Vuoden jälkipuolisko ei jätä varaa heikkoudelle
Martelan Q2-tulos jäi odotuksistamme heikon liikevaihdon ajamana ja yhtiö laski odotetusti raportin yhteydessä kuluvan vuoden ohjeistustaan. H2 on kausiluonteisesti Martelalle vahvempi, mutta alkuvuoden tappiollisen rahavirran jälkeen tasokorjauksen saavuttaminen on kriittistä. Laskimme raportin yhteydessä ennusteitamme ja nostimme kohonneen riskiprofiilin myötä osakkeen tuotto-vaatimusta. Liikevaihtopohjaisesti osake on edullinen, mutta taseriskin ollessa läsnä siihen on vaikea tukeutua ilman näkyviä askelmerkkejä tuloskunnon paranemisesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Martela
Martela on vuonna 1945 perustettu käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut palveluyhtiö. Martelan tarjoama on kokonaisvaltainen, sillä yhtiön portfolio kattaa yksittäisten kaluste-, suunnittelu- ja sisustusratkaisuiden lisäksi myös kohdetilojen elinkaaripalvelut. Päämarkkina-alueita yhtiölle on Suomi, Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi he myyvät ratkaisuja jälleenmyyjäverkostonsa kautta. Tuotanto sijaitsee Suomessa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 106,7 | 96,3 | 101,0 |
kasvu-% | 16,13 % | −9,72 % | 4,82 % |
EBIT (oik.) | 1,0 | −3,8 | 1,1 |
EBIT-% (oik.) | 0,93 % | −3,98 % | 1,05 % |
EPS (oik.) | 0,30 | −1,05 | 0,06 |
Osinko | 0,10 | 0,00 | 0,06 |
Osinko % | 4,08 % | 7,25 % | |
P/E (oik.) | 8,14 | - | 12,89 |
EV/EBITDA | 2,32 | 7,50 | 2,21 |