Korkean inflaation taltuttaminen ilman taantumaa on vaikeaa, mutta mahdollista

Suuri keskustelu inflaation hoidosta on nyt käynnissä, ja keskuspankeissakin yhä useampi päätöksentekijä on valmis koronnostoihin inflaatiota taltuttaakseen. Riskinä on kuitenkin yhtäaikainen talouskasvun pysähtyminen, jopa taantuma. Esimerkiksi Federal Reserven keskuspankkien puheiden perusteella talouskasvukin ollaan valmiita uhraamaan inflaation vuoksi rahapolitiikan alttarilla. Toisten mielestä taas tämänkaltaisia toimia ei tarvita, sillä inflaatio hoitaa lopulta itse itsensä: inflaation seurauksena reaalitulot laskevat, mikä laskee kysyntää ja lopulta vähentää hintapaineita. Nyt olemme tilanteessa, jossa reaalipalkat ovat laskussa kaikissa suurtalouksissa. Olennainen kysymys on, korjaako talouden automatiikka itse itsensä, eli tarvitaanko nykytilanteessa lainkaan rajusti kiristävää rahapolitiikkaa?

Lähde: TS Lombard

1970-luvulla mentiin vaikeimman kautta

Jos otetaan vertailukohdaksi kivuliaan stagflaation 1970-luku, voidaan todeta, etteivät laskeneet reaalipalkat ole ainoa lääke inflaatioon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nähtiin tuolloin vuosikymmenen sisällä kolme taantumaa (ks. TS Lombardin kuvio alla), joissa kaikissa reaalitulot laskivat. Kuitenkaan inflaatio-ongelma ei kadonnut kokonaan: hintojen nousu hidastui reaalipalkkojen laskun seurauksena, mutta palasi aina uudestaan. Tätä jatkui, kunnes keskuspankit, etenkin Paul Volckerin Fed, ottivat järeät aseet käyttöön ja nostivat korkoja kovalla tahdilla. Tämä vei talouden taantumaan ja miljoonat ihmiset ilman työpaikkaa, mutta taittoi lopulta inflaation selän.

Kuvio. Korkea inflaatio painoi reaalipalkkoja ja aiheutti useita taantumia 1970-luvulla

Lähde: TS Lombard

1970-luvulla hintojen nousu taltutettiin vaikeimman kautta, osin siksi, että palkkojen muodostus ei seurannut talouden dynamiikkaa. Yhtenä syynä 1970-luvun taantumakierteelle pidetään sitä, että työntekijöiden palkkavaatimukset kasvoivat vielä silloinkin, kun talouskasvu stoppasi. Tämä ruokki inflaatiota, ja muutti vain sen lähdettä raaka-ainehinnoista johtuneesta kustannusinflaatiosta työmarkkinapohjaiseksi palkkainflaatioksi. 70-luvun oppien pohjalta keskuspankit seuraavatkin palkkapyyntöjä kuin haukat.

Miten tätä voi verrata talouden nykytilaan?

Kotitaloudet ja yritykset ympäri maailmaa kohtaavat nyt korkean inflaation, johon ne voivat vastata kolmella tavalla:

1) Kuluttamalla saman määrän nimellisesti, mutta hyväksyä laskun reaalikulutuksessa. Tämä johtaisi talouskasvun hidastumiseen, ehkä jopa taantumaan, mutta ajan mittaan inflaatio hidastuisi ja tilanne tasapainottuisi.

2) Vähentämällä säästöjä tai lainaamalla, jolloin reaalinen kulutus pysyisi ennallaan. Tämä olisi paras vaihtoehto talouskasvulle, ja tarjontahäiriöistä johtuva inflaatiokin hidastuisi. Mutta seurauksena olisi velkaantuminen ja sen seurauksena tulevat muut ongelmat.

3) Vaatimalla inflaation vastapainoksi lisää palkkaa, jotta reaalipalkka kasvaisi. Mikäli kuluttajakysyntä pysyisi vahvana ja yritykset pystyisivät siirtämään kasvavat tuotantokustannukset hintoihin, työn kysyntä ei välttämättä laskisi heti, mutta 1970-luvun kaltaisen ja keskuspankkien pelkäämän hinta-palkka-inflaation uhka olisi varteenotettava.

Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole esillä, mutta mielenkiintoista nykytilanteessa on se, että (etenkin Yhdysvaltain) taloudessa on elementtejä kaikista vaihtoehdoista. Palkkojen nousuvauhti on kiihtynyt, mutta samalla lainanotto on kasvanut (kirjoitin viime viikolla aiheesta) ja säästämisaste laskenut. Nähtävillä on merkkejä myös siitä, että kustannuspaineet olisivat monilla aloilla jo hellittämässä. Bloombergilta poimittu tuore kuvio varastojen ja myynnin suhteesta on jo palannut USA:ssa pandemiaa edeltäneelle tasolle. Toki yksittäisillä toimialoilla, kuten autoteollisuudessa, tilanne on edelleen hankala, mutta rohkaisevia signaaleja nähdään siitäkin, että kysyntä ja tarjonta olisivat tasapainottumassa Atlantin takana. Kuvioon ja eri vaihtoehtoihin peilaten on suuri kysymysmerkki, kuinka paljon talouskasvu lopulta hidastuu. Keskuspankeissa voidaan tilanteeseen myös ylireagoida ja taantuma itse aiheuttaa. Siksi tilanne on nyt erityisen hankala.

Lähde: Bloomberg