NoHo Q1: Korpivaelluksen loppu häämöttää
NoHo Partners julkaisi aamulla numeroiden valossa odotetun karun raportin. Numeroissa ei ollut suurempia yllätyksiä ja raportti vahvisti näkemystämme siitä, että yhtiön korpivaellus on tulossa päätökseen, sillä kassavirran pitäisi kääntyä tulevina viikkoina vihdoin plussalle. Alustavasti emme näe oleellisia muutostarpeita ennusteissamme.
NoHon liikevaihto oli ennakkotietojen mukaisesti 20,2 MEUR johtuen ravintolarajoituksista (normaalisti liikevaihto Q1:llä +60 MEUR). Liikevoitto oli -9,7 MEUR meidän odottaessa -10,3 MEUR:n tulosta. Liiketuloksella ei ole oleellista merkitystä nykytilanteessa, sillä NoHolla on merkittävät kassavirtavaikuttamattomat poistot ja yhtiö keskittyy tällä hetkellä täysimääräisesti puolustamaan kassaansa. Yhtiön operatiivinen kassavirta oli Q1:llä ennakkotietojen mukaisesti noin 7 MEUR miinuksella. Yhtiö sai katsauskaudella odotuksiamme enemmän tukea valtioilta ja (4 MEUR vs. 2 MEUR) ja näin ollen tuista oikaistuna olisi tulos sekä kassavirta ollut odotuksiamme pahemmin miinuksella.
Yhtiön kassatilanne oli Q1:n lopussa hieman odotuksiamme parempi ja kassassa oli rahaa 3 MEUR. Keskeisenä selittävänä tekijänä olivat valtioiden odotuksia isommat tuet. Lisäksi yhtiö kevensi huhtikuussa Eezy-omistustaan noin 6 MEUR:lla ja huhtikuun lopussa yhtiöllä oli noin 9 MEUR:n kassa. Koska käyttöpääoma ei enää juurikaan syö kassavirtaa enää nykytasolta, antaa kassa yhtiölle hieman lisää pelivaraa, jos rajoitukset jostain syystä pitkittyisivät nykyisestä. Näin ollen emme ole erityisen huolissamme yhtiön likviditeetin riittävyydestä.
Yhtiön nettovelka oli Q1:n lopussa 170 MEUR ja linjassa odotuksiemme kanssa. Huhtikuussa nettovelka on yhtiön kommenttien perusteella kasvanut vielä muutamalla miljoonalla eurolla, mutta toukokuussa sen pitäisi vihdoin kääntyä laskuun, kun käyttöpääoma lähtee vihdoin pyörimään oikeaan suuntaan.
Näkymien suhteen yhtiö oli odotetusti varovaisen positiivinen ja odottaa operatiivisen kassavirran kääntyvän kesäkuussa ravintolarajoitusten asteittain lieventyessä. Lisäksi yhtiö tulee päivittämään strategiansa 17.6, mikä on mielestämme selvä indikaatio siitä, että yhtiö pääsee kesällä kääntämään katseet tulevaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.04.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 156,8 | 163,3 | 290,0 |
kasvu-% | −42,53 % | 4,17 % | 77,59 % |
EBIT (oik.) | −24,0 | −3,9 | 23,0 |
EBIT-% (oik.) | −15,29 % | −2,41 % | 7,92 % |
EPS (oik.) | −1,43 | −0,53 | 0,59 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,20 |
Osinko % | 2,78 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 12,24 |
EV/EBITDA | 17,17 | 12,00 | 6,84 |