Kestävä ystävä vai vieraileva peikko? Inflaatio rautalangasta vääntäen

Tänään makrokatsauksessa väännetään rautalangasta kuluttajahintojen nousua eli inflaatiota. Inflaatio voi olla joko ystävä tai vihollinen, riippuu vähän mistä näkökulmasta sitä katsoo. Lisäksi inflaation yllätyksellisyys merkitsee: mikäli inflaatio on odotettua, se ei ole suuri ongelma, mutta nurkan takaa nopeasti hyppäävä inflaatiopeikko ja ennakoimaton hintojen nousu ovat epätoivottuja vieraita talouteen. Lähdetäänpä liikkeelle kuitenkin ihan perusteista.

1. Miksi inflaation ymmärtäminen on tärkeää?

Inflaatio on velallisen ystävä ja säästäjän vihollinen kuuluu usein sanottavan, kun puhutaan kuluttajahintojen noususta. Kuluttajahintojen nousu tarkoittaa rahan arvon laskua. Esimerkiksi 2 % inflaatio, johon tällä hetkellä rahapolitiikan päättäjät pyrkivät, puolittaisi rahan ostovoiman 35 vuodessa. Menneisyydessä inflaatio on ollut vielä reippaampi ollen yksi eniten sijoittajia rokottaneita voimia. Esimerkiksi Helsingin pörssin pitkän aikavälin tuotto ennen inflaatiota on ollut Pörssisäätiön mukaan yli 7 %, mutta reaalituotto eli inflaation huomioiva tuotto on jäänyt yli 5 %:iin, kuten Credit Suissen sivuilta lainatusta kuviosta näkyy. Osakkeet ovat kuitenkin suoja inflaatiolta, sillä pitkällä aikavälillä ne tarjoavat tuottoa, toisin kuin esimerkiksi talletustileillä, jolta ei ainakaan nykypäivänä tuottoa saa.

Kuluttajahintojen yleisen hintatason nousu, eli inflaatio, on tärkeä, mutta useassakin suhteessa väärin ymmärretty termi. Siksi tekstin sanontakin on vain osittain totta. Inflaatio on nimittäin säästäjän vihollinen, sillä se nakertaa hiljalleen rahan arvoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun hyödykkeet ja palvelut kallistuvat ympärilläsi, saat ostettua hallussasi olevalla rahamäärällä ajan mittaan yhä pienemmän määrän tuotteita ja palveluita. Toisaalta mikäli hinnat päinvastoin laskisivat (eli deflaatio), olisi se säästäjälle positiivinen asia: rahalle saisi nyt enemmän vastinetta, eli enemmän hyödykkeitä ja palveluja.

2. Miten inflaatio vaikuttaa ostovoimaan?

Suomen keskimääräinen inflaatio on ollut 2000-luvulla n. 1,5 %. Tämä on siis se vauhti, jolla kuluttajahinnat ovat vuosittain nousseet. Prosenttiluku ei vaikuta ensivilkaisulla suurelta, mutta sen kumuloituminen vuosien mittaan johtaa hätkähdyttäviin lukuihin.

Otetaan esimerkki. Oletetaan, että kuluttajahinnat nousevat EKP:n hintatavoitteen mukaisesti vuodessa. Talousmatematiikan peruslaskuja käyttäen käy ilmi, että tällä vauhdilla kestäisi noin 37 vuotta, jotta hinnat yleisesti tuplaantuisivat. Toisaalta samaa laskukaavaa kääntäen käyttäen voitaisiin todeta, että 37 vuodessa rahan arvo puolittuisi hintojen nousun myötä. Tästä esimerkistä huomaa, että rahojen pitäminen käteisenä on huonoin mahdollinen ratkaisu, sillä inflaatio nakertaa rahan ostovoimaa jatkuvasti.

Inflaatiokehitys on ollut viime vuosina vaimeaa, mutta Suomessakin on nähty jopa yli 200 %:n inflaatiolukemia. Etenkin 1. ja 2. maailmansota olivat hintatason kovan nousun aikaa, samoin 1970-luvun öljykriisi. Viimeaikainen surullisenkuuluisa esimerkki hyperinflaatiosta on puolestaan ollut Venezuela. Näillä aikakausille tyypillisiä ovat olleet tarjontapuolen häiriöt, jotka ovat siivittäneet hintojen nousua ja lisänneet mm. mustan pörssin kauppaa. Äärimmäinen esimerkki inflaation kiihtymisestä saatiin vuonna 1923 Saksassa, jossa hinnat kohosivat puolen vuoden aikana miljoonia prosentteja. Samankaltaiset ajat tuskin enää palaavat ja inflaatiopeikkokin on pitänyt viime aikoina matalaa profiilia. Maltillinen hintojen nousu onkin perusedellytys talouden ja rahoitusmarkkinoiden vakauden säilymisen kannalta.

3. Miten inflaatio helpottaa velallista?

Inflaation rooli velallisen ystävänä ei ole yhtä yksiselitteinen. Inflaatio periaatteessa syö velkaa, eli pienentää tulevaisuudessa maksettavien lainanlyhennysten ostovoimaa. Tosin negatiivisella puolella on se, että myös korot reagoivat inflaatioon ja yleensä velkoja ottaa tämä huomioon velkaa myöntäessään. Inflaatio on siis jossain määrin aina hinnoiteltu korkomarkkinalla odotusten kautta. Ainoa poikkeus on inflaatiossa, jota ei ole osattu ennakoida. Tällöin velanottaja voi hyötyä kuluttajahintojen noususta.

4. Hintojen ja palkkojen ikävät kerrannaisvaikutukset

Inflaatiolla ja palkoilla on taloustieteen teoriassa yhteys, joka voi aiheuttaa vahingollisia kerrannaisvaikutuksia talouteen. Kyseessä on hinta-palkka-spiraali, joka etenee seuraavasti: hintatason ensin noustua huomataan, että reaalipalkat ovat laskeneet, mikä johtaa palkankorotusvaatimuksiin. Palkankorotuksia tehdään, mikä kyllä hetkellisesti parantaa kuluttajien ostovoimaa ja lisää kysyntää, mutta myös lisää yritysten kustannuksia ilman uusia hinnannostoja. Hinnankorotuksia tehdään, mikä lisää jälleen paineita uusille palkankorotuksille ja spiraali on valmis (esimerkkiuutinen aiheesta on julkaistu kesällä Ylellä). Lääkkeenä spiraalin katkaisulle olisi kiristyvä rahapolitiikka, eli keskuspankin korkojen nostot, jolla on perinteisesti reagoitu inflaatioon. Tosin EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde mainitsi syyskuun lopun puheessaan, että inflaation ja palkkojen välinen yhteys on heikentynyt viime vuosina johtuen työmarkkinan rakenteiden muutoksesta ja lisääntyneistä vajeista sekä yritysten vaikeuksista siirtää kohonneita kustannuksia hintoihin.

5. Mikä on väliaikaista?

Jotta hinta-palkka-spiraalilta vältytään, hintasignaalien pitäisi olla oikein tulkittuja. Palkankorotusvaatimuksilta nimittäin putoaa pohja, jos inflaatio kiihtyy vain väliaikaisesti. Toisaalta inflaation pidempiaikainen kiihtyminen ja nimellispalkkojen junnaaminen paikallaan olisi vahingollista kysynnälle. EKP:n näkökulmasta palkka-hinta-spiraali olisi nyt erityisen vahingollinen asia, sillä se pitää inflaatiopaineita pitkälti väliaikaisina. Odotettua kovemmat palkankorotukset siis olisivat sen näkökulmasta vääriin hintasignaaleihin pohjautuvia. Väliaikaisina kuluttajahintojen kehityksessä keskuspankki pitää ruuan ja energian hintojen nousua, sillä ne ovat luonteeltaan volatiileja. Siksi ruuan ja energian hinnasta ”puhdistettu” pohjahintojen kehitys lasketaan erikseen, ja se myös keskuspankkeja kiinnostaa.

Toisena merkkinä väliaikaisuudesta EKP pitää sitä, että osa hintojen korotuksista johtuu ongelmista kansainvälisissä tuotantoketjuissa. Ne poistuvat puolestaan talouden palatessa pandemian jälkeen takaisin normaaliin. Etenkin tätä näkemystä on viime aikoina haastettu paljon, sillä tuotantohäiriöiden ennustetaan kestävän jopa vuoteen 2023 eivätkä silloin ole luonteeltaan kovin väliaikaisia. Myös keskuspankkiirit ovat alkaneet taipua ajatukseen, jossa tuotantohäiriöt kiihdyttävät hintojen nousua odotettua pidempään. Sana väliaikainen onkin tässä yhteydessä vahvasti tulkinnanvarainen. Twitterissä seuraajia ovatkin hymyilyttäneet meemit, joissa on kuva Federal Reserven pääjohtaja Jerome Powellista ja teksti: Tarpeeksi pitkällä aikavälillä kaikki on väliaikaista.