT (oik.) | 6,7 | 32,3 | 33,2 |
EBIT-% (oik.) | 11,35 % | 45,46 % | 51,07 % |
EPS (oik.) | 0,02 | 0,11 | 0,12 |
Osinko | 0,10 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 4,37 % | 8,31 % | 8,19 % |
P/E (oik.) | 107,18 | 15,88 | 14,10 |
EV/EBITDA | 68,74 | 3,73 | 9,97 |