Mallisalkku ja tähtiyhtiöiden myynnit
Kysymys
Olette monesti mallisalkussa myyneet ns. tähtiyhtiöitänne (Revenio, Talenom...) ja tätä on perusteltu erilaisilla salkunhoidollisilla syillä. Yksi selkeä syy on varmasti se, että salkkuun ei voida laittaa enää lisää käteistä vaan sen lähteenä ovat osingot ja myynnit. Jos kuitenkin leikitellään ajatuksella, että tällaista rajoitetta ei olisi, näkisittekö edelleen järkevänä myydä ko. yhtiöitä? Eikö kuitenkin ole niin, että vaikka arvostukset ovat tällä hetkellä venytettyjä niin aika ja ko. yhtiöiden melko vahva tuloskasvu (sikäli että se realisoituu myös tulevaisuudessa) tuo arvostukset jossain kohtaa takaisin siedettäviksi, jolloin pitkälle katsoen kyydissä kannattaa kuitenkin pysyä? Lienee kuitenkin kohtalaisen vaikeaa löytää tilalle yhtiöitä, jotka tuottavat pitkäläl aikavälillä selkeästi paremmin omistaja-arvoa kuin tähtisikermänne.
Vastaus
Meillä myyntien taustalla on aina ollut osin mainitsemasi salkunhoidolliset syyt (osakkeen liian korkea paino), mutta kyllä jokaisella myyntikerralla olemme pitäneet arvostusta varsin korkeana. Jos pitäisimme esimerkiksi Reveniota halpana ja sen paino olisi salkussa 20%, emme myisi sitä. Painon pitäisi olla vielä selvästi tätä korkeampi, jotta voisimme perustella myynnin alihintaan. Ainoa syy miksi myydä aliarvostettua huippuyhtiötä, jonka paino salkussa on korkea, olisi se, että korkea paino uhkaisi koko salkun tulevaisuutta esim. ns. Musta joutsen -riskin realisoituessa.
Paras indikaatio Mallisalkun mielialoista ovat Inderesin suositukset. Vaikka Mallisalkku ei orjallisesti seuraakaan meidän suosituksia (emme toki saa mennä suosituksia vastaan), niin kyllä yleensä Osta-suositus on myös Mallisalkun tutkalla ja Myy-suosituksessa pohditaan vakavasti myyntinapin painamista.
Näissä ns. compounder-yhtiöissä (https://www.inderes.fi/fi/videot/inderespodi-62-millaiset-yhtiot-menestyvat-pitkalla-aikavalilla) aika on sijoittajan paras ystävä ja myynti on harvemmin hyvä idea, sillä vahva tuloskasvu hautaa lopulta väliaikaisesti korkeat arvostuskertoimet alleen. On kuitenkin selvää, että myös huippuyhtiöillä on hinta, jolla tulevaisuuden tuotto-odotus jää heikoksi (ajattele vaikka teknokuplan arvostuksia). Tähän asti olemme olleet Mallisalkun osalta surkeita tämän arvioinnissa, sillä käytännössä kaikki tähtiyhtiöidemme myynnit ovat olleet jälkeenpäin tuottomielessä huonoja päätöksiä. Joku fiksu sijoittaja onkin joskus sanonut, että vaikeinta ei ole huippuyhtiön löytäminen, vaan siitä kiinni pitäminen. Tämä on helppo allekirjoittaa, niin omalta kuin Mallisalkunkin osalta : )
Hyvää joulua!
-Sauli