Suomen ikimuistoisimmat bisnesmokat, osa 1: Sonera – Taivasosuus Euroopasta

Siperia opettaa ja Saksa on paska maa. Fortumissa jos missä tiedetään hyvin, miten osuviksi vanhat sanonnat voivatkaan osoittautua. Vaikka Fortumin Venäjän-taipaleesta ei toistaiseksi aivan lopullista tilinpäätöstä voida tehdä, Uniperissa Fortum ehti menettää lähes kuuden miljardin euron edestä rahaa ennen kuin se onnistui irrottautumaan kriisiyhtiöstä.

Monien mielestä kyseessä on Suomen taloushistorian suurin moka, mutta kyllähän sitä suomalaisyhtiöissä ennenkin on sattunut ja tapahtunut. Tässä minisarjassa tarkoitukseni on käydä tiiviisti läpi muutamia näistä epäonnisista mokista, joihin viittaamme usein, mutta harvempi meistä muistaa yksityiskohtaisemmin tapahtumien kulkua. Sen tiedämme, että kaikki ei mennyt kuten Strömsössä, tai Excelissä, kuten investointipankkiirit olivat luvanneet.

Aloitetaan minisarja Sonerasta, jonka miljardit hävisivät taivaan tuuliin Saksassa.

Taivasosuus Euroopasta

Monet meistä muistavat varmasti Soneran, suomalaisen teleoperaattorin, joka sittemmin fuusioitui ruotsalaisen Telian kanssa sössittyään sitä ennen pahasti Euroopan valloituksensa.

Soneran tarina on oikea hölmöläisten tarina, josta vielä vuosituhannen taitteessa aivan vakavissaan rakennettiin tuhkimotarinaa. Elettiin IT-huuman vuosia. Sonera halusi valloittaa Euroopan ja sijoittajat elivät täysillä mukana. Vain taivas oli sille rajana, kuten tulemme kohta pian huomaamaan.

Enimmillään Soneran markkina-arvo käväisi yli 60 miljardissa eurossa. Vertailun vuoksi sitten Nokian kulta-aikojen Helsingin pörssissä ei yhtä arvokasta yhtiötä ole kuunaan nähty.

Kesällä 2000 Sonera osallistui huutokauppoihin, joista muotoutui sille lopun alku. Saksan valtio myi toimilupia kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoihin eli tuttavallisemmin 3G:hen. Puhuttiin niin sanotuista UMTS-verkoista. UMTS on lyhenne sanoista Universal Mobile Telecommunications System. Saksan UMTS-toimilupia pidettiin elintärkeinä teleoperaattoreille, jotka halusivat toimia euroopanlaajuisesti. Sonera halusi.

Jo aiemmissa UMTS-huutokaupoissa hinnat olivat kivunneet korkealle. Esimerkiksi brittein UMTS-luvista maksettiin peräti 10-kertaisesti alkuperäisiä odotuksia enemmän. Myös Sonera osallistui huutokauppoihin, mutta vetäytyi kilvasta huutojen äidyttyä yhä korkeammalle. Vielä keväällä 2000 yhtiössä riitti tilannetajua.

"Epätoivoinen yritys päästä Eurooppaan"

Erään tarinan mukaan idea Euroopan 3G-lisenssien huutokaupoista sai alkunsa Margaret Thatcherin lähipiiriin kuuluneelta brittiläisiltä ekonomisteilta. Se oli oiva tapa hankkia valtiolle lisää tuloja, ja yhteensä eurooppalaiset valtiot keräsivät niissä lähteestä 120-130 miljardia euroa rahaa, Suomen valtio ei lanttiakaan. Suomessa verkkotaajuudet annettiin teleoperaattoreille käytännössä ilmaiseksi jo ennen kuin hinnat olivat karanneet käsistä. Päätös ei ollut silti hölmöimmästä päästä.

"Suomessa ymmärrettiin, että huutokaupat velkaannuttaisivat operaattorit pahasti, kuten aiemmin oli käynyt Yhdysvaltojen taajuushuutokaupoissa. Velkaantuneilla operaattoreilla ei olisi varaa investoida uuteen liiketoimintaan ja sitä tukevaan uuteen teknologiaan, ja Suomi jäisi telealan kehityksessä muista maista jälkeen", Markku Kuisma ja Pekka Seppänen kirjoittavat kirjassaan Suomen pahimmat bisnesmokat. Se on yksi tässä sarjassa käyttämistäni lähteistä ja nimimukaelman mukaisesti sarjan innoittaja.

Aivan vastaavalla tavalla kuin Suomessa järkeiltiin Ruotsissa. Myös siellä seuraavan sukupolven taajuudet annettiin käytännössä ilmaiseksi. Saksassa huutokaupat sen sijaan järjestettiin, minkä Soneran kohtalosta hyvin tiedämme.

Sonera oli edelleen valtion enemmistöomistama yhtiö, vaikka sen osakkeet noteerattiinkin pörssissä. Hypeä valtion teleoperaattorin ympärillä riitti. Soneran nähtiin olevan aikaansa edellä aivan niin kuin monien muiden sen aikaisten "it-yhtiöiden". Analyytikot ja sijoittajat olivat innoissaan. Erään tarinan mukaan USA:n roadshow’n aikana Soneran tiimit tapasivat kahdessa viikossa noin 200 sijoittajaa, joista miltei kaikki ilmoittivat aikovansa merkitä osakkeita yhtiön listautuessa.

Tätä Soneran ympärillä vallinnutta hurmosta kuvataan kiinnostavan yksityiskohtaisesti Pietarsaaren Seudun Puhelin -yhtiön historiikissa:

"Suomessa tavalliset kansalaiset ylimerkitsivät Soneran osakkeita 18-kertaisesti, institutionaaliset sijoittajat 10-kertaisesti Suomessa ja Pohjoismaissa ja 30-kertaisesti USA:ssa."

"Suomen valtio sai yhteensä noin 6,6 miljardia euroa Soneran osakkeiden kolmesta myynti­kerr­asta vuosina 1998, 1999 ja 2000, ja se säi­lyi kuit­enkin 53 prosentin omistusosuudellaan edelleen pääomistajana yhtiössä, jonka markkina-arvo oli nyt noin 67 milj­ardia euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen valtionvelka oli tuohon aikaan 69 miljardia euroa."

"Saksan valtio sai 50,5 miljardia euroa kuudesta lisenssistä. Sonera sai yhdessä kumppaninsa, Telefónican, kanssa niistä yhden 8,4 miljardilla eurolla."

Huomionarvoista on, että sen enempää Soneralla kuin Telefónicalla ei ollut huutokaupan aikaan minkäänmoista matkapuhelintoimilupaa Saksassa. Pian huutokauppojen jälkeen yhtiöt kyllä perustivat Saksaan yhteisen matkapuhelinoperaattorin, mikä osoittautui lyhytikäiseksi ja kalliiksi liikkeeksi.

Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander kuvasi myöhemmin, että Saksan UMTS-huutokaupat olivat Soneralta "viimeinen, ehkä vähän epätoivoinen yritys päästä Eurooppaan".

TeliaSoneralla eteenpäin

Yhdessä Telefónican kanssa Sonera maksoi siis yli 8 miljardia euroa Saksan 3G-taajuuksista, jotka osoittautuivat myöhemmin yhtiöille arvottomiksi. Kävi juuri niin kuin oli pelätty. Pahasti velkaantuneella Soneralla ei ollut enää varaa varsinaisiin verkkoinvestointeihin ja palvelujen pystyttämiseen. Rahat loppuivat kesken ennen kuin 3G-verkon rakentaminen ehti kunnolla edes alkaa.

Soneran oli tarkoitus rahoittaa retkensä Saksan 3G-markkinoille myyntivoitoilla, jotka se keräisi myymällä osuuksia omistamistaan ulkomaisista osakkuusyhtiöistä. IT-kuplan kosahdus teki suunnitelmat tyhjiksi, eivätkä Saksan viranomaiset sallineet taajuuslupien myymistä eteenpäin. Saksan valtiolle kolmannen sukupolven matkapuhelintaajuuksien huutokaupasta muodostui tuhti rahasampo, mitä muistellaan edelleen kertomalla, miten Suomen valtio ja Soneran muut osakkaat lahjoittivat Saksan valtiolle miljardeja euroja.

Soneralle Saksan-reissu oli kohtalokas. Yhtiö oli laittanut miljardeja euroja likoon kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkolupiin erittäin korkealla riskillä, sen tase oli kuraantunut ja rahantarve akuutti. Tarvittiin fyrkkaa.

Sonera myi omaisuuttaan yli kahden miljardin euron arvosta, mutta kun sekään ei riittänyt, rahaa kerättiin annilla. Valtio ja muut Soneran noin 130 000 suomalaista osakkeeenomistajaa pääomittivat yhtiötä vielä noin miljardin edestä loppuvuodesta 2001. Keväällä 2002 Sonera kertoi yhdistyvänsä ruotsalaisen Telian kanssa. Toisin kuin Sonera, Telia oli jättäytynyt Euroopan 3G-huutokauppojen ulkopuolelle. Päätös oli ollut kaukaa viisas.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty muun muassa Markku Kuisman ja Pekka Seppäsen teosta Suomen pahimmat bisnesmokat (2015), Jouko Marttilan kirjoittamaa Sonera-kirjaa (2002) sekä alan yrityshistoriikkeja. Lisäksi tietoja on tarkastettu MTV:n ja Ylen historiallisia uutisartikkeleista.