Bittium Q3'24: Q4:llä tehdään ennätyksiä
Tarkistamme Bittiumin tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 8,0 €) ja suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Q3-tulos jäi kauas odotuksistamme tuotetoimituksien jäätyä alhaisiksi. Vuoden 2024 ohjeistus pysyi silti ennallaan, joten tuotteita toimitetaan Q4:lla defense-sektorilla ”putket kuumina” ja yhtiö on menossa kohti ennätystulosta. Itse epäilemme liikevaihto-ohjeistuksen saavuttamista ja laskimme hieman ennusteitamme, mutta suurempana riskinä näemme kuitenkin lähivuosien tuloskasvuodotukset ja yhtiön tulevan ohjeistuksen vuodelle 2025. Osakkeen arvostus on mielestämme kohtuullinen, mutta riski/tuotto-suhde jää mielestämme turhan heikoksi.
Tuotetoimitukset eivät liikkuneet Q3:lla odotuksiemme mukaisesti
Q3-tulos oli meille selkeä pettymys tuotetoimituksien (7,0 MEUR) laskettua vertailukauden alhaiselta tasolta (Q3’23: 7,6 MEUR), mitä kautta kaikki tulosluvut jäivät ennusteistamme liikevaihdosta alkaen. Toisaalta yhtiön mukaan Q3 sujui odotuksien mukaisesti, ja kulurakenne osoitti edelleen positiivista kehitystä. Positiivisella puolella liiketoiminnan kassavirta (7,9 MEUR) ja nettokassavirta (5,9 MEUR) olivat molemmat vuolaita, mikä kertonee että myös pääomatehokkuutta on saatu hiljalleen parannuttua. Segmenttitasolla Defense & Security -liiketoiminta jatkoi vahvaa kehitystään, mutta Medical -segmentin kehitys oli vaisua ja Engineering Services -segmentti kärsi odotetusti heikosta markkinatilanteesta. Kommentoimme tulosta pintapuolisesti jo eilen.
Liikevaihto-ohjeistukseen yltäminen vaatii huippusuoritusta
Bittium arvioi edelleen vuoden 2024 liikevaihdon olevan 85-95 MEUR ja liiketuloksen olevan 7,0-9,5 MEUR. Ohjeistuksen toisto erityisesti ennakoimaamme heikomman Q3:n jälkeen oli rohkaisevaa, mutta pidämme edelleen liikevaihto-ohjeistuksen saavuttamista erittäin haastavana. Alalaidan (85 MEUR) saavuttaminen vaatisi Q4:lle 33 MEUR:n liikevaihtoa eli voimakasta yli 28 %:n kasvua vahvasta vertailukaudesta. Defense & Security -segmentin erittäin vahvan tilauskannan ja aktiviteetin pohjalta taso on mahdollinen, mutta vaatii myös optimaalista suoritusta toimituksien suhteen. Joko edessä on Bittiumin kaikkien aikojen neljännes tai ohjeistuksen lasku, ja omassa arviossamme pidämme jälkimmäistä todennäköisempänä. Ennustamme nyt vuoden 2024 liikevaihdon olevan ~82 MEUR:oon ja liiketuloksen olevan 8,6 MEUR, mikä sekin vaatii historiallisen hyvää kvartaalia. Yhtiö on mielestämme pitkälti yhden kortin (Defense & Security) varassa, koska Medical -segmentissä on suvantovaihe viranomaishyväksyntien viivästyttyä ja Engineering Services -segmentti kärsii erittäin heikosta markkinasta. Edessä olevan tilinpäätöksen yhteydessä suurin jännitys kohdistuu silti vuodelle 2025 annettavaan ohjeistukseen, jonka pitäisi indikoida voimakkaan tuloskasvun jatkumista. Lähivuosien ennusteemme laskivat noin 5 %.
Arvostus on kohtuullinen, mutta odotellaan nyt näkymän selkeytymistä
Arvioimme edelleen Bittiumin osakkeen käyvän arvon 6,5-9,0 euron haarukkaan, mitä kasvattaa esimerkiksi BAE-yhteistyön tuomat merkittävät mutta epävarmat mahdollisuudet. Vuoden 2025 ennusteisiin nojaava osien summa -laskelma antaa osakkeen arvoksi noin 7,5 euroa (aik. 8,0 €), missä arvo keskittyy voimakkaasti Defense & Security -segmenttiin (~72 %, Medical ~21 %). Teimme osien summassa pieniä negatiivisia tarkistuksia pääasiassa ennusteita heijastellen. Tämän vuoden arvostuskertoimet ovat korkeita (2024e P/E 33x), mitä kautta tuloskasvun on jatkuttava myös ensi vuonna (2025e P/E 18x). Kokonaisuutena Bittiumin arvostus on mielestämme kohtuullinen, mutta riski/tuotto-suhde jää riittämättömäksi näkyvyyden vuoden 2025 ajureihin ollessa vielä rajallinen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,2 | 82,1 | 97,2 |
kasvu-% | −8,85 % | 9,13 % | 18,48 % |
EBIT (oik.) | −4,2 | 8,6 | 14,1 |
EBIT-% (oik.) | −5,63 % | 10,50 % | 14,45 % |
EPS (oik.) | −0,15 | 0,21 | 0,38 |
Osinko | 0,06 | 0,10 | 0,23 |
Osinko % | 1,25 % | 1,42 % | 3,28 % |
P/E (oik.) | - | 33,42 | 18,30 |
EV/EBITDA | 89,53 | 15,27 | 9,47 |