Alisa Pankki: Järjestelyn hyödyt näkyvät loppuvuodesta
Alisa Pankki julkaisi PURO Finance -kaupan toteuduttua alustavia vertailulukuja viime tilikaudelta ja päivitti kuluvan vuoden ohjeistustaan huomiomaan järjestelyn odotetut vaikutukset. Tämän seurauksena ennusteemme nousivat selvästi, mutta tässä vaiheessa näihin liittyvä epävarmuus on varsin suurta. Järjestelyn myötä yhtiön kasvutarina on aiempaa uskottavampi, mutta toistaiseksi emme ole valmiita nojaamaan arvonmäärityksessämme uuden kokonaisuuden potentiaaliin. Toistamme 0,19 euron tavoitehintamme ja vähennä-suosituksen.
Järjestelyn hyötyjen pitäisi näkyä vuoden jälkimmäisellä puoliskolla
Tuoreet taloudelliset tiedot ovat tilintarkastamattomia arvioita uuden kokonaisuuden tilanteesta, joten järjestelyn todellinen vaikutus selviää vasta kuluvan tilikauden aikana. Pro forma -lukujen pitäisi kuitenkin tarjota kelvollinen yleiskuva siitä, miltä yhtiöiden taloudellinen kehitys olisi näyttänyt, mikäli yhtiöt olisivat toimineet yhdessä koko tilikauden 2023. Näiden perusteella vuoden 2023 nettotulos olisi ollut noin 0,6 MEUR. Tämä ei kuitenkaan sisällä arvioituja noin 1,3 MEUR:n rahoitussynergioita. Samalla Alisa Pankki päivitti kuluvan vuoden tulosohjeistustaan huomiomaan järjestelyn vaikutukset. Uusi ohjeistus odottaa pankin ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksen ennen kertaeriä ja veroja olevan hieman tappiollinen (-0,5…-1,5 MEUR) ja koko vuoden tuloksen ennen veroja ja kertaeriä olevan hieman voitollinen (0,5–1,5 MEUR). Loppuvuonna tulos saa tukea PUROn mukana tulevasta kannattavasta liiketoiminnasta. Lisäksi vuoden toisella puoliskolla yhtiön on tarkoitus maksaa pois PUROn nykyiset kalliit rahoitusvelat ja rahoittaa liiketoimintaansa jatkossa Alisa Pankin talletuskannalla, mikä laskisi korkokuluja selvästi.
Lähivuosien ennusteemme nousivat järjestelyn seurauksena
Olemme päivittäneet omat ennusteemme vastaamaan päivitettyjä näkymiä. Odotamme pankin tuloksen ennen kertaeriä ja veroja olevan H1:n osalta -0,7 MEUR ja koko vuoden osalta 0,8 MEUR. Näin ollen ennusteemme nousivat selvästi järjestelyn seurauksena. Vastaavasti osakemäärä kasvoi, kun järjestely rahoitettiin Alisa Pankin omilla osakkeilla. Tiukka vakavaraisuusasema ei arviomme mukaan mahdollista lainakannan olennaista kasvua, joten lähivuosina tuloskehitystä ajaa pääosin lainakannan painopisteen muutos parempituottoiseen laskurahoitukseen. Varsin kiinteästä kulurakenteesta johtuen korkotuottojen kasvun pitäisi siten parantaa tulosta asteittain läpi ennusteperiodin. Tämä on tulevaisuuden kannalta keskeistä, sillä pankin vakavaraisuus kaipaa kipeästi vahvistamista. Huomautamme, että tuoreet ennusteemme sisältävät varsin paljon epävarmuutta, sillä ne pohjautuvat pankin omiin alustaviin arvioihin yhtiöiden nykyisestä tulostasosta rahoitussynergiat huomioiden.
Potentiaaliin nojaaminen on liian aikaista
Olemme haarukoineet Alisa Pankin arvostusta P/B-kertoimella, sillä se huomioi pankin arvonmäärityksen kannalta keskeisen oman pääoman tuoton. Tasepohjaisten kertoimien käytössä on kuitenkin yhä haasteensa, sillä pankin ollessa kasvuvaiheessa on sen kannattavuus selvästi alle potentiaalin. Kertoimia tarkasteltaessa katse täytyykin asettaa useamman vuoden päähän. Vaikka järjestely antaa selvästi aiempaa paremmat eväät tuloskasvulle, vaatii oman pääoman tuoton nostaminen kilpailukykyiselle tasolle joka tapauksessa strategian erinomaista toteuttamista. Alustavan arviomme mukaan yhtiöllä on jo vuoteen 2027 mennessä edellytykset yltää lähemmäs oman pääoman tuottovaatimusta (11,7 %), mutta uuden strategian ollessa vielä alkutekijöissä vaadimme toistaiseksi turvamarginaalia potentiaaliin nähden. Omassa arvonmäärityksessämme olemme soveltaneet Alisa Pankille 0,8x P/B-kerrointa, mikä uudella osakemäärällä ja omalla pääomalla tarkoittaa 0,20 euron osakekohtaista arvoa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alisa Pankki
Alisa Pankki on huhtikuussa 2022 liiketoimintansa käynnistänyt digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki, joka tarjoaa pankki- ja rahoituspalveluita kuluttajille, pk-yrityksille ja korkotuottoa hakeville säästäjille. Alisa Pankin ansainta perustuu antolainauskannan korkokatteeseen sekä antolainaukseen liitännäisiin palkkiotuottoihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 16,7 | 19,7 | 23,3 |
kasvu-% | 63,09 % | 17,73 % | 18,42 % |
EBIT (oik.) | 0,3 | 0,8 | 2,6 |
EBIT-% (oik.) | 1,80 % | 4,00 % | 11,25 % |
EPS (oik.) | 0,00 | 0,01 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 49,98 | 31,61 | 10,00 |
EV/EBITDA | - | - | - |