Administer: Ohjeistusta tarkistettiin
Toistamme Administerille lisää-suosituksemme, mutta tarkistamme Administerin tavoitehinnan 3,0 euroon (aik. 3,2 €). Yhtiö laski eilen vuoden 2024 liikevaihto-ohjeistustaan, mutta nosti samalla kannattavuusohjeistustaan. Ohjeistuksen indikoima keskikohta käyttökatteelle nousi aavistuksen, joten kyseessä oli ohjeistuksen tarkistus eikä varsinainen tulosvaroitus. Omia ennusteitamme kuitenkin laskimme hieman liikevaihdon mukana, mutta vaikeassa markkinatilanteessa Administer etenee mielestämme hyvin kannattavuuskäänteessään. Arvostus on edullinen, mutta Helsingin pörssin asiantuntijayhtiöiden arvostukset ovat nyt yleensäkin pohjamudissa.
Ohjeistuksen tarkistuksessa ei oleellisia yllätyksiä
Administer tarkisti eilen ohjeistustaan, ja arvioi nyt vuoden 2024 liikevaihdon olevan 74-76 MEUR ja käyttökatemarginaalin olevan 7-9 %. Ohjeistusta laskettiin liikevaihdon osalta (aik. 76-81 MEUR) , missä taustalla on Suomen yleisesti heikko taloustilanne ja sen vaikutukset erityisesti henkilöstövuokrausliiketoimintaan. Kasvu on varmasti tiukassa muissa liiketoiminnoissa niiden ollessa sidoksissa Suomen taloudelliseen aktiviteettiin, mutta isossa kuvassa Administer näyttää kehittyvän kohtuullisesti. Kannattavuuden osalta Administer nosti ohjeistettua käyttökatemarginaalia (aik. 6-9 %), mitä kautta ohjeistuksen indikoima keskikohta käyttökatteelle nousi hieman (6,0 MEUR vs. 5,9 MEUR). Yhtiön elokuussa 2023 käynnistetyn kannattavuusohjelman toimenpiteet on toteutettu suunnitelman mukaisesti ja kannattavuudessa on yhtiön mukaan saatu aikaan pysyvä käänne parempaan. Muutoksen pysyvyyttä mahdollisesti testataan vielä, mutta yhtiön kannattavuuskäänne on edennyt hyvin.
Heikko markkinakehitys painaa ennusteita
Omat vuoden 2024 ennusteemme olivat liikevaihdon osalta aiemman ohjeistuksen alalaidassa (76,2 MEUR) ja käyttökatemarginaalin osalta lähellä ylälaitaa (8,5 %), joten ohjeistusmuutokset olivat odotetun suuntaisia. Pidämme kannattavuusennustettamme edelleen realistisena, mutta se vaatisi näkemyksemme mukaan lisäkehitystä kulurakenteessa. Tästä ei ole tietoa, joten päädyimme laskemaan vuoden tulosennusteitamme muutamia satoja tuhansia tai noin 5 %. Olemme ennustaneet positiivisen kannattavuuskehityksen jatkuvan myös ensi vuonna ja luotamme tähän edelleen, mutta kulmakertoimeen iskee Suomen taloustilanteen edelleen aneeminen kehitys. Kasvun jatkuessa todennäköisesti kituliaana tulosparannukset ovat merkittävästi vaikeampia saavuttaa, mitä kautta laskimme vuoden 2025 tulosennusteita noin 7 %. Näkymä ensi vuoteen on kuitenkin edelleen poikkeuksellisen epävarma, ja näkyvyys parantunee vasta vuoden 2025 ohjeistuksen mukana.
Arvostus on edullinen, muttei poikkeuksellinen
Administerin arvostus on kohtuullinen vuoden 2024 ennusteilla (oik. P/E 11x ja EV/EBITA 11x) ja houkutteleva vuoden 2025 tulosparannuksen toteutuessa (oik. P/E 9x ja EV/EBITA alle 8x). Tuloskasvuun liittyy edelleen merkittäviä epävarmuustekijöitä, mutta toistaiseksi kannattavuuskäänne on edennyt vakuuttavasti ja uusi johto vaikuttaa tekevän oikeita asioita yhtiön tehostamiseksi. Seuraava haaste on liikevaihdon kääntäminen kasvuun markkinan vetoavun pysyessä oletettavasti heikkona. Osakkeen arvostus on maltillinen myös suhteessa varsin alhaalle arvostettuun verrokkiryhmään, mikä tukee näkemystämme selvästä nousuvarasta. Mikäli Administer saa yhä enemmän tehoja irti koneestaan ja yhtiöstä kuoriutuu kannattavan kasvun yhtiö, osakkeen tuotto-potentiaali on keskipitkällä aikavälillä merkittävä. Riskipuolella merkittäviä ovat mm. ennusteriskit ja merkittävä velkamäärä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Administer
Administer on kasvanut pienestä yhtiöstä palkka- ja taloushallinnon sekä henkilöstön, ohjelmistojen ja konsultoinnin moniosaajaksi. Yhtiön tavoitteena on olla omalla alallaan Itämeren alueen paras.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,9 | 75,0 | 77,4 |
kasvu-% | 43,78 % | −1,16 % | 3,20 % |
EBIT (oik.) | 1,4 | 4,3 | 5,9 |
EBIT-% (oik.) | 1,85 % | 5,78 % | 7,66 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,24 | 0,28 |
Osinko | 0,00 | 0,07 | 0,08 |
Osinko % | 3,39 % | 3,92 % | |
P/E (oik.) | 73,48 | 8,84 | 7,64 |
EV/EBITDA | 15,81 | 6,48 | 4,76 |