Metso Corporation: Sami Takaluoma nimitetty Metso Oyj:n toimitusjohtajaksi
Metso Oyj:n pörssitiedote 24.10.2024 klo 8:30 paikallista aikaa
Metso Oyj:n hallitus on nimittänyt Sami Takaluoman (s. 1973, DI) Metson uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2024. Metson nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo jatkaa yhtiössä sopimuksensa mukaisesti vuoden 2024 loppuun varmistaen tehtävien mahdollisimman sujuvan siirtämisen seuraajalleen. Sami Takaluoma on ollut Metson palveluksessa vuodesta 1997 lähtien ja on johtanut Metson Palvelut-liiketoiminta-aluetta vuodesta 2021 alkaen. Metson johtoryhmän jäsen hän on ollut vuodesta 2017.
Metson hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh sanoo hallituksen puolesta, että he painottivat valinnassaan Takaluoman laajaa kokemusta Metson liiketoiminnoista ja asiakastoimialoista. "Sami on tehnyt erittäin hyvää työtä liiketoimintojen johdossa ja johtoryhmän jäsenenä viimeisten seitsemän vuoden aikana. Hänen johdollaan yhtiön palvelu- ja kulutusosaliiketoiminnat ovat kasvaneet ja luoneet merkittävästi arvoa, erityisesti Metson ja Outotecin yhdistymisen jälkeen. Hallitus on vakuuttunut, että Sami on oikea valinta johtamaan Metsoa sen seuraavaan vaiheeseen", Stadigh toteaa.
"Haluan samalla esittää koko hallituksen puolesta kiitokset Pekka Vauramolle, joka nyt jättää sovitun mukaisesti Metson toimitusjohtajan tehtävän. Pekan johdolla Metsosta on tehty entistäkin vahvempi yhtiö, jonka kulttuuri ja asiakastyytyväisyys ovat kehittyneet positiivisesti ja jonka kannattavuus on samalla nostettu selkeästi uudelle tasolle. Toivotamme Pekalle mitä parhainta jatkoa ja menestystä hänen uuteen elämänvaiheeseensa", Stadigh jatkaa.
Metson uusi toimitusjohtaja Sami Takaluoma: "Haluan lämpimästi kiittää hallitusta mahdollisuudesta johtaa tätä hienoa yhtiötä. Olen saanut etuoikeuden työskennellä Metsossa 27 vuoden ajan, ja voin luottavaisin mielin sanoa, että tunnen yhtiön ja tiedän mihin kykenemme. Metsolla on pitkä historia ja vahva perusta kivenmurskaus- ja kaivosmarkkinoilla, ja olemme erinomaisessa asemassa saavuttaaksemme alan johtajuuden. Olen innolla aloittamassa tätä matkaa, jonka aikana voimme yhdessä lahjakkaiden ja omistautuneiden kollegoidemme kanssa tuottaa entistä enemmän arvoa asiakkaillemme ja sidosryhmillemme."
Nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo: "Haluan kiittää kaikkia kollegoja ja Metson hallitusta kuluneista kuudesta vuodesta. Olemme saaneet aikaan paljon, ja yhtiö on vahvassa asemassa menestyäkseen tulevaisuudessa. Toivotan Samille ja kaikille metsoniiteille onnea ja menestystä tuleville vuosille."
Tiedotustilaisuus
Metso järjestää median edustajille tiedotustilaisuuden tänään torstaina 24.10.2024 kello 11.30-12.15 hotelli Vaakunan 10. kerroksen Tynell-kabinetissa, os. Asema-Aukio 2, 00100 Helsinki. Tilaisuudessa ovat paikalla Metson tuleva toimitusjohtaja Sami Takaluoma ja nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
Sami Takaluoman CV metso.com-sivuilla (https://www.metso.com/fi/yritys/sijoittajat/hallinnointi/johto/)
Liite: Sami Takaluoman valokuvat
Lisätietoja
Median yhteydenottoja varten: Helena Marjaranta, viestintä- ja brändijohtaja, p. 020 484 3212
Sijoittajien ja analyytikoiden yhteydenottoja varten: Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, p. 020 484 3253
Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta.
Metson pääkonttori on Espoossa. Yhtiöllä on yli 17 000 työntekijää lähes 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,4 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. metso.com, x.com/metsoofficial